For the Moon

10.

Jeongin kuunteli Jisungin selitystä viime musiikintunnin tapahtumista. "...oikeesti teiän ois pitäny olla näkemässä Eunkwangin ilme, ku mä pääsin korkeimpaan nuottiin, mitä me siellä laulettiin."

Felix nyökkäsi vahvistukseksi. Hän oli porukasta ainoa, joka oli saanut kokea tilanteen paikan päällä. Muut samalla kurssilla olleet olivat olleet siinä puolikkaassa, joka oli päässyt opiskelemaan musiikin historiaa toiseen luokkahuoneeseen.

"Se oli ihan älytöntä, mulla ei ollu hajuukaan, että sä pystyt johonki tollaseen", Felix sanoi silmät kimmeltäen.

"En mäkään", Jisung myönsi ja painoi katseensa nolostuneena. Hänestä tuntui oudolta saada kehuja joltakulta, joka ei edes tuntenut häntä kunnolla.

Jeongin vilkaisi Minhoa, joka tarttui poikaystäväänsä kädestä ja hymyili ylpeänä. Kaksikko jakoi nopean katseen keskenään ennen kuin he keskittyivät jälleen lounaaseensa.

"Miten muuten sulla, Seungmin, sujuu räppääminen?" Felix kysyi kiusoitellen ja tönäisi ystäväänsä toverillisesti kylkeen.

Mustahiuksinen irvisti kärsivästi. "Mä en oikeesti ymmärrä, miksi meiän pitää 'kehittää meidän heikompiakin puolia' – siis varsinkaan tälleen laulutavassa. Penielki on varmaan jo aaaaivan lähellä sitä pistettä, että se vaan heittää mut sieltä luokasta ulos."

Felix kihersi vahingoniloisesti ystävänsä äänensävylle. "Älä nyt, pitäähän sullekki jotain haastetta olla välillä, ku kaikki menee ilman mitään ongelmia."

"Ne vielä pilaa mun äänen", Seungmin mutisi.

"Mitään pilaa", Felix sanoi silmiään pyöritellen. "Sitä paitsi musta on hauskaa päästä ihan kunnolla laulaa välillä."

Jeongin pudisteli päätään ja vaipui sitten omiin ajatuksiinsa jättäen ruokapöytäkeskustelun jonnekin tajunnan ulkopuolelle.

Syysloma olisi ensi viikolla, ja he lähtisivätkin jo huomenaamulla kotia kohti. Jeongin ajatteli mennä Hyunjinin luokse vielä ennen lomaa, kun oli nyt saanut kerättyä rohkeuttakin sen verran, että pystyi toteuttamaan aikeensa.

Hänestä oli ihan mukava mennä kotiin ja tavata taas äitiä, ehkä hän näkisi vanhoja ystäviäänkin. Felix ja Seungmin tulisivat viettämään syysloman yhdessä, sillä pisamanaamaisen perhe oli tällä hetkellä Australiassa, eikä Felixiä huvittanut kouluunkaan jäädä muiden lähtiessä lomille.

"Jeongin, mitä sä aiot tehä lomalla?"

Felixin kysymys tunkeutui Jeongin tajuntaan saaden tuon hätkähtämään. Nopeasti hän kuitenkin loi hymyn huulilleen ja vastasi: "Mä varmaan nään mun yläkoulukavereita ja vietän aikaa eomman kanssa."

Felix nyökkäsi, katsoi hetken ystäväänsä, mutta kääntyi sitten takaisin muiden puoleen.

¤

"Hyunjin", Jeongin sanoi hiljaa. Hän makusteli sanaa suussaan ja mietti, miten kauniilta se kuulosti. Hän ei ollut koskaan tavannut ketään Hyunjin-nimistä. Häntä itketti aavistuksen.

Jeongin oli sanonut Felixille ja Seungminille käyvänsä vielä ulkona kävelemässä ennen huomisen pitkää istumista. Hän ei koskaan ollut ajatellut olevansa hyvä valehtelija, mutta kaksi muuta ainakin olivat näyttäneet uskoneensa.

Ja nyt hän oli jälleen täällä.

Punapää astui askeleen eteenpäin, avasi salvan ja työnsi oven varovasti auki. Huoneesta tuulahti kylmää ilmaa, ja vaikka Jeonginillä oli takki päällä – ystäviensä hämäämiseksi – häntä palelsi. Rehellisesti sanottuna häntä ihmetytti, kuinka huoneessa selvästikin asuva poika pärjäsi tällaisessa kylmyydessä. Eikö häntä palellut?