Niiden Katseet On Myrkkyä

~ Kaksikymmentäyhdeksän ~

Sohvi

Jäällä luistelu tuntui mulle samalta kuin jollekin kukkapellolla juokseminen. Vapaata ja täynnä tunteita. Musta tuntui enemmän siltä, kun jää ohjaisi mun jalkoja aivojen sijaan. Vaikka Jenni pisti meidät tosi koville tällä viikolla, mä silti nautin siitä, että pääsin laittamaan hokkarit jalkaan.

Temppuilin jotain satunnaista jään päällä, kun Jenni selitti tulevasta turnauksesta. Me kaikki oltiin siitä tosi innoissamme. Kaikilla oli hinku päästä taas kisaamaan ja kokemaan se adrenaliinin määrä.

"Sohvi tuu jo", Hanna huuteli turhautuneena kaukalon ulkopuolelta. Virnistin tälle. Mä olin jäänyt jäälle vielä harhailemaan. Mulla oli vaan niin hyvä fiilis.

"Ihan kun mä olisin se äiti ja sä lapsi, jota yritän raahata pois puistosta", se tuhahti.

"Joo joo", pyörittelin silmiäni huvittuneena.

Ei tullut minään yllätyksenä, että pukuhuoneessa vallitsi vain yksi puheenaihe. Viikonlopun turnaus. Mä kuuntelin huvittunut hymy kasvoillani muiden juttuja. Bensana liekkeihin kaikki oli tosi väsyneitä, joten keskustelun taso ei ollu laadukkainta mahdollista.

Tungin hikiset lätkäkamat laukkuun. Vedin vetoketjun äkkiä kiinni, jotta tavarat eivät ehtisi pursuta sieltä pois. Olin liian väsynyt organisoimaan.

"Sitten kotiin", Hanna huikkasi osoittaakseen olevansa valmis. Heitin urheilukassin olalle, joka tuntui painavan vielä enemmän, mitä lähtiessä. Ja mun mielessä pystyin jo kuulemaan, kuinka laukun saumat alkoivat pikkuhiljaa repeilemään kaikesta painosta.

Me molemmat oltiin aika väsyneitä, kun päästiin jälleen rattiin. Lepoaika oli jäänyt vielä normaalia pienemmäksi. Varsinkin Hannalle. Raukka joutui vielä kirjoittelemaan kaikenmaailman esseitä sun muuta.

Jollain ihmeen kaupalla jaksettiin purkaa laukut ja jättää hokkarit kuivumaan sekä muut kamppeet tuulettumaan. Sen jälkeen molemmat lösähdettiin automaattisesti sohvalle.

"Uh onneks sentään mun sisko voi nyt vähän paremmin. Mä en todellakaan kestäis sellasta painoa tähän hektiseen viikkoon", punapää päästi huokauksen, joka oli sekoitus helpotusta sekä uupumusta.

"Luojan kiitos se voi paremmin", puuskahdin. Hanna heitti jalkansa mun syliin ja laski päänsä sohvatyynylle.

"Tuleeko se Wilhu nyt sitten Arton kyydissä?" tyttö vaihtoi aihetta täysin.

"Kyllä se ainakin haluaa. En mä sitten tiedä, pääseekö se", totesin. Mulla oli sitä jo vähän ikävä, kun kaiken kiireen keskellä, me ei oltu ehditty näkemään. Juuri nyt olisin vaan halunnut viettää aikaa sen kanssa jossain vaaleanpunasessa kuplassa.

"Okei. Arto vaan kyselee", Hanna tokaisi.

"Mä kyllä kerron heti, kun saan enemmän tietoo", hymähdin.

"Voi että mä oon edelleen innoissani, että sulla on nyt kunnolla joku", tämä virnuili ja tökki mun olkapäätä jalallaan. Tuhahdin.

"Voi sun kanssas typerys", pyöritin silmiäni huvittuneena. Hannalla oli aina ihan ihmeelliset jutut, mutta kai sen takia meidän kemiat kohtasi.

"Eikun ihan oikeesti. Tekee hyvää, että sulle on muodostunut tollanen suhde. Sellanen tosi syvä suhde", tyttö nosti nyt jalkansa pois ja istuutui paremmin sohvalle. Katsahdin tähän pohtien.

"Kai se sitten on niin", vastasin.

"Musta vaan tuntuu, ettei sulla oo ollu aikaa oikeen keskittyy johonkin niin paljoo. Tottakai meidän on tosi helppoo pitää meidän ystävyyssuhdetta yllä. Mutta Wilhun kanssa sun on oikeesti annettava ittestäs paljon enemmän", tyttö jatkoi. Kurtistin kulmiani samalla, kun Hannan sanat pyörivät mun päässä. Mä en edes itse ollut tajunnut tuota.

"Sä oot kyllä ajoit tän keskustelun ihan ihmeellisille poluille. Mutta sulla on kyllä pointtia"

"Mä vaan halusin herättää noita sun aivonystyröitä joskus edes liikkeelle", tämä virnisteli kiusoittelevasti.

"Sä oot mahoton"

"No ehkä mä vähän oon. Mutta oikeesti Wilhu koostuu jostain pumpulista ja kukista, eli täydellinen sun kiviselle sydämelle", Hanna päätti jatkaa kiusoitteluaan.

"Kuule, pystyiskö kivinen sydän tarjoomaan omalle kämppikselle pizzaa?" virnuilin. Tyttö pyöritti silmiään.

"No nyt alkaa kuulostamaan hyvälle", tämä hymyili tyytyväisenä ja lähti tutkimaan eri pizzapaikkojen ruokalistoja.

Tomaattinen tuoksu leijaili pahvilaatikkojen läpi. Vedin laatikon luukut auki, jolloin tuoksu voimistui entisestään. Tää oli aikainen palkkio siitä, että me oltiin jaksettu treenata normaalia kovempaa. Ja myös todiste, ettei mun sydäntä oltu tehty kivestä.

Kello pyöri jossain yhdeksän hujakoilla ja siinä me vaan istuttiin. Syötiin pizzaa. Puheenaiheet hyppi missä sattui ja välillä oltiin vaan hiljaa.

"Mä taidan soittaa Wilhulle ennen, kun meen nukkumaan", totesin, kun olin nielaissut viimeisen palan pizzasta. Jäljelle jäi vain muutama murunen ja tyhjä pizzalaatikko.

"Voi teitä kyyhkyläisiä", Hannan loputon kiusoittelu näytti vain jatkuvan. Näytin tälle kieltä ja nousin ylös. Heitin pizzalaatikon tiskipöydälle, josta se tulisi häviämään aikanaan. Jos jompi kumpi meistä jaksaisi viedä roskia.

Pesin äkkiä hampaat ja vaihdoin yökkärin. Hyppäsin sängylle makaamaan, kun olin valmis. Puhelimen ruutu tuntui kirkkaalta pimeässä huoneessa.

Minä: Voinko soittaa? :)
Wilhu: Anna mennä

Nostin puhelimen korvan juurelle. Kuuntelin muutaman piippauksen, jotka katkaisi Wilhelmiinan hento tervehdys.

"Mitä kuuluu?" kysyin hymyillen itsekseni.

"Hyvää, entä sulle?"

"Pitkä päivä, mutta nyt taas parani huomattavasti", Wilhelmiina naurahdus kaikui puhelimen kaiuttimesta.

"Mutta siis mä vaan kyselen siitä, että tuutko sä sitten lauantaina? Sä voisit tulla vaikka tänne jo perjantaina, nii Arto pääsis helposti ottaa sut kyytiin", räpelsin tyynyliinasta purkautunutta langanpätkää.

"Kyllä mun on pakko tulla", hymy mun huulilla kasvoi hitusen.

"Jes, hyvä! Mä en malta oottaa", virnistin.

"En mäkään, mutta ei kauaa enää", Wilhelmiina totesi vakuuttavasti.

"Onneks. Päästään vähän reissuun"

Hetken mä kuuntelin vain vaitonaista hengitystä, joka välttyi puhelimen läpi.

"Mä haluun kertoo sulle vielä yhen jutun ennen, kun meen nukkumaan", tyttö sopersi. Mahassa muljahti. Mun ajatukset ajautui heti joihinkin huonoihin uutisiin, vaikken mä edes tiennyt vielä, mitä oli tulossa.

"Joo?"

"Mä halusin kertoo tän sulle kasvokkain, mutta en mä malttanut. Viime sunnuntaina mä kerroin Tarulle meistä. Ja se haluis tosi paljon nähdä sua", tämän äänestä paistoi lämpö, joka tarttui väkisinkin puhelimen läpi muhun.

"Ihana juttu, oon susta ylpee. Mäkin haluun tavata vielä Tarun ja Aimon joskus sitten"

"Tottakai. Musta tuntuu, että mä alan mennä nukkumaan", tyttö totesi.

"Hyvää yötä"

"Hyvää yötä"

Ja niin puhelu katkesi. Musta tuntui hyvältä. Olisi tuntunut vielä paremmalta, jos Wilhelmiina olisi ollut täällä. Mutta ei enää kauaa, kun mä sen seuraavan kerran näkisin. Ja saisin peittää sen mun syleilyyn. Ja hukuttaa sen kasvot suudelmilla.

~
Heissan! Kylläpäs tää luku pomppi, mutta aattelin nyt heittää teille tämmösen kevyen luvun. Toivottavasti teillä on päivä sujunu hyvin ^^ Also oon super innoissani siitä, että kevät tulee kovaa vauhtia. Muistakaa siis olla itellenne armollisia ja ottakaa taukoja. Ootte upeita <3