Olnas

30

~Olli~

Avaan kotini oven ja astun eteiseen. Siitä on jo yli kuukausi, kun viimeksi olin tässä talossa. Muistot eivät ole mitkään parhaat siitä illasta, kun lähdin. Ehdin potkia vain kengät pois jaloistani, kun äitini ilmestyy näkökenttääni. Tuijotamme toisiamme hiljaa. Kumpikaan ei tiedä, mitä pitäisi sanoa. Olemme etääntyneet toisistamme. Samalla lailla, kun minulle ja isälle on käynyt. Hän on paljon pois kotoa työjuttujen takia, minkä takia emme ole enää niin läheisiä. Vaikka kyllä minä tiedän, että hän hyväksyisi minut tällaisena. 

Taisin nähdä isän viimeksi jouluna. Hän viipyi viikon täällä ja lähti sitten takaisin ulkomaille töihin. Hän koittaa kysellä välillä kuulumisiani viestillä ja joskus hän soittaakin, mutta puhelut ovat vain kiusallisia. Ei hän saa korjattua viilenneitä välejä puhelimen välityksellä. Vain aika ja läsnäolo korjaisivat mahdollisesti ne. 

"Moi", äitini sanoo varovasti. "Moi", sanon. Pistän takkini naulakkoon ja kävelen peremmälle taloon kassi olallani. Äitini näyttää hieman eksyneeltä lampaalta. Hauska ja outo näky. "Meiän pitää puhua", sanon. Tätä asiaa ei lakastaisi maton alle. Ei vaikka se kuinka olisi ollut tässä talossa tapana. Äitini nyökkää ja kävelee olohuoneeseen. 

Seuraan häntä sinne ja lasken kassini lattialle. Istun nojatuoliin ja katson äitiäni, joka istuu sohvalla. Hän vetää syvään henkeä ja huokaisee. "Ihan ekaks mä haluun pyytää anteeks", äitini aloittaa. Katson häntä hiljaa. "Anteeks, että mä huusin sulle ja anteeks kaikesta, mitä mä sanoin. Mä en olis saanut sanoa niin", hän jatkaa. Kohotan toista kulmaani. Ai jaa en tiennytkään..

"Voitko sä antaa mitenkään anteks? Mä olin vaan jotenki niin yllättyny ja sit sanoin, mitä sylki suuhun toi. Ja mä tiedän, etten mä voi perustella mun sanomisia mitenkään. En mä ois saanu sanoa niin. Mun olis pitäny olla hyvä äiti ja tukea sua ja alkaa kysellä hymyillen siitä pojasta, mutta sen sijaan mä olin idiootti ja aloin selittämään, ettei se voi olla niin", äitini selittää. Hän alkaa kuulostaa siltä, että itkisi kohta. Nousen seisomaan ja kävelen hänen luokseen. Istun sohvalle hänen viereensä. 

"Sä saat anteeks", sanon. Äitini katsoo minua ja alkaa itkeä. Hän vetää minut haliin. Kiedon käteni varovasti hänen ympärilleen. En muista, miloin viimeksi olisin halannut äidin kanssa. Tämä tuntuu oikestaan hyvältä. Tuntuu hyvältä saada vihdoin hyväksyntä. 

"Anteeks, että mä karkasin. Ois pitäny hoitaa tää aikuismaisemmin, mutta mä olin vaan niin vihanen ja surullinen, etten ajatellu järkevästi", sanon. Äitini erkanee halista ja pyyhkii kyyneleensä. "Älä sä pyydä anteeks. Ei sulla oo siihen syytä. Mutta ihanaa, kun sä oot taas kotona", hän sanoo. 

"Se mun poikaystävä on muuten Joonas. Se joka asuu tos naapuris", kerron. Äitini nyökkää ja hymyilee hieman. "Naapuri romance", hän sanoo naurahtaen. Hymähdän huvittuneena. Niinhän se on. Aivoni eivät ihan toimi kunnolla. 

"Oisko se mahoton ajatus, että mä saisin tutustua tähän Joonakseen päivällisen merkeissä jo tänä sunnuntaina?" äitini kysyy varovasti. "Voin mä kysyä, mitä mieltä Joonas siitä on. se on vähän arka uusten ihmisten kanssa", sanon. Äitini nyökkää. "Mut mä meen tyhjentämään ton kassin nyt. Voiaan jutella sit lisää", sanon. Äitini nyökkää taas. Nousen sovalta pois ja otan kassini lattialta. 

Kävelen yläkertaan huoneeseeni ja lasken kassini sängylleni. Huomaan, että äitini on siivonnut huoneen. Sänkykin on pedattu. Avaan kassini ja alan purkamaan sitä. 

~~~
Sanoja 502
Ei ollu Olli joutunu kellarii lukkojen taa🙈