For the Moon

12.

"Jeongin?"

Jeongin käänsi katseensa äitiinsä jatkaen sylissään nukkuvan Nikin hiusten silittelyä. "Niin, eomma?"

"Miten sulla oikein menee siellä koulussa?"

Jeonginin pitäisi lähteä aivan hetken päästä, mutta täällä hän vain istui äitinsä vierellä lapsiin hautautuneena. Sunoo nukkui Jeonginin äidin sylissä, Niki Jeonginin ja Jungwon heidän välissään pää Jeonginin sylissä. Hän ei halunnut lähteä.

Kunnes muisti Hyunjinin.

"Ihan hyvin, oon saanu uusia ystäviä ja kouluki menee ihan hyvin."

"No sepä kiva. Entä ootko tavannu ketään kivaa tyttöö?" nainen kysyi uteliaana.

Jeongin nielaisi. "Eomma! En oo. Sitä paitsi mä opiskelen niin paljon, ettei mulla ees olis aikaa."

"Okei, okei, ei tarvii hikeentyä. Muista sit vaan kertoo, jos tapaat jonku", Jeonginin äiti sanoi hymyillen tietäväisesti. Jeongin huokaisi mutta lupasi kertoa. Tosin sitähän ei koskaan tulisi tapahtumaan.

"Mä taian nyt lähtee", Jeongin sanoi hetken rauhallisen hiljaisuuden jälkeen. Hän siirtyi varovasti pois Jungwonin pään alta ja korvasi sylinsä tyynyllä. Poika liikahti mutta jatkoi rauhassa uniaan.

Niki olikin vaikeampi tapaus. Punapää koitti laskea nukkuvaa pikkupoikaa varovaisin ottein sohvalle makaamaan, mutta tuo tarttui häneen lujemmin kiinni, haluttomana luopumaan mukavasta makuin alustastaan. Jeongin joutui henkeään pidätellen irrottamaan pikkuruiset kädet ympäriltään, mutta lopulta hän onnistui laskemaan ruskeatukan sohvalle.

"Hei hei, Niki", Jeongin kuiskasi silittäen hellästi pojan pehmeitä hiussuortuvia. Hän ei halunnut herättää pienempää, ei vaikka kuinka olisi kaivannut hyvästejä kasvokkain. Mutta toisaalta Jeongin ei ehkä olisi hennonut lähteä, jos olisi joutunut kuulemaan Nikin sydäntäsärkevää parkumista.

Jeongin nousi seisomaan, halasi kömpelösti äitiään ja lähti eteistä kohti hyvästit sanoen. Siellä hän halasi vielä Heeseungia ja tarttui sitten kynnyksellä odottaneeseen laukkuunsa. Muille hän oli sanonut hyvästit jo aiemmin päivällä.

"Hei hei, Heeseung", Jeongin sanoi hymyillen aavistuksen surullisesti. "Nähään taas."

"Nähään, Jeongin", pidempi vastasi taikoen kasvoilleen rikkinäisen hymyn. Pojat vilkuttivat vielä toisilleen ennen kuin Jeongin astui ulos ja sulki oven perässään.

Koulu odotti.

¤

"Jeongiiiiin!"

Ruusukultahiuksinen kerkesi hädin tuskin vapauttamaan kätensä kantamuksistaan ennen kuin joutui nappaamaan riemastuneen pisamanaaman kiinni ilmasta. Oli hyvin lähellä, ettei kaksikko olisi lentänyt mukkelis makkelis kovalle kivilattialle.

"Hei, Felix", Jeongin tervehti naurahtaen ja laski ystävänsä varoen omille jaloilleen. "Ja Changbin ei varmaan tykkää, ku tälleen kaikkien syliin hyökkäät."

"Oo hiljaa", Felix mutisi läpsäisten pidempää kevyesti käsivarteen.

"Ei mutta ethän sä ookkaan tehny koko lomana yhtään mitään paitsi viestitelly sen jätkäs kaa", silmiään ystävänsä dramaattisuudelle pyöritellyt Seungmin huomautti.

"Et säkin", Felix parahti. Pian hän kuitenkin suli suloiseen hymyyn, kun huomasi, kuka käytävää pitkin saapui. "Moi, Changbin!"

Hunajahiuksinen nosti katseensa puhelimestaan ja huomasi suuressa eteisaulassa seisovat pojat. Hymyillen hän lähti kulkemaan heitä kohti. "Hei Felix! Hei, Seungmin, hei, Jeongin."

Seungmin ja Jeongin tervehtivät lyhempää jakaen sitten keskenään merkitsevän katseen.

"Tota..." Seungmin aloitti kurkkuaan rykien. "Me varmaan mennään jo eeltä, Jeonginilläki on noi tavarat vielä viemättä."

Felix katsahti ystäviinsä avuttomana, mutta Changbinin myöntävä vastaus sai Jeonginin ja Seungminin lähtemään kohti huonetta numero B2. He vilkuttivat kaksikolle, ja Felix sai osakseen vihjailevan virnistyksen. Pisamanaamainen näytti ystävilleen kieltä mutta palautti säteilevän hymynsä nopeasti takaisin kasvoilleen, kun Changbin kääntyi taas häntä kohden.

¤

"Yhtään edistystä Changbinin kanssa?" Jeongin kysyi uteliaana. Hän makasi kyljellään omalla sängyllään ja katseli ystävänsä kauniita kasvoja. Pakostakin hänen mielensä pongahti Hyunjiniin. Hyunjinkin oli kaunis, mutta eri tavalla kuin Felix.

"Ei mitään kauheen ihmeellistä", pisamanaamainen sanoi yhtäkkiä ujona. "Mä –"

"Sä tykkäät siitä", Seungmin puuttui keskusteluun omalta sängyltään.

"Joo", Felix myönsi. "Mutta kaikki on tapahtunu vähän liian nopeesti, haluun ottaa vähän rauhallisemmin nää jutut, tiiätteks?"

"Oikeestaan ei tiietä", Seungmin tokaisi, "mutta kai sä tiedät parhaiten, mikä sulle on parhaaks. Mä arvostan sun päätöstäs, mitä ikinä se onkaan. Älä vaan riko ittees."

Felix oli noussut istumaan sängyllään ja katsoi nyt pitkäaikaista ystäväänsä kiitollisena. "Kiitos, Seungmin."

"Ei mitään, Lix."

Jeongin oli vaipunut takaisin omiin ajatuksiinsa. Ajatuksiinsa, jotka pääasiassa koostuivat Hyunjinista, tuon kasvonpiirteistä, kauniista silmistä ja värisyttävästä äänestä. Pojan ulkonäkö ei ollut ainoa asia, mikä Jeonginia kiinnosti, ei sentään. Hän halusi myös oppia tuntemaan tuon.

Sanoja: 585

Oikeestaan taas täyteluku (ja kaiken lisäksi vielä tönkkö sellainen)

Mutta jooh...

Päivän biisi: Searchlight by Seven O'Clock