For the Moon

15.

"Jeongin?"

Jeongin käänsi katseensa Changbinin vieressä istuvaan pähkinähiuksiseen poikaan ja kohotti kulmiaan kysyvästi.

He istuivat bussissa matkalla Taesaniin. Seungmin oli päätynyt Jeonginin viereen ja Chan kaksikkoa vastapäätä selkä menosuuntaan päin meneville penkeille. Felix istui Changbinin vieressä käytävän toisella puolella ja pariskunnat istuivat – yllätys yllätys – vierekkäin. Bussissa oli tietenkin muitakin B-käytävän varrella asustelevia oppilaita, mutta Jeongin ei ollut koskaan puhunut heidän kanssaan.

"Niin, Felix?" Jeongin kysyi, kun pisamanaamainen ei tilaisuudesta huolimatta ollut kertonut asiaansa. Felix puri kevyesti huultaan ja vilkaisi nopeasti Changbiniin, jonka kasvoilla lepäsi pehmeä hymy.

"Niin tota..." Felix aloitti ilmeisestikin jonkin sortin nolostuksen kourissa, "ku Changbin kysy, että voisinko mä mennä sen kaa käymään yhessä liikkeessä, niin eihän haittaa, jos meen?"

Jeongin huokaisi ja Seungmin pudisteli päätään. Felix osasi olla kyllä ihan mahdoton. Hän oikeasti pyysi ystäviltään lupaa mennä treffeille. Jos tilanne olisi ollut päinvastainen, Seungmin olisi jättänyt ystävänsä oman onnensa nojaan hyvästejä sanomatta.

"No ei haittaa", Jeongin sanoi liioitellun ystävällisellä äänellä saaden Seungminin tyrskähtämään ja Felixin punastumaan.

"Älä kiusaa", Felix mutisi peittäen kasvonsa kädellään.

"Anteeks, Felix", Jeongin kiirehti sanomaan, mutta Seungmin ei näyttänyt olevan ollenkaan pahoillaan.

¤

"Lino", Jisung kutsui poikaystäväänsä. Tummahiuksinen käänsi poissaolevan katseensa lyhyempään ja hymyili pienesti. Sitten hän veti syvään henkeä ja yritti näyttää pirteämmältä, mutta esitys ei mennyt läpi.

Jisung oli halunnut rennon irtioton arjesta, ja sitä hän oli uskonut saavansa vielä, kun he olivat eronneet ystävistään bussin edessä. Ajomatkan Minho oli onnistunut sumuttamaan häntä torkkumalla, mutta nyt pojan alakuloisuutta ei voinut olla huomaamatta.

"Minho, mikä on?" Jisung kysyi pehmeästi. Hän tarttui poikaystävänsä ranteesta ja esti tuota jatkamasta päämäärätöntä kävelyään. "Hei, honey?"

Minho pudisti päätään hiljaa ja johdatteli heidät lähimpään kahvilaan, tarkemmin sanottuna sen syrjäisimpään nurkkaan. Pehmeä sohva otti heidät lämpimästi vastaan, ja he tilasivat kuumat kaakaot nätiltä tarjoilijalta. He odottivat, että juomat tulivat ennen kuin Jisungin huolestunut katse kääntyi kysyvästi pidempään.

"Onks jotain tapahtunu?"

Minho huokaisi ja kohautti harteitaan pienesti. "Ei se mitään kuolemanvakavaa oo, mutta tota..."

"Niin?" Jisung kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen. Hän koitti tarttua poikaystäväänsä kädestä, mutta tuo veti sen pois. Hunajablondi huokaisi turhautuneena. Hän ei pitänyt siitä, kuinka Minho aina sulkeutui vaikeista asioista puhuttaessa.

"Mä puhuin tänään eomman kaa puhelimessa..."

Jisung kuuli poikaystävänsä äänestä, kuinka vaikea hänen oli olla tilanteessa. Tummahiuksinen ei ollut koskaan ollut paras ilmaisemaan tunteitaan sanoin. Oikeastaan voisi sanoa, että se oli heidän suhteensa suurin kompastuskivi mustasukkaisuuden rinnalla ja siihen vahvasti linkittyen. Mutta Jisung oli oppinut olemaan kärsivällinen.

"Se sano, ettei se halua, että mää tuun kotiin joululomalla", Minho sanoi nielaisten. Hän tuijotti mukiaan lamaantuneena ja otti siitä sitten hörpyn. "Se sano, että on ällöttävää olla pojan kanssa."