Olnas

2.

~Joonas~
Katson koulurakennusta edessäni. Nielaisen. Minua jännittää julmetusti. Vedän nenän kautta henkeä sisään ja puhallan suun kautta ulos. Kyllä tämä tästä. Olet vain normaali oma itsesi ja muistat hymyillä. Kyllä kaikki menee sitten hyvin. Ei kai täällä nyt ole hirveitä kiusaajia. Toivottavasti. Sain tarpeekseni kiusaamisesta jo edellisessä koulussani. Sen takiahan me muutimme pois tänne. Koulun pihalla näkyy ihmisiä. Vedän pipoa paremmin päähän. On kylmä. Lähden kävelemään varautuneesti kohti koulun ulko-ovea. Koulun pitäisi alkaa yhdeksältä ja kello on nyt viittä vaille. Katselen ympärilleni. Näyttää ihan normi menolta. Jään seisomaan ulko-oven eteen ja odottamaan kellojen sointia. Kaivan puhelimen taskustani ja alan selaamaan sitä. Äitini on toivottanut minulle hyvää ensimmäistä koulupäivää. Hymyilen viestille. Äitini on ihana. Hänen tsemppaukset tulee tarpeeseen. En tiedä, miten sopeutuisin tähän kouluun. Tulen kuitenkin kesken jakson vain sekoittamaan pakkaa. Tai noh tuskin minua edes huomataan. Se on kyllä silti paljon parempi vaihtoehto, kuin että minut huomattaisiin ja minua alettaisiin kiusata. Havahdun ajatuksistani, kun kello soi. Sullon puhelimen taskuuni ja avaan ulko-oven astuen sisälle. Koitan pysyä pystyssä ihmis tulvassa. En ilmeisesti ollut ainoa, jolla oli kylmä. Minulla olisi ensimmäisellä tunnilla matikkaa. Olin katsonut sen eilen lukujärjestyksestä, jonka olin saanut. Lähden etsimään oikeaa luokkaa. Löydän sen yllättävän nopeasti. Katson avonaista ovea ja koitan hillitä tärinää, joka oli alkanut ihan yhtäkkiä. Astun luokkaan ja katson ympärilleni. Huomaan vapaan pulpetin takana ikkunan vieressä. Suunnistan sen luokse ja varon törmäämästä kehenkään. Istun alas. Ei kulu kauaa, kun opettaja alkaa puhua. Luokka hiljenee. "Meillä on tänään uusi oppilas", naisopettaja sanoo. Kaikki kääntyvät katsomaan minua. Tämä on hieman ahdistavaa. "Esittelisitkö itsesi?", opettaja pyytää. "Moi. Mä oon Joonas", koitan sanoa mahdollisimman rauhallisesti. Opettaja nyökkää hyväksyvästi. Huokaisen hieman helpotuksesta, kun suurin osa siirtää katseensa pois minusta. Tunti alkaa ja suoraan sanottuna minulla ei ole mitään hajua, mitä tuo nainen koittaa selittää matikasta. Olen surkea tässä aineessa. Siirrän katseeni ulos huomatakseni mustiin pukeutuneen pojan. Poika kävelee hiljaista tahtia kohti koulua. Hän näyttää ehkä vuoden minua nuoremmalta. Kiharat hiukset pilkottavat mustan pipon alta. En saa katsettani irti pojasta. Poika kuitenkin nostaa katseensa minuun, milloin käännän oman katseeni säikähtäneenä pois. Tunnen kuumotuksen poskillani. Vittu. En voinut sitten yhtään nolompi olla. Tämä ei ole fiksua, mutta käännän katseeni varovasti takaisin pihalle. Poika on kuitenkin jo kadonnut. Huokaisen. Ehkä näkisin hänet vielä. En tiedä, miksi, mutta hän kiehtoo minua. Jokin asia hänessä sai huomioni kiinnittymään häneen.

_ _ _

Pistän matikan kirjan reppuuni ja suljen sen. Heitän sen olalleni ja lähden luokasta kaikkien muiden perässä. Minulla on kusihätä, joten suuntaan vessoja kohti. Kuljen käytävällä ja väistelen ihmisiä nopeasti. Olen tottunut siihen. Edellisessä koulussa sain väistellä koko ajan ihmisiä, jotta olemassa oloani ei olisi ehditty edes tajuta. Pääsen vessoille. Avaan sen oven ja astun sinne. Vessa on tyhjä. Menen yhteen koppiin tekemään tarpeeni. Kuulen, kun ovi käy. Jostain vanhasta muistista säikähdän. Jähmetyn paikalleni. Huokaisen hieman helpotuksesta, kun viereisen kopin ovi käy. Kukaan ei siis ollut seurannut minua varta vasten. Kai.

~~~
Sanoja 476
Anteeks tää on tylsä mutta eiköhä tää tästä lähe pikkuhiljaa etenee