My Sun

31. mietiskelyitä

Ensiksi haluan sanoo et täs tulee nyt aika iso aikahyppy että tota Joo sori siit:D mua vähän ärsyttää et olin kirjoittanut jonku 3 osaa yhestä reissu päivästä että juuhhh......

No mut päästän teät lukee tätä tönkköpaskaa <3

Aava

Ranskan reissusta on jo jokusen 4kk.
Olemme alkaneet Tommin kanssa jo kunnolla miettimään sitä että poika muuttaisi luokseni sillä nähään kokoajan toisiamme niin eiköhän se olisi vain sama asia että tämä herra muuttaisi suoraan kämppääni.

Pojat tietävät minun ja Tommin nyky tilanteesta ja he ovat olleet iloisia minun ja Tommin puolesta. Myös Joonas. Hän on tainnut päästä yli minusta joka on aika vapauttavaa sillä nyt saan elää Tommin kanssa ilman senkummempaa draamaa. Toivottavasti..

Olemme seurustelleet Tommin kanssa jo 6kk jos ei lasketa sitä muutaman tunnin eroa mikä vierähti minun ja Tommin välillä.

Ai mitä elämääni kuuluu tällä hetkellä? Antakaas kun kerron:

En ole avautunut pojille asioistani. Se stressaa minua koska ala pikkuhiljaa olemaan aika läpinäkyvä asian suhteen. Pojat ovat alkaneet huomata että nyt ei tosiaan kaikki ole okei. Ja ei olekaan, he ovat ihan oikeassa asiasta mutta en uskalla myöntää.

En ole myöskään pitänyt keneenkään yhteyttä pariin päivään, en edes Tommiin. Olen halunnut olla yksin omissa oloissa.

Tän parin päivän aikana oon saanut aikaiseksi roudata makkaristani dj laitteet näkyviin. Olen myös pitkästäaikaa soittanut kitaraa, mietin että voisin ottaa musiikista uudestaan kiinni, ja edetä sen mukana sitten sinne musiikin ihmeelliseen maailmaan. Olemme viettäneet Ollin, Aleksin, Joelin ja Joonaksen synttäritkin tässä 4kk aikana. Tosiaan emme ole viettäneet ihan poikien oikeina päivinä mutta kumminkin olemme ne viettäneet.

Ja jos joku miettii että miten Ranskan reissu meni loppupeleissä niin... ihan hyvin oikeastaan. Pojat saivat tietää minun ja Tommin "uudesta" jutusta vasta 1kk reissun jälkeen. Ranskassa sattui ja tapahtui kaikenlaista jännää mutta ei mennä siihen nyt.

"Aava" havahdun kun kuulen jonku toistavan nimeni useampaan kertaan. En ollut kuullut sillä täällä on kauhea meteli. Olen siis studiolla taas nuiden paidattomien matojen kanssa jotka saisivat pukea yllensä jotain Koska oloni on tällähetkellä aika epämukava. Tommilla ja Nikolla on sentään jotain järkeä päässä. Heillä on paidat toisinku joelilla ja kumppaneilla.

"Niin" sanahdan kun Olli istuu viereeni.
"Onks kaikki hyvin?" Poika kysyy minulta ja luo minuun kysyvän katseen. Mitä tuohon pitäisi sanoa? En edes oikeasti tiedä onko minulla moitteeton vai paska olo. Kallistun varmaan enemmän tuohon paskaan oloon.

"Ihan hyvä, kai" esitän tuolle pienen valkoisen valheen. Haluan vain kotiin..

"Mä nään et sul ei oo kaikki hyvin" tuo sanahtaa ja minä en luo tuohon minkäänlaista katsetta. Tekisi mieli vajota maan alle.

"Ok mul on kaikki hyvin!" Huudahdan hermopäissäni ja kävelen eteiseen. Puen kengät jalkaan ja otan takkini naulakosta. Paiskautan oven kiinni ja lähden kävelemään kämpilleni. Taasko tämä tapahtuu? Toivottavasti he eivät lähetä kuitenkaan Joonasta tälläkertaa perääni sillä viimekerralla sattui höpösti.

Avaan talon oven ja potkaisen kengät jonnekkin, en sen enenpää kiinnittänyt huomiota minne ne lensivät. Kävelen suorinta tietä sohvalleni joka sijaitsee olohuoneessa. Käärin itseni viltin sisälle ja istun tuolle parhaat päivänsä nähneelle sohvalleni.

Alan tiputtelemaan muutamia kyyneleitä samalla kun vajoan negatiivisen menneisyyteni keskelle. Miksi olen vielä tässä? Taino miten?

Pitäisiköhän minun puhua mun menneisyydestä pojille...?

______

Tää nyt oli vaan tämmönen outo osa lol

Menkää lukemaan sitä minun uutta tarinaa.

Ja kiitos ihan älyttömästi kaikista kommenteista mitä oon saanu tähän tarinaan😍 näitä on kiva kirjottaa kun te ootte niitä jotka mulle sitä motivaatiota antaa! <3