For the Moon

29.

Oli jälleen se aika kuukaudesta.

Jeongin oli ehdottanut Hyunjinille, että he menisivät jälleen ulos täydenkuun aikaan, mutta vanhempi oli kieltäytynyt. Hän oli sanonut, ettei tulella kannattanut leikkiä liikaa. Se, että se oli toiminut viime kerralla, ei kuulemma tarkoittanut sitä, että se toimisi tälläkin kertaa. Tämän takia Jeongin joutui nyt viettämään lauantai-iltansa erossa vanhemmasta.

Hän oli sillä epätoivoisella ensirakkauden asteella, jossa toinen oli koko maailma ja 24 tuntia erossa tuntui kymmenen vuoden vankilatuomiolta. Mutta hänen oli ollut pakko sopeutua olosuhteisiin ja kääntyä ystäviensä puoleen.

Nytpä Jeongin siis istuikin Felixin kanssa kahdestaan koulun keittiössä syömässä jäätelöä. Seokjin ei oikeastaan ollut antanut heille tähän lupaa, joten he pelkäsivät kärähtämistä, mutta eivät selvästikään niin paljon, että olisivat uhranneet jäätelönsä pakkaseen jätettäviksi.

Sitä paitsi koulun henkilökuntaan kuuluva pinkkipäinen Jimin oli itse päästänyt heidät keittiölle syömään myöhäisillan jäätelöitä. Hän oli tosin uhannut kaksikkoa jälki-istunnolla, jos he tekisivät joitain hölmöyksiä – tai kantelisivat.

"Mikä maku sulla on?" Felix kysyi kylmänpuistatuksen ravistellessa pojan pientä kehoa. Hänen silmänsä kiilsivät samalla tavalla kuin ne tekivät, kun hän katsoi lyhyehköön poikaystäväänsä.

"Lakritsi", Jeongin vastasi työntäessään lusikan kuudennetta kertaa suuhunsa.

Felix kurtisti kulmiaan. "No höh, miks tollanen tylsä..."

"Mikä sulla on sitten?" punapää kysyi nojautuessaan jakkarallaan ystäväänsä kohti. Hän yritti lukea jäätelöpaketin etikettiä, mutta toisen pienenpieni käsi oli tiellä.

"Ananas-minttu", tämä sanoi ylpeänä.

"Mikä oli?"

"Ananas-minttu", Felix toisti ja katsoi ystäväänsä kuin mitäkin vähä-älyistä. "Tää on oikeestaan aika hyvää. Kannattais sunki kokeilla."

"Joo, ei kiitos", Jeongin mutisi ja töytäisi itseään kohti ojennetun käden kevyesti kauemmas. Felix mutristi huuliaan, mutta lopetti tyrkyttämisen ja vei lusikan omaan suuhunsa.

Hetken he söivät jäätelöitään täydessä hiljaisuudessa kuunnellen keittiökoneiden kylmänpehmeää surinaa.

"Felix?"

"Mm?"

"Miten teillä menee Changbinin kanssa?"

Felix nosti katseensa pinkkihiuksiseen ja kohotti kulmiaan. "Miten niin?"

"Sä vaikutat jotenkin... en tiiä... jotenki... stressaantuneelta?"

"Äh, ai se... Ei se oo mitään."

"Ootko varma?" Jeongin kysyi epäluuloisena. Pähkinähiuksisen vakuuttelu ei vaikuttanut hirveän vakuuttavalta.

"Joo, joo", Felix mumisi.

"Okei, mä oon tänään kiva, enkä ala väitteleen tästä, vaikka mä kyllä huomaan, et sä valehtelet. Tai et ainakaan kerro kaikkea. Mutta syödään nyt näitä jäätelöitä ennen ku tää ilmapiiri ihan lässähtää."

Pisamanaama naurahti pehmeästi ja kääntyi jäätelönsä puoleen suupielet korvissa. Hänen silmissään piilotteli hyväntuulinen kiilto. "Sä oot aika mainio kyllä, Jeongin."

Sitten he taas söivät jäätelöitään hiljaisuuden vallitessa. Jeongin mietti Hyunjinia, Felix jotain täysin muuta.

"Mutta Jeongin, mä kyllä rakastan sitä", pisamanaamainen kuitenkin jatkoi vähän ajan päästä.

"Se on hyvä."

Jeongin katsoi ystäväänsä ja tuon huulilla tanssahtelevaa hymyä. Toinen vaikutti oikeasti onnelliselta. Punapää toivoi todellakin, että Felix ei joutuisi katumaan avautumistaan tämänhetkiselle poikaystävälleen. Hän toivoi, että Felix saisi onnellisen loppunsa.

Oliko hän jälleen hieman naiivi? 99.9% ihmisistä ei päätynyt olemaan ensirakkautensa kanssa loppuelämäänsä, joten oli hyvin todennäköistä, että Changbin ja Felix eroaisivat. Mutta ei Jeongin halunnut olla pessimisti.

Pian hänen ajatuksensa palasivat takaisin Hyunjinin pariin. Lämpö, kihelmöinti, mielihyvä, läheisyys, kosketus, hymy.

"Felix?"

"Mm?"

"Mistä tietää, rakastaako joku sua?" Jeongin kysyi hiljaisella, hieman nolostuneella äänellä. Hän saattoi aistia, kuinka pisamanaamainen katse pongahti häneen ja loi uteliaita silmäyksiään. Varma hän tosin ei voinut olla, koska valkomusta jäätelö oli tällä hetkellä yllättävän kiinnostavan näköinen.

"No siis..." Felix aloitti epäröiden, "kyllä sen yleensä huomaa ja tuntee, mutta siis esim. se, että oot sille toiselle suurin piirtein tärkein asia maailmassa. Se kysyy, miten menee, huomaa, jos jokin on huonosti – tai ainakin yrittää – ajattelee sua paljon, miettii sun parastas, haluaa suojella sua ja tekis melkein mitä vaan sun puolesta. Tietenkin myös läheisyys, kosketukset ja katseet, äänenpaino, se, kuinka sen olemus muuttuu, ku oot sen kanssa versus ku se on jonkun toisen kanssa. Ylipäätään sen teot ja asenne sua kohtaan."

Jeongin hymyili. Hän mietti Hyunjinia. Ensimmäisenä Jeonginin mieleen pongahti se kerta, kun hän oli suunnilleen viikko sitten laulanut vanhemman pyynnöstä. Hän oli laulanut ensimmäistä kertaa hyvin pitkään aikaan ja se oli rehellisesti sanottuna ollut hyvin pelottavaa ja hyvin vapauttavaa.

My mind feels a little hazy when I hear your warm voice

Hänen äänensä oli tärissyt, hänen sydämensä laukannut liian lujaa rinnassa.

When I'm with you, I pointlessly feel at ease

Jeonginin ääni oli ollut jo varmempi, se oli jälleen löytänyt kauan vaimennettuna olleen sulosointunsa.

I feel cold on the inside but your warmth warms me up

Hyunjinin lämpimät kädet olivat kiertyneet hänen ympärilleen, vetäneet lähemmäs ja sulkeneet lämpimään syleilyyn.

Baby, I'm falling for you

Jeongin oli tuntenut kosteat huulet niskassaan, lämpimän hengityksen ihollaan ja hiljaisen kuiskauksen korvissaan.

Felix veti hetken henkeä ja lisäsi vielä aiempaan puheenvuoroonsa: "Nii ja sit tietenki, jos sä sanot, et sä rakastat sitä ja se vastaa samanlai, nii sitten tietenkin myös. Se on varmaan varmin tapa saaha tietää."

I love you, our love is true

Sanoja: 711

99.9%:tia juttu on sitten itseni keksimä, ei faktatietoa, eikä varmaan muutenkaan pidä paikkaansa. Jos ketään kiinnostaa niin googlailin, että about 25% ihmisistä nai niitten ensirakkauden, mutta tähän ei tietenkään oo huomioitu, kuinka moni niistä eroo mut –

Joo, mitä mä taas selitän...

Kiitos kun luit ja ensilukuun, bye <3

Päivän biisi: I.L.Y by The Rose (se, mitä Jeongin laulo)