Olnas

4.

~Joonas~
Katson varovaisesti poikaa, joka kävelee ilmeisesti talolleen. Hän katoaa taloon, jolloin käännän katseeni pikkusiskooni. Nostan hänet syliini. "Mitäs sä oot tehny tänään?" kysyn luoden huulilleni hymyn. Pikkusiskoni on minun valopilkku arjen keskellä. Hän on aina saanut minut paremmalle tuulelle. Hän onnistuu siinä nytkin. Siniset silmät, jotka huokuvat aitoa iloa, saavat ajatukseni pois kaikesta muusta. "Mä tein lumienkeleitä", pikkusiskoni kertoo ylpeänä. Naurahdan. "Mihin sä teit ne?" kysyn. "Tuu mä näytän", Julia sanoo. Lasken hänet alas ja lähden seuraamaan häntä. Hän juoksee takapihalle minä perässään. Katson lumienkeleitä maassa hymyillen. "Tee säkin", Julia hihkaisee. Hymähdän. Tiputan reppuni lumeen. Ei sillä nyt niin väliä ole. Kaadun lumeen makaamaan. Kylmää lunta menee niskaani. Se tuntuu inhottavalta, mutten anna sen häiritä. Liikutan käsiäni ja jalkojani. Nousen istumaan ja mietin hetken, miten pääsisin ylös ilman, että tuhoan lumienkelin. En varmaan mitenkään. Koitan nousta mahdollisimman varovaisesti. Katson enkeliä. "Sun on hienompi", Julia sanoo. Pudistan päätäni. "Eikä oo", sanon. "On. Mä sotkin noi, kun nousin", Julia sanoo ja osoittaa epämääräisesti enkeleitä. "Tiiätkö, mistä se johtuu?" kysyn. Siskoni katsoo minua suurin silmin ja pudistaa päätään. "Se johtuu siitä, että mä oon isompi, joten mä osaan nousta sotkematta sitä", sanon ja nappaan siskoni käsiini. Hän kiljaisee ja koittaa päästä irti. Kaadun maahan ja vedän hänet mukanani. Painimme hetken leikkimielisesti lumessa ja lopulta päädymme vain nauramaan vierekkäin. Otan käteeni lunta ja läjäytän sen siskoni päälaelle. Julia katsoo minua hymyillen niin, että hampaat näkyvät. En tiedä yhtäkään iloisempaa ja ihanampaa hymyä, kuin Julian. Hänen hymy on, kuin aurinko, joka valaisee kaiken. "Joonas! Julia! Tulkaahan sisälle!" kuulen äitini huudon. "Tulossa!" huudan. Nousen lumihangesta ja puistelen vähän vaatteitani. Autan Julian ylös ja puistelen sitten hänenkin vaatteita. "No nii. Mennääs sitte. Äiti oottaa", sanon hymyillen. Julia lähtee juoksemaan. Katson hetken hänen peräänsä hymyillen. Sitten satun kääntämään katseeni naapuritaloon päin. Sydämeni hyppää kurkkuuni, kun näen jo tutuksi tulleen pojan katsomassa minua ikkunasta. Näen pienen hymyn hänen huulilla, mutta hän kuitenkin pyyhkii sen pois nopeasti. Siirrän katseeni pois pojasta ja nostan reppuni lumesta. Heitän sen olalleni ja lähden itsekin kävelemään pois takapihalta. Tunnen koko lyhyen matkan ajan pojan polttavan katseen itsessäni. Etupihalle päästyäni kävelen portaille. Puistelen vaatteitani vähän lisää ja avaan sitten ulko-oven. Astun melko lailla tyhjään eteiseen ja potkin kengät jaloistani. "Oliko kiva eka koulupäivä uudessa koulussa?" äitini kysyy, kun riisun ulkovaatteeni ja astelen peremmälle taloon. Muutimme tänne toissapäivänä ja kohta kaikki tavarat alkavat olla täällä. Ne vain pitäisi pistää paikoilleen. Omassa huoneessani en ole tehnyt vielä mitään. Ainoat asiat, mitkä olen kaivanut esiin, on kitarani, kuulokkeeni ja kajarini. Sänkyni on toki jo tuotu huoneeseen. "Oli ihan kiva joo", vastaan äitini kysymykseen. "Entä saitko uusia kavereita?" äitini kysyy seuraavaksi varovaisesti. "En mä vielä oikein jutellut kenellekään, mutta ei kukaan kiusannut mua", vastaan. Eihän sen pojan pientä kiusoittelua voinut kiusaamiseksi sanoa. Eikä se toivottavasti kiusaamiseksi muutukaan. Poika oli niin mielenkiintoinen. Haluaisin tutustua häneen, mutta en tiedä, onko se fiksua. "No hyvä sitten. Kyllä sinä saat vielä niitä kavereita, mutta nyt tuleppas syömään", äitini sanoo hymyillen. Nyökkään.

~~~
Sanoja 490
"And in the black light, I could tell a sick joke. Maybe in the black light, I could tell a sick joke. Twinkle Twinkle little star, alcoholics don't get far. Unless they drink and drive. Let's go for a ride. And I hope, I crash and die tonight. I hope I crash and die tonight."