Koulu oli järjestänyt edellisenä päivänä lukukauden neljännen retken Taesaniin, ja tietenkin Jeongin oli ollut ystävineen paikalla. Poika oli ostanut erilaisia hedelmiä ja muita naposteltavia hänen kavereidensa ihmettelevien katseiden alla. Hän ei ollut kertonut, mitä varten syötävät olivat, mutta muut varmaan arvasivat kertomattakin.
Nyt Jeongin suuntasi reppu selässään kohti Hyunjinin huonetta. Hän hymyili itsekseen ajatellessaan vanhempaa. Hän rakasti tätä tunnetta, hän rakasti sitä, miten Hyunjin valtasi hänen mielensä, sai lämmön heräämään rintakehässä.
Hän halusi tuntea sen koko loppuelämänsä.
Hyunjin istui sängyllään lootusasennossa ja tuijotti suoraan Jeonginiin, kun tämä aukaisi huoneen puuoven. Vanhemman kasvoille syntyi sydämet sulattava hymy, kun heidän katseensa kohtasivat, eikä Jeongin voinut tehdä mitään muuta kuin astella suoraan Hyunjinin syleilyyn.
He paijasivat toisiaan pitkään, ja vaikka tilassa pistäytyi pieni epätoivon häivähdys, vaaleni se nopeasti ilmaan. Jeongin suuteli pitkähiuksista hellästi, painoi kätensä varovasti toisen kaulaan ja silitti peukaloillaan.
"Innie..."
Jeongin hymyili koko teinipojan umpirakastuneella sydämellään ja suukotti vanhemman huulia hitaasti. Jostain syystä häntä itketti.
Mutta hän työnsi sen pois ja otti reppunsa selästään – nousematta kuitenkaan toisen sylistä. Jeongin tunki repun heidän väliinsä ja alkoi kaivaa sitä keskittyneesti. Hyunjin seurasi kiinnostuneena vierestä.
"Mitä sä –"
"Shyt", Jeongin keskeytti levitellessään ostamiaan ruokia pitkin lakanoita. Hyunjin luopui taistosta ja hiljeni kiltisti.
Pian nuorempi oli saanut kaiken purettua repustaan ja vielä kirsikkana kakun päällä oli supermarketista ostettu muovinen aurinko, johon sai vielä sytytettyä himmeän valonkin. Hyunjin naurahti, mutta hiljeni pian, kun Jeongin käänsi tuikkivan katseensa vanhempaan.
"Hyun-"
Punertavahiuksisen puhe katkesi lämpimiin huuliin, ja sitten he suutelivat jälleen hyvän tovin. Hyunjin tunsi sydämensä pomppivan tavalla, jolla se ei viimeksi kerennyt pomppia.
Kun he viimein erkanivat toisistaan, Jeongin oli kevyesti hengästynyt ja Hyunjin vain tuijotti sylissään istuvaa poikaa.
"Mä rakastan sua", Jeongin sanoi hiljaa ja painautui vasten vanhemman rintakehää. Hän ei voinut katsoa Hyunjinia silmiin, koska hän tiesi, ettei tämä voisi kumminkaan vastata. Mutta se oli ihan okei.
Sen sijaan Hyunjin rutisti pienempää lujasti muttei liian. Hän olisi halunnut pakottaa sanat ulos suustaan, mutta ne eivät tulleet. Mutta hän tiesi, kuinka paljon Jeonginista välitti. Hän toivoi, että Jeonginkin tiesi sen.
"Mitä varten nää on?"
Punertavahiuksinen hymyili. "Eikö se oo aika selvää?"
Hyunjin pudisti päätään saaden toisen nauramaan heleästi.
"Eväsretkeä varten tietenkin!" Jeongin hihkaisi kuin se olisi ollut maailman ilmiselvin asia – mitä sen kai pitikin olla. "Vai luuliks sää, että mä alan suorittaa jotain rituaalia, tai jotain?"
Vanhempi huokaisi ja suukotti pehmeästi sylissään istuvan huulia. "Voitko siirtyä? Musta tuntuu, ettei mun jaloissa kierrä kohta veri..."
Jeongin mutristi huuliaan, mutta nousi ylös ja kierähti Hyunjinin kainaloon.
He alkoivat syömään hiljakseltaan lämpimän ilmapiirin asettuessa huoneeseen ja kietoessa kaksikon hellään otteeseen. Se sai turvallisuuden laskeutumaan harteille, huolet luikertelemaan oven alitse, hymyn taipumaan huulille.
"Täällä on ihanan hiljasta", Jeongin totesi hiljaa. Hän oikeasti nautti äänettömyydestä. Äänetkin olivat kieltämättä mukavia, mutta jatkuvasta kinastelusta saisi kuka vain lopulta tarpeekseen.
"Mm..." Hyunjin mutisi myöntävästi. "Mutta se voi olla joskus aika yksinäistä."
Melankolia paistoi läpi vanhemman äänestä, haikeus ajatusten ollessa jossain muualla. Yleensä ihmiset muuttuivat etäisiksi, kun he ajattelivat jotakin, mutta Hyunjinissa tuntui tapahtuvan jotain täysin päinvastaista.
Hän nojautui tiukemmin Jeonginia vasten, kiristi otettaan tuon vyötäröltä ja käänsi sinisen katseensa nuorempaan. Hyunjin hymyili kipeästi, hänen silmäkulmansa rutistuivat ja huulet puristuivat vasten toisiaan.
Jeongin ei halunnut katsoa vanhemman kärsivää ilmettä. Hän halusi suoristaa rypyt, rentouttaa suun, saada onnellisen hymyn toisen huulille. Hän kupersi Hyunjinin kasvot käsiinsä, hymyili niin leveästi kuin pystyi.
"Sulla on kylmät kasvot", Jeongin kuiskasi saaden vanhemman takaisin tähän hetkeen.
Hyunjin naurahti pienesti. "Mulla on jostain syystä ollu aina kylmät kasvot, vaikka muuten mulla on vähän normaalia korkeempi ruumiinlämpö."
Nuorempi hymyili. Hänestä tämä kaikki oli siltikin ihan älytöntä. Ehkä hän vielä joku päivä hätkähtäisi hereille ja tajuaisi olleensa vuoden koomassa tai jotain muuta vastaavaa.
Hän ei tiennyt, että Hyunjinin päässä pyöri lähes täysin samankaltaisia ajatuksia.
Pitkähiuksinen ei ollut tajunnut, mihin oli tullut. Tai oli hän tajunnut, mutta nyt hän tajusi jälleen kerran uudestaan. Hän oli rakastumassa, rakastunut. Hänellä oli joku, johon hän halusi pistää koko loppuelämänsä, joku, joka sai hänet hymyilemään, joku, joka sai hänet ylös kylmältä lattialta ja kylmästä todettomuudesta.
Ennen hän oli viettänyt kaiken ajan tämän kylmän huoneen kylmässä nurkassa. Hän ei ollut edes vilkaissut suurta sänkyä. Ne lyhyet hetket, jotka hän oli nukkunut, hän oli nukkunut sängyssä, mutta se oli tuntunut hirvittävän epämukavalta. Se ei ollut tuntunut lämpimältä tai pehmeältä, ei. Hyunjin oli vältellyt sänkyä kaikin keinoin.
Ja mitä oli tapahtunutkaan.
Yhtenä päivänä Jeongin oli astellut sisään tuosta pahoinpidellystä ovesta ja kääntänyt uuden sivun Hyunjinin elämässä, jonka oli pitänyt jo loppua. Jeongin oli hymyillyt, istunut sängyllä, maannut sillä, nukkunutkin, tehnyt siitä kodin.
Kotoisan ja lämpimän kodin, jossa Hyunjin tunsi nytkin olevansa.
Jeongin suuteli häntä. Hyunjin vastasi.
Nuorempi maistui persimonilta, hän tuoksui Hyunjinilta. Haju oli tarttunut vanhemman lakanoista, vaatteista ja iholta. He kaatuivat valkeille lakanoille, suutelivat sillä lämmöllä, jonka he saivat toisissaan aikaan, sillä rakkaudella, joka heissä kasvoi ja jolle he halusivat antautua.
Lopultakin aivan kokonaan.
Sanoja: 759
Omg, loppu lähenee </3
YOU ARE READING
For the Moon
FanfictionKylmyys hiipi hiljaa hänen jäseniinsä. Se tunkeutui ohuen paidan alle, puristui läpi paksun farkkukankaan. Oli pikkurillinkynnen päässä, ettei Jeongin olisi alkanut täristä. Mutta hän jatkoi. (Saattaa) sisältää: - Bxb contenttia - Itsekriittistä aja...