Sohvi
"Okei tytöt! Aletaan lopettelemaan", Jenni huusi. Annoin hokkareiden liukua jäätä pitkin keskelle kenttää. Kaikki kerääntyivät hengästyneinä puolikaareen.
"Hienosti jaksoitte tänään. Huomenna sitten treenit 16:00, joten nähdään siihen aikaan tällä kentällä. Suihkun kautta sitten vaan kotia kohti", Jenni kertoi. Se kyllä sitten osasi pitää kunnon rääkkitreenejä, mutta mahtava valmentaja se silti oli. Lähdin luistelemaan kaukalosta pois muitten joukkuelaisten kanssa.
Lysähdin pukukopin puiselle penkille. Mä oisin voinut vaan teleportata maagisesti kotiin. Onneksi oli sentään auto, jotkut joutu kulkemaan bussilla.
"Ai vittu mikä rääkki", Kati huokaisi. Naurahdin pienesti. Me saatettiin kuulostaa siltä, että vihattiin lätkää. Mutta oikeesti lätkä oli mun suurin intohimo. Vaikka mun elämä koostuikin vaan koulusta, lätkästä ja juhlista, nautin siitä silti.
"Älä vaan, Jenni osaa kyllä hommansa", virnistin. Riisuin kypärän päästäni. Hiukset olivat ihan hiestä märät.
"Taitaa olla lätkäkamoissa aika hyvät aromit tänään", Hanna, mun paras kaveri tokaisi. Se oli ihan vitun mahtava. Me oltiin tunnettu vaippaikäisistä asti. Ja muutettiin yhteiseen kämppään uuteen kaupunkiin paremman lätkäjoukkueen perässä. Eikä parempaa kämppistä olis voinutkaan edes toivoa.
Nopean suihkun jälkeen vedin Adidaksen hupparin ja kollarit ylleni. Pakkasin kamat kasaan ja heitin urheilukassin olalleni. Jäin oven viereen odottamaan Hannaa.
"Hopi hopi, haluaisin vielä ehtiä himaankin", hoputin tyttöä, joka harjasi pitkiä oransseja hiuksiaan.
"Joo joo", tämä mutisi ja kieputti hiuksensa löysälle nutturalle.
Kun Hannakin sai itsensä valmiiksi, hyvästelimme muut joukkuekaverit ja lähdimme parkkipaikkaa kohti.
"Mulla loppuu koulu vasta huomenna joskus kolmen aikaan, mä en ehdi käydä kämpillä ennen treenejä", Hanna puuskahti astuessaan ulos jäähallin ovista.
"No mulla loppuu koulu jo joskus kahelta. Mä voin hakee kamat ja tulla sitten sinne lukiolle oottelemaan", vastasin. Ulkona satoi lunta ja oli ihan helvetin kylmä. Iltatreenit oli ankeita, kun pääsi niin myöhään kotiin.
"Oh ihanaa. Toivottavasti Jenni ei pitäis huomenna mitään rääkkiä. Ois kiva vaan ottaa rennosti perjantai-iltana", tämä huokaisi. Kaivoin taskusta avaimet ja avasin niillä mustan mopoauton. Olihan se aika säälittävä menopeli, mutta haaveissa oli tilavampi auto.
Avasin takakontin ja tungimme tavarat sinne. Kyllähän se aikamoista Tetristä oli, mutta enemmän olis vituttanut mennä bussilla.
Istuin rattiin ja käynnistin auton. Peruutin parkkiruudusta pois ja lähdin ajamaan kotia kohti.
Radiosta soi jokin perus poppi. Hanna luki keskittyneenä jotain oppikirjaa. Vissiin koe tulossa. Onneksi en koskaan edes harkinnut lukiota. Amiksessa ei paljoa tarvinnut stressata. Kyllähän mä katoin Hannaa ylospäin, se oli kova mimmi. Mutta ite vaan en koskaan oikeen jaksanut panostaa kouluun.
Parkkeerasin meidän kerrostalon parkkipaikalle ja sammutin auton. Hanna sulki kirjansa ja nousi autosta pois. Kaivoimme takakontista tavarat ja lukitsin auton.
Astuimme hissiin väsyneinä. Nojasin seinään. Hissi lähti nousemaan kolmanteen kerrokseen. Oltaishan me voitu portaat mennä, kun ei olisi ollut mikään iso kiipeäminen. Mutta iltatreenien jälkeen oltiin aina ihan kuolleita.
Hissi nytkähti kolmannen kerroksen kohdalla ja työnsin oven auki. Hanna avasi kämppämme oven ja heitin kamat lattialle.
"Huhhuh, oon ihan helvetin poikki", mutisin ja heitin kengät naulakon alle, jossa meidän kaikki kengät oli ihan sekasin. Ei me mitään kenkätelinettä oltu jaksettu ostaa. Eikä me muutenkaan mitään sisustajia oltu. Muille meidän kämppä saattoi näyttää ihan sikolätiltä, mutta meille se oli koti. Hanna meistä oli se, joka edes osasi täällä pitää pienen järjestyksen.
Ripustin talvitakin henkariin ja laahustin huoneeseeni tavaroita perässä raahaten. Vaatteita oli vähän siellä sun täällä. Olisi ehkä pitänyt taas varata pyykkitupa.
"Hei kaupassa olis ehkä kannattanut käydä", Hanna huudahti keittiöstä. Huokaisin turhautuneena. Olin unohtanut kokonaan.
"No enää ei jaksa. Käydään huomenna. Kai siellä nyt jotain ruokaa on", mutisin ja lähdin laahustamaan keittiöön.
"Noh on täällä tilkka maitoa ja vähän jotain leipää. Ja kaapeissa on varmasti jotain", Hanna virnisti pienesti.
"Mulla ei oo mikään sudennälkä. Syö sä vaan noi viimeset leivät. Mulla on jossain kätköissä protskupatukka", naurahdin pienesti.
"Meidän pitää käydä sitten huomenna treenien jälkeen kaupassa. Ruokaakin pitäis varmaan väsätä", Hanna totesi.
"Mietitään huomenna", haukottelin pitkään.
"Sohvi, tällä menolla me ollaan ihan hukassa huomenna kaupassa, jos me ei mietitä vähän ees ennakkoon", Hanna huokaisi.
"Joo joo, kyllä me jotain keksitään", virnistin ja poistuin huoneeseeni. Kaaduin väsyneenä sängylleni. Jos olisin sulkenut silmäni, olisin jo sikeässä unessa.
~
Heipä hei! Tässä olis uutta tarinaa teille :) Toivottavasti vaikuttaa hyvältä. Tällä kertaa päätin kirjoittaa kahden henkilön näkökulmasta. Ja pahoittelen jo ennakkoon, jos mulla menee jotkut lätkätermit väärin :'D Mut hei ootte parhaita!
YOU ARE READING
Niiden Katseet On Myrkkyä
RomanceKaunista pianonsoittoa seurannut Sohvi ei löydäkään kasaa kultakolikoita, vaan jotain paljon parempaa. Wilhelmiinan. Mysteeritytön, jonka Sohvi haluaa selvittää.