For the Moon

33.

Jeongin sulki oven perässään ja kääntyi katsomaan tyhjää eteistä. Talo oli hiljainen, mutta se oli normaalia tähän aikaan päivästä. Jeongin laski kassinsa eteismatolle ja kumartui avaamaan kengännauhansa.

"Jeongin!" kuului ilahtunut ääni hetken kuluttua. Kutsuttu suoristautui hymyn levetessä tämän kasvoille.

"Moi, Hee."

Kaksikko halasi tiukasti, minkä jälkeen he suuntasivat olohuoneen sohvalle istumaan. Jeongin vilkuili asuntoa, mutta se näytti ihan samalta kuin syksyllä. Siitä oli oikeasti jo niin kauan.

"Noh, mites sulla menee?" Jeongin kysyi brunetelta, joka näpersi kynsiään tälle ominaisella tavalla.

Heeseung katsahti Jeonginiin ja hymyili surumielisesti. "Ihan hyvin. Kävin joulun jälkeen kotona, mutta tulin tänne takas. Oon täällä siihen asti, että saan hankittua oman asunnon."

"Toi kuulostaa ihan hyvältä. Muistat sitten tulla käymään aina joskus, etten kuole ikävään", Jeongin naurahti hiljaa ja hymyili lämpimästi.

"Joo", Heeseung mutisi valoa äänessään ja antoi suupieliensä levetä yhä enemmän. "Mite sulla menee?"

"Ihan hyvin, ei kai tässä mitään. Kiva olla kotona pitkästä aikaa", Jeongin vastasi.

"Niin varmaan onki", Heeseung hymähti. Hän nojautui vasten sohvan selkänojaa ja antoi päänsä painautua seinää vasten, niskalihasten rentoutua.

"Entäs muut?"

"Ihan perus. Kaikki on täällä vielä, ei niitten jutut oo hirveesti edenny. Paitsi että Jay on varmaan täällä myös siihen asti, että se voi muuttaa omaan kämppään. Sen molemmat vanhemmat sai ainakin kolme vuotta", Heeseung sanoi surun hiipiessä tämän ääneen.

"Ehkä se on ihan hyvä... Ootteko miettiny, jos muuttaisitte samaan kämppään?"

"No siis joo, riippuu tietenkin, minne päästään. Ja olihan Jaylla niitä omia kavereita myös. Mutta joo, se vois olla ihan kiva sitten joskus."

Jeongin nyökkäsi ja hymyili sitten viekkaasti. "Ei sulla satu tyttöystävää olemaan?"

"Jeongin!" Heeseung huudahti ja tönäisi toista kevyesti. Jeongin kyllä huomasi, kuinka toinen meni hiljaiseksi ja jotenkin hermostuneeksi.

"Onko sulla oikeesti joku?" Jeongin kysyi nyt vakavana, yllättyneisyys äänestään tihkuen.

"Ei!" brunette kielsi. "Mutta..."

"Niin?" Jeongin toivoi, että hänen äänensävynsä oli rohkaiseva, muttei ollut siitä liian varma.

"No siis... Mä toivon, ettet sää ajattele, että oon ihan outo, mutta... musta tuntuu, että... että mä en, etten mä tykkää tytöistä..." Heeseung kertoi hiljaisella, hermostuneella äänellä.

"Okei. En mäkään", Jeongin sanoi naurahtaen hieman nolostuneena. Heeseungin silmät levisivät ja kasvoille ilmestyi epäuskoinen hymy.

"Oikeestikko?"

"Joo", punapää nauroi. "Mutta sun on parempi olla tykkäämättä musta, koska mulla vähän niinku on jätkä."

"Hei!" Heeseung huudahti. "En mä nyt silleen... Mehän ollaan niinku veljekset muutenkin."

"No joo, piti vaan varmistaa", Jeongin sanoi hymyillen. "Mut oikeesti, oon tosi otettu, et uskalsit kertoo. Sen ei pitäs olla mikään 'tapahtuma', mutta valitettavan usein se on."

"Niin... Mutta oli ihan vapauttavaa sanoo se ääneen", brunette kertoi helpottuneella äänellä ja hymyili leveästi.

He juttelivat vielä pienen hetken ennen kuin päättivät alkaa valmistaa päivällistä puistossa oleville perheenjäsenilleen.