Niiden Katseet On Myrkkyä

~ Yhdeksän ~

Sohvi

"Onks missään mitään menoa tänään?" korotin ääntäni, jotta kaikki kuulisivat kysymykseni pukuhuoneen vilskeessä.

"No ei mitään virallista, mutta voitte hei tulla meille. Pidetään semmonen joukkueilta. Tosin te saatte kyllä tuoda juomat", Lotta ehdotti.

"Toi kuulostaa super hyvältä idealta!" hihkaisin. Muutkin näyttivät tyytyväisiltä ideaan. Hanna pyöräytti silmiään huvittuneena. Hän ei näyttänyt ollenkaan yllättyneeltä, että mä olin taas järjestämässä jotain menoa lauantai-illalle.

"Mä vähän järjestelen, mutta tulkaa vaikka seittemältä paikalle", Lotta jatkoi.

"Me tullaan silloin", totesin ja vinkkasin Lotalle silmää. Tämä pyöritteli vuorostaan silmiään. Välillä mä mietin, miten tämä joukkue jaksoi mua.

"Nähdään sitten illalla", huikkasin vielä ovelta. Suljin oven perässäni, kun lähdimme Hannan kanssa kävelemään parkkipaikalle.

"Sä et kyllä sitten osaa ikinä levätä", Hanna totesi virne kasvoillaan.

"Älä väitä, ettetkö haluais vähän irrotella", pukkasin tätä hellästi kylkeen, jonka seurauksena Hanna pukkasi mua takaisin kovempaa.

"Kävelläänkö me sinne? Lotalle ei pitäisi olla mikään pitkä matka", tämä totesi astuessaan ulos. Astelimme autolle päin hangen narskuessa kenkien alla.

"Joo, se on varmaan järkevintä", vastasin. Heitimme tavarat autoon ja hyppäsin rattiin. Käynnistin auton lähtien sen jälkeen ajamaan kotiin päin. Meillä oli vielä muutama tunti aikaa.

Hanna kuljeskeli ympäri kämppää. Kuulemma laittautui iltaa varten. Mä olin itse vaan vaihtanut farkut ja siistimmän paidan. Mutta Hanna halusi aina panostaa ulkonäköönsä, oli sitten kyse näin pienestä jutusta tai suuremmasta.

"Näytänkö mä nyt edes siedettävältä?" Hanna asteli eteeni katsoen kysyvästi mua. Hän oli vaihtanut viininpunaisen napapaidan ja mustat farkut ylleen. Asua koristi vielä erilaiset korut.

"Sä näytät ihan hiton hyvältä. Jos näkisin tollasen mimmin jossain, kyllä mä vähän saattaisin punastua", totesin leikkisästi.

"En tiedä, vitsailetko vai et, mutta kiitos kuitenkin", tämä virnisti ja poistui keittiöön.

"Pitäisikö meidän syödä jotain?" Hanna kysyi ja kurkkasi keittiön ja olohuoneen välisen seinän takaa.

"No kai se on ihan hyvä idea", totesin siirtyen sohvalta keittiöön.

Ruoan jälkeen aloimme valmistelemaan lähtöä. Vedin takin ja kengät ylleni. Hanna varmisti vielä, että kaikki oli mukana, jonka jälkeen lähdimme matkaan.

Kymmenen minuutin kuluttua saavuimme Lotan talolle. Tämä asui sinisessä omakotitalossa, joka oli aika hulppea. Astelin muutamat portaat parketille. Pyyhin kengät ovimattoon ja astuin sisään kuin asuisin talossa.

"Ovikellokin on keksitty", Hanna tuhahti astuessaan sisälle perässäni.

"No mitä turhia kuluttaa pattereita", virnistin tytölle, joka pyöritteli silmiään. Lotta asteli eteiseen. Tämä hymyili lasi kädessään.

"Hei vain, pitkästä aikaa!"

"Joo. Ei ollakaan nähty pitkään aikaan", Hanna virnisti. Jätimme ulkovaatteet eteiseen ja astelimme olohuoneeseen. Hanna kaivoi laukustaan viinipullon ja asetti sen pöydälle.

"Oho, mä unohin jo ton kokonaan", totesin hämmentyneenä.

"Tyypillistä", Hanna huokaisi huvittuneena. Ovikellon pirinä kantautui olohuoneeseen. Lotta harppasi ovelle. Hälinä ja ihmisten puhe alkoi kuulua oven avautuessa. Siirryimme Hannan kanssa eteiseen. Suuri joukko joukkuelaisia asteli sisään.