Olnas

7.

~Olli~
“Mä lähen nyt sinne Niinalle. Oo nätisti”, äitini sanoo ja menee eteiseen. “Joo. Moikka”, huikkaan. Kello on varttia vaille kuusi. Joonas tulisi siis vartin päästä. Nousen sohvalta ja kävelen portaiden luo. Menen portaat ylös ja huoneeseeni. Katson ympärilleni. Täällä on yllättävän siistiä. Muutama vaatekappale lojuu lattialla, muttei kauaa, koska nappaan ne sieltä ja sullon pyykkikoriin. Katson ikkunasta pihalle ja hymähdän. Minun huoneesta näkee suoraan naapurin talon yläkerran ikkunaan. Ilmeisesti ikkuna on juuri Joonaksen huoneen ikkuna. Hän häärää jotain huoneessaan. Tuijotan häntä hieman hymyillen. Olen täysin tietoinen, että olen hommaamassa itseäni kuseen, kun haluan tutustua häneen, mutta en välitä siitä. En vain voi olla hänelle ilkeä. Enkä pysty olla välittämättä hänestä, joten annan itseni haluta tutustua häneen. Joonas riisuu paitansa. Silmäni katsovat hänen vaaleaa ihoa. Havahdun omista maailmoistani, kun Joonas vetää hupparin päälleen. 

_ _ _

Ovikello soi. Ryntään portaat alas ja lähes juoksen ulko-ovelle. Avaan oven ja katson jännittynyttä Joonasta. Hän näprää hermostuneesti takkinsa hihaa ja katsoo minua ja minusta ohi. Väistyn oven vierestä ja päästän hänet sisään. Joonas ottaa varovasti kengät pois jaloistaan ja riisuu takkinsa. Hän ripustaa takin naulakkoon ja kääntyy sitten katsomaan minua. “Mennään mun huoneeseen. Voiaan tehä se esitelmä mun koneella”, sanon. Joonas nyökkää. Lähden eteisestä Joonas perässäni. Johdatan hänet portaat ylös ja huoneeseeni. Otan läppärini pöydältä ja menen istumaan sängylle. Joonas seisoo keskellä huonetta ja katselee eksyneenä ympärilleen. “Istu tohon mun viereen”, sanon ja vinkkaan tyhjää tilaa vieressäni. Joonas tulee varovasti istumaan viereeni. Avaan läppärini ja näpyttelen salasanan. “Mistä te muutitte?” kysyn. Tunnen Joonaksen katseen itsessäni. Hän koittaa luultavasti päätellä, mitä ajan takaa kysymykselläni. No minäpä kerron. En mitään pahaa. Joo. Vakuuttavaa, mutta minä oikeasti haluan tutustua häneen. “Toiselta puolelta kaupunkia”, Joonas sanoo. Käännän katseeni häneen. “Miks?” kysyn. “Koska mua kiusattiin. Äiti päätti, että pitää vaihtaa vähän maisemaa, muttei halunnu muuttaa viel ainakaan koko paikasta pois”, Joonas kertoo hiljaa. Katson häntä sanattomana. Hän on joutunut kiusaaminen kohteeksi edellisessä koulussaan… Ja minä olin hänelle ilkeä. Tuntuu pahalta. Tässä sitä taas nähdään, ettei koskaan pitäisi olla edes vähän ilkeä. Koskaan ei voi tietää, mitä joku toinen on käynyt läpi. “Anteeks”, puuskahdan hiljaa. Vittu. Menipä se anteeksipyyntö hienosti. Kuulostin siltä, etten edes tarkoittanut sitä. Joonas pudistaa päätään. “Ei sulla oo mitään, mistä pitäis pyytää anteeks”, Joonas sanoo ja hymyilee hieman. Katson häntä hiljaa. “Toi sun kone aukes, että jatkettaisko sen esitelmän tekoa”, Joonas sanoo ja nyökkää koneeni näyttöä kohti. Käännän katseeni siihen. 

_ _ _

“Se tais olla siinä”, sanon ja silmäilen esitelmää. Joonas nyökkää vierestäni. Olemme hiljaa. Meillä oli ollut hauskaa, kun olimme tehneet esitelmää. Olimme siinä samalla vähän tutustuneet ja minulle oli selvinnyt mm. että Joonas on jäänyt luokalle eli hän on oikeasti kaksi vuotta minua vanhempi. Nyt on kuitenkin hieman kiusallista. Esitelmä on tehty… Meidän ei olisi pakko enää olla tekemisissä hirveästi. Ainakaan vapaa-ajalla. Minä kuitenkin haluan olla Joonaksen kanssa. Haluan hengata hänen kanssaan ja oppia tuntemaan hänet perin pohjin. Tiedän, aikamoinen mielipiteen muutos yhdestä ihmisestä. Eilenhän minä vielä luulin vihaavani häntä. Minua vain ärsytti hänen säikkyisyys ja tallattavissa oleva asenne. Sillekin tosin selvisi syynsä. “No mä taidan nyt lähteä”, Joonas sanoo viivytellen ja nousee hitaasti pois sängyltä. Suljen koneeni ja nousen itsekin pois sängyltä. Lasken koneeni pöydälle ja katson sitten Joonasta miettien. Mietin, viitsisinkö pyytää häntä viikonloppuna oleviin bileisiin. Minun pitäisi kysyä sitä nyt tai ei koskaan, jos meinaan kysyä. “Haluisiks sä tulla yksiin bileisiin viikonloppuna?” kysyn. Joonas katsoo minua hämmentyneenä. “Öö. Kai mä voisin”, hän sanoo. Nyökkään. “Mä pistän sulle viestiä, mis kerron tarkemmin niistä”, sanon ja tajuan saman tien, ettei minulla ole hänen numeroa. “Haluuks sä mun numeron vai?” Joonas kysyy varovasti. “Öh… Joo”, takeltelen raaputtaen niskaani. Kaivan puhelimeni taskustani ja avaan sen. Ojennan sen Joonakselle. Hän ottaa sen ja näpyttelee hetken. Hän antaa puhelimen takaisin minulle ja hymyilee pienesti. Hymy valtaa minunkin huuleni. Vaikka kylläkin nyt mietin, mitä helvettiä minä tein. 

~~~
Sanoja 627
Anteeks vähän tönkkö.
Ja aikamoinen muutos ku kattoo muutaman luvun taaksepäin millane Olli oli ja millane se on nyt xd. Mut toivottavasti se ei haittaa iha hirveesti. Ja oikeesti. Kaks päivää menny ja tässä vaiheessa ollaan xd.
Mut siis mä en osaa pyytää anteeks. Pyysin tos pari viikkoo sit siskolta anteeks eikä siit meinannu tulla mitää. Koitin vaa pidätellä itkua ja sit ku pyysin anteeks se oli sellane: “ANTEEKS😠😭”