For the Moon

2.

Muutama viikko oli kulunut tuntien alkamisesta. Seungmin, Jeongin ja Felix olivat hukkumassa läksyihin ja sivumääriin. Heistä jokainen oli tiennyt, että täällä olisi haastavaa, mutta että näin paljon. Onneksi heitä ei kuitenkaan voitu erottaa koulumenestykseen perustuvin syin, joten he olivat turvassa ainakin siltä huolelta.

"Voi Jeesuksen pyhä vesi", Felix voihkaisi ja valui hitaasti sohvan syvimpään nurkkaan. "Mä en jaksa!"

Seungmin huokaisi ja löi kaveriaan kirjalla olkapäähän saaden tuon äännähtämään ärsyyntyneesti. Jeongin ei vaivautunut nostamaan katsettaan historian tehtävistään, hän oli jo tottunut Felixin päivittäiseen voivotteluun ja Seungminin huokailuun. Oli parempi vain keskittyä itse oppiaineeseen.

"Ei nyt", Felix voihkaisi haudaten kasvot käsiinsä. "Mä en jaksa tota nyt."

Nyt Jeongininkin katse herpaantui aivosoluja kuluttavasta tekstistä ja suuntautui kohti käytävää heidän edessään. Se oli nimittäin erilainen voihkaisu, eikä liittynyt millään tavalla historiaan tai muuhunkaan oppiaineeseen.

Jeongin oli arvannut oikein. Heitä kohti käveli leveästi hymyilevä hunajahiuksinen poika naapurihuoneesta. Tuon katse oli kiinnittynyt määrätietoisesti Felix-raukkaan.

Jeongin huokaisi ja nojautui taaksepäin nojatuolissaan. Seungminin kasvoilla lepäsi vahingoniloinen ilme. Heistä kumpikaan ei sitä myöntänyt, mutta he pitivät tästä pienestä draamanäytöksestä, joka oli toistunut lähes päivittäin heti ensimmäisen viikon puolesta välistä lähtien.

"Hei, Felix!" Changbin tervehti ilahtuneella äänellä kuin heidän kohtaamisensa olisi ollut puhdas yhteensattuma – mitä se ei ollut. Sitten hän käänsi katseensa pisamanaamaisen ystäviin. "Hei, Seungmin, hei Jeongin."

"Hei, Changbin", Felix sanoi selvästikin hillitymmällä äänellä otettuaan kätensä kasvoiltaan. Myös kaksi muuta tervehtivät Changbinia kohteliaasti. "Mitä kuuluu?"

"Paljon parempaa nyt, ku tapasin sut", poika sanoi posket helottaen. "Entä sulle?"

"Eipä mitään erikoista. Kouluhommat vähän turhauttaa."

Changbinin kasvoille levisi huolestunut ilme, mutta ennen kuin tuo kerkesi alkaa kyselemään asiasta, Felix kiirehti vakuuttelemaan olevansa ihan kunnossa, mitä Changbin ei tietenkään uskonut. Ja sitten he jatkoivat keskustelua, toinen innostuneena, toinen väkinäisesti hymyillen.

"Mun pitäs varmaan nyt jatkaa näitä kouluhommia", Felix sanoi hetken juttelun jälkeen ja koitti olla kuulostamatta kauhean töykeältä. Changbinin suupielet kääntyivät alaspäin mutta viivytellen tuo sanoi heipat ja lähti tallustamaan käytävää pitkin poispäin.

"Mitä sä aattelit tehä Changbinin suhteen?" Seungmin kysyi katsoen kyseisen pojan perään. Jeongin katsoi Felixiin kiinnostuneena. Hänkin oli utelias siitä, miten pähkinähiuksinen aikoisi selvittää tilanteen.

"En mä tiedä", Felix huokaisi. "Mä en ensinnäkään ymmärrä, miksi se tekee tota."

"Se on ihastunu suhun", Jeongin totesi. Seungmin ja Felix kääntyivät katsomaan pinkkihiuksista yllättyneinä, Seungminin katseesta saattoi jopa aistia jotain inhon kaltaista. "Älä vaan sano, että sä oot joku ahdasmielinen homofoobikko." Jeonginin oli aivan pakko varmistaa asia, sillä hän ei tahtonut tuntea oloaan ahdistuneeksi uusien kaveriensa seurassa.

"En mä sitä oikein ymmärrä, mutta ei mulla mitään sitä vastaan ole. Tai siis ite tykkään ainaki ihan tytöistä", Seungmin sanoi.

Jeongin ei tiennyt, olisiko hänen pitänyt tuntea olonsa helpottuneeksi vai huolestuneeksi – vai peräti loukkaantuneeksi. Mutta toisaalta olisihan vastaus ollut voinut olla pahempikin.