Olnas

8.

~Joonas~
Katson itseäni kriittisesti peilistä. On perjantai ja bileet alkaisivat puolen tunnin kuluttua. En olisi uskonut vielä tämän viikon alussa, että lähtisin tänään bileisiin. Vieläpä Ollin kanssa. Jännitys kuplii kehossani. Tämä on todella uutta minulle. Pelottaa. Mitä jos minä onnistun mokaamaan jotain? Olli tajuaisi, että olen surkea ja ei haluaisi olla kaverini. Ravistan päätäni. Pitää ajatella positiivisesti vain niin kaikki menee hyvin. Ehkä. Vedän syvään henkeä ja luon kasvoilleni päättäväisen ilmeen. Se näyttää oudolta minun kasvoilla, mutta pukee minua. Hymyilen tyytyväisenä. En muista, milloin viimeksi olisin ollut näin itsevarman näköinen. Olenko koskaan ollut? Tuskin. Nyt olen kuitenkin jostain syystä saanut ihan vähän varmuutta. Ehkä se johtuu Ollista. Olemme tutustuneet varovasti näinä muutamana päivänä. Hänelle on helppo puhua. En tiedä miksi, mutta en voi olla kertomatta hänelle kaikkea. Hänen silmät saavat minut kertomaan kaiken. Vaikka hän oli minulle alussa hieman ilkeä, hän sai minut nopeasti puolelleen ja kertomaan asioita. Minä kerroin hänelle taustastani, vaikkei minun olisi varsinaisesti pitänyt. Olisin mieluiten halunnut unohtaa kiusaamisen ja aloittaa kokonaan puhtaalta pöydältä, mutta kai se on mahdotonta. Ei Olli onneksi ole udellut kiusaamisesta hirveästi. Olen hengannut koulussa Ollin sekä Aleksin kanssa. Olemme henganneet myös muutaman kerran kaikki kolme yhdessä. Olli on myös tutustuttanut minua hieman Nikoon. Niko on mukavan oloinen. Käännän katseeni ikkunaan ja huomaan Ollin. Hymyilen pienesti. Hän vaihtaa vaatteita myös. Menen sängylleni istumaan ja katson huonettani. En ole vieläkään saanut kaikkia tavaroita paikoilleen. OIkeastaan olen saanut pistettyä vain vaatteet kaappiin ja siinä se. Vielä pitäisi siis pistää aikalailla koko muu huone. Huokaisen. Oveeni koputetaan ja sitten äitini astuu huoneeseeni. "Pärjääthän sinä varmasti yksin pari yötä?" äitini kysyy huolestuneena. "Kyllä mä pärjään", vakuutan. Vanhempani ja pikkusiskoni ovat siis lähdössä täksi viikonlopuksi isovanhemmilleni. Minä sain luvan jäädä yksin kotiin, koska sanoin, että olimme sopineet hengaavamme Ollin kanssa. Ja koska äitini on niin iloinen, että olen vihdoin saamassa kavereita, hän tottakai antoi minun jäädä kotiin. Tosin nyt hän selvästi epäröi sen suhteen. Ihan ymmärrettävää. Uskokaa tai älkää, en ole ollut koskaan päivää pidempää aikaa yksin kotona. "Hmm... Kai sinä pärjäät. Olethan sinä jo iso poika", äitini sanoo ja hymyilee pienesti. Nyökkään ja luon huulilleni vakuuttavan hymyn.

_ _ _

Katson taloa edessäni, josta kuuluu musiikki. Pihalla on muutama nuori polttamassa. "Ootko sä valmis?" Olli kysyy vierestäni. Nyökkään. Olli katsoo minua hetken ja lähtee sitten talon ovea kohti minä perässään. Hän avaa talon oven ja astuu eteiseen, joka on jo täynnä kenkiä ja takkeja. Olisikohan kenkiä pakko riisua? Miksi minusta tuntuu nimittäin siltä, että täällä on onnistuttu jo rikkomaan vähintään yksi pullo ja joku on varmasti onnistunut oksentamaan johonkin. Täällä vaikuttaisi olevan aika kova meno jo. "Olli! Mitä jätkä?!" joku aika pitkä, vaalean ruskeat hiukset ja aikalailla siniset silmät omistava poika kysyy huutaen Ollilta. "Joel! Moi! Mitäs tässä! Koulu normaalia paskaa!" Olli vastaa huutaen. Täällä tosiaan on niin kova melu, että saa huutaa, jos haluaa keskustella. Katson poikaa, jonka nimi on ilmeisesti Joel. Hän huomaa minut ja katsoo minua varpaista päälakeen. Ahdistun siitä hieman. Yleensä tuo ei ole luvannut mitään kauhean hyvää. "Mä oon Joel! Moi!" poika tervehtii minua. Nyökkään ja hymyilen ujosti. "Mä oon Joonas!" kerron nimeni. "No Joonas ja Olli! Tulkaa hakee juotavaa!" Joel sanoo virnistäen. Olli naurahtaa.

~~~
Sanoja 520
Hyvää joulua ihmiset!