For the Moon

14.

Jeongin kuunteli toisten omaa versiota musiikinopettajien kehittämästä laulusta, joka sisälsi niin korkeita vokaaleja kuin nopeaa räppiäkin. Jisung ja Changbin näyttivät ottavan jutun ihan tosissaan, kun taas Felix, Seungmin ja Minho vain nauttivat itse laulamisesta.

Jeongin ei ollut liittynyt heidän seuraansa, vaikka Felix oli kuinka pyydellyt. Hän ei pitänyt laulamisesta. Hän ei pitänyt siitä, miten laulaminen sai hänen sydämensä kiihtymään ja kätensä vapisemaan. Hän ei oikeastaan tiennyt, mistä moinen ahdistus kumpusi, mutta varmaankin sillä oli jotain tekemistä hänen lapsuuden traumojensa kanssa. Joten punapää oli siis tyytynyt jättäytymään taka-alalle ja vain katselemaan ja kuuntelemaan ystäviensä ilonsekaista touhuamista.

Ei Jeongin kuitenkaan ihan ulkopuolinen ollut. Bangchan istui hänen vieressään ja haukotteli tasaisin väliajoin (blondi nukkui huonosti mutta oli sanonut pärjäävänsä). Vanhempi oli kieltäytynyt kohteliaasti vedoten sanojen vähäisyyteen. Kukaan ei ollut inttänyt vastaan, sillä Chan vaikutti hyvin järkähtämättömältä.

Felix rojahti sohvalle Jeonginin ja Chanin väliin laulettuaan laulusta viimeisen oman kohtansa. Hänen silmänsä olivat Changbinissa, vaikka kädet kietoutuivatkin Chanin harteille. Blondi katsahti pisamanaamaiseen yllättyneenä mutta antoi asian olla.

"Onko ihan pakko?" Seungmin kysyi osoittaen sanansa toisiinsa kietoutuneille sydänkäpysille.

Laulun loputtua Jisung oli ollut niin innoissaan korkeimpien nuottien tavoittamisesta, että oli heittäytynyt poikaystävänsä kaulaan ja suudellut tuota suoraan suulle. Pidemmän lämpimät kehut eivät olleet auttaneet asiaa yhtään.

"Älä nyt, sehän on paljon parempi, että ne tekee tota ku sitä viime vuojen rumbaa", Chan sanoi hyväntahtoisesti. Jisung virnisti blondin sanoille ja jakoi vielä pari pehmeää suukkoa Minhon huulille.

Jeonginin huomioi oli kuitenkin jo toisaalla, kun hän seurasi Changbinin paljonpuhuvia ilmeitä ja Felixin muka niin huoletonta keskustelua Chanin kanssa. Tekiköhän Felix tuon tahallaan?

Pian loputkin seitsikosta oli asettunut aloilleen: Minho ja Jisung lattialle toistensa lomaan, Seungmin ja Changbin penkeille pienen huoneen toiseen päähän. Keskustelu virtasi henkilöltä toiselle, eikä kukaan joutunut tuntemaan itseään ulkopuoliseksi.

"Hei, Jeongin muuten. Missä sä olit keskiviikkoiltana?" Felix kysyi. Jeongin hätkähti yhtäkkistä puheenaiheen vaihdosta ja nielaisi hermostuneena. Hän ei ollut ajatellut Felixin edes huomaavan, koska tuolla oli ollut kiireitä sekä Changbinin että heidän yhteisen kouluprojektinsa kanssa.

"Mäkö? Öö... Mä olin ulkona. Vähän kävelemässä ja tuulettamassa aivoja", Jeongin selitti koittaen kuulostaa mahdollisimman vakuuttavalta.

"Olit vai?" Felix kysyi epäilevästi. Jeongin puri huultaan tuskissaan ja vilkaisi epätoivoisena Bangchaniin. Hän kuitenkin vain naputti puhelintaan keskittyneenä, ei hänestä ollut pelastajaksi.

"J-joo", Jeongin sanoi ääni notkahtaen. Hän veti syvään henkeä ja toisti sanomansa nyt vakuuttavammin. Felix oli silti epäuskoisen näköinen, mutta silloin Changbinin ääni tunkeutui heidän keskusteluunsa.

"Felix?"

Jeongin kuuli äänen pehmeän nuotin. Hän kuuli jopa tavasta, jolla Changbin puhui Felixille, kuinka ihastunut tuo oli. Hän kuuli, kuinka paljon hunajahiuksinen Felixistä välitti. Vaikka se oli ollut nopeaa, ei se välttämättä aivan tuhoon tuomittua ollut.

"Niin, Changbin?" pisamanaamainen vastasi, Jeonginin heti ja totaalisesti unohtaen.

¤

Jeongin ei tiennyt, miksi oli taas täällä.

Hyunjinin tapaamisesta ei voinut seurata mitään muuta kuin ongelmia. Se rikkoi selvästikin koulun sääntöjä – jo pelkkä kieltomerkki kertoi sen. Lisäksi Felixin vain muuttuisi yhä epäilevämmäksi ja voisi alkaa ajatella, että Jeongin valehteli hänelle tahallaan.