Verta & Tuskaa ja Kyyneliä Feat. Blind Channel

part 1 " kauako jaksan vielä? "

Viviannan näkökulma:
 
On aamu. Pitäisi taas nousta ja kulkea uusia murheita kohti. Olen ollut kiusattu jo 3 vuotta. Kauan tätä vielä kestäisi? Tai kauanko minä enää kestäisin? Ainoa onneni on Blind Channel. Edes perheessäni ei mene hyvin. Isäni kuoli kaksi vuotta sitten. Jäljellä on enää kauhea äiti-puoleni. Ei sillä että hän olisi kuin tuhkimolla. Mutta en vain pidä hänestä vaikka hän välittää minusta. Nyt olen kuitenkin lorvinut liian kauan.

- Vivianna! Tule syömään myöhästyt kohta! Äiti-puoleni huutaa alhaalta. En millään haluaisi mennä kouluun. Kai se vain pakko on. Äitini ei tiedä että minua kiusataan. Onneksi se ei vielä ole ollut fyysistä.

Nousen vaivalloisesti ylös sängyssäni ja kävelen rappuset alas. Näen äitini iloiset kasvot. Yleensä hänellä on aika neutraali ilme. Onkohan jotain tapahtunut?

-Arvaa mitä? Äitini kysyy yllättäen.
-No? Kysyn yhä hämilläni.
-Muistatko kun puhuimme muutosta? Äitini jatkoi.
-kyllä? Sanoin varmasti tyhmän näköisenä.
-Meidän ei tarvitsekaan muuttaa!! Äitini hihkaisee iloisena.
Vastaan äidille muka iloisena, mutta oikeasti maailmani romahti juuri. Ainoa tilaisuuteni päästä kiusaajiani karkuun oli juuri viety pois. Me jäisimme siis  tänne (meillä tarkoitan minua,äitiäni,16-vuotiasta iso siskoani ja 17-vuotiasta isoveljeäni)

Time skip: kouluun

Ensimmäisenä meillä olisi matikkaa. En tykännyt opettajastamme. Hän oli huono opettamaan ja antoi kaikkien tehä mitä haluaa. Samalla hän itse laittoi opetusvideon pyörimään ja katsoi puhelintaan. Siksi hän ei myöskään huomannut kun minua mollattiin ja heiteltiin paperipalloilla. Kun kellot soivat keräsin tavarani ja puoli Juoksin ovesta ulos. Kuulen takaani juoksuaskelia. Lähdin juoksemaan niin kovaa kuin jaloistani vain pääsin. Olin kuitenkin liian hidas sillä pian tunsin jonkun pysäyttävän minut. Kasper,Leevi ja Tuomas. Kiusaajani. He alkoivat ilkkua minua kunnes tunsin kovat läpsäisyn poskellani. Kaaduin maahan ja näköni sumeni hieman. Menin maahan makaamaan jotta en löisi päätäni horjuessani. Pian kuitenkin kaduin päätöstäni sillä kaikki kolme alkoivat potkia ja ilkkua vielä enemmän. Siihen muistini pätkäisee. Seuraavaksi herään omasta sängystäni. Mitä on tapahtunut? Miksi olen huoneessani? Vai oliko kaikki unta? Äitini tulee huoneen ovelle ja huomaa minun heränneen.

-oi! Oletkin jo hereillä. Sattuuko sinua johonkin?Äitini kysyi.

-No  lähinnä poskeen ja jalkoihin. Ja ehkä vähän selkään. Vastaan kivuliaasti.

-Mitä minulle edes tapahtui? Kysyn tajunneeni etten muista paljoa.

-Sinua pahoinpideltiin luokkalaistesi toimesta. Äitini vastaa vaisusti.

Nyökkäsin vain ja äiti lähti huoneestani. Muistin puukon joka sijaitsi laatikossani. Minua ahdisti taas kaikki siksi ajattelin että viiltely auttaisi. Tiesin että tulisin katumaan tätä mutta nousin ja kävin hakemassa puukon. Menin vessaan lukitsin oven ja istuin lattialle. Viilsin ensin vain pienen viillon. Viilsin vielämuutaman syvemmän. Tein saman myös toiselle ranteelleni. Pian kuitenkin näköni sumeni. Kuulin vessan oven toiseltapuolelta huhuiluja. Se oli luultavasti Äitini, mutta en pystynyt enää vastaamaan. Pian en enää edes kuullut mitään vain pyörryin. Verta oli varmasti ympäriinsä. Mitä menikään tekemään? Miksi ajatukseni sanoivat tämän olevan hyvä idea? No en voi muuttaa tapahtunutta.

----------------
Kiitos että luitte ekan osan. Ja sori ku tää on semi huono mut tää on eka kirja mitä oon tänne ikinä tehny enkä oikeen osannu mitää. PS. Pliis laittakaa vaik kommentteihin vinkkejä et miten näit tehää:)