Niiden Katseet On Myrkkyä

~ Kaksikymmentäneljä ~

Wilhelmiina

Ajan kuluessa Sohvin ja Hannan pienen pieni kolmio täyttyi ihminen kerrallaan. Mä en tiennyt, miten tänne edes mahtui niin suuri joukko ihmisiä. Mutta niin se vain oli. Mä tunsin kaikista vain muutaman. Loput oli vain kasvoja, joita en ennen ollut nähnyt.

"Mikä meno?" Sohvi laski toisen kätensä hartioitani vasten ja hymyili rennosti.

"Ihan hyvä. Sulla?", kohotin katseeni tarkastellakseni tytön tummanruskeita silmiä. Ihan kuin kaksi nappia.

"Toosi hyvä. Pitäisi järjestää useammin tällaisia pirskeitä", tämä päivitteli naurahtaen perään. Pystyin huomaamaan tytöstä pienen nousuhumalan.

"Tarviitko sä jotain? Limsaa? Syötävää?" Sohvi jatkoi kyselyään ja pyörähti nyt seisomaan mun eteeni molemmat kädet niskani takana.

"Mä pärjään kyllä. Osaanhan mä itsekin hakea, jos on tarvetta", virnistin pienesti.

"Täällä toimii palvelu ympäri vuorokauden", tyttö vastasi virneeseeni ja hytkyi hieman itsekseen taustalla kuuluvan musiikin tahdissa.

"Vai niin", hymähdin tarkkaillen Sohvin takaa olohuoneen tapahtumia. Osa tanssahteli musiikin mukana. Kukaan ei ollut vielä tarpeeksi juopunut kunnon tanssisooloihin. Suurin osa vain jutteli tai muuten vaan sääti jotain.

"Hei kuule mä käyn hakemassa juotavaa", Sohvi keskeytti mun sisäiset analyysit. Tämän kädet irrottautuivat niskaltani ja vastaustani odottamatta tyttö poistui keittiöön.

Raivasin tieni olohuoneen reunalle. Sinne, missä oli tilaa edes hetkeksi omille ajatuksille. Nojauduin seinää vasten huokaisten syvään. Tuntui samalla siltä, että olisin voinut läkähtyä, mutta samaan aikaan olisin voinut muuttua jääpalaksi. Jokin jännitys luikersi mun sisällä edelleen.

Ovikello pirisi, eikä kukaan oikein tuntunut reagoivan siihen. Vilkuilin hetken hölmönä ympärilleni, kunnes mun piti uhrautua ovea kohti. Raotin puista ovea hieman ja suuri joukko ihmisiä seisoskeli odottavasti. Katselin epävarmana punaisiksi värjätyt hiukset omaavaa poikaa, joka tuijotti mua takaisin.

"Ooksää Sohvi?" se möläytti.

"En mä... keitä te siis olittekaan?" siristin silmiäni. Kysymykseni jäi kuitenkin leijumaan ilmaan ilman vastausta, sillä joukkio valui sisälle ohittaen mut tyysti.

Hölmistyneenä suljin oven katse edellisessä joukossa, joka oli nyt kadonnut muiden sekaan. Sohvin ja Hannan kutsu oli selvästi lähtenyt kiertämään ihan kunnolla, joka tuntui huolestuttavalta. Tai sitten mä en vain osannut pitää hauskaa.

Sohvi naureskeli oluttölkki kädessään jonkun sen joukkuelaisen kanssa. Astelin tytön luokse taputtaen hellästi tätä olkapäälle. Nauru laantui ja pystyin tavoittamaan Sohvin kasvot.

"Onko kaikki hyvin muru?" se kysyi.

"Mä vaan mietin, kun tänne tuli lisää jotain outoja tyyppejä. Tai siis kuinka paljon te kutsuitte ihmisiä?"

"Älä sä siitä huolehdi. Muista, että täällä palvelu pelaa, eikä sun tarvitse murehtia mistään", Sohvi nyökkäili suudellen mun otsaa. Pudistin silti päätäni.

"Oikeesti, mä tarkoitan sitä", Sohvi varmisteli huomatessaan mun epävarman ilmeen.

"Joo", huokaisin ja nostin suupieliä hieman ylemmäs. Tyttö vastasi siihen kirkkaalla hymyllään.

Sohvi jatkoi juttelua joukkuelaisensa kanssa. Mä jäin hetkeksi seisoskelemaan näiden viereen keskittymättä ollenkaan, mistä he edes puhuivat.