For the Moon

8.

Jeongin oli silti epävarma. Hän ei tiennyt, oliko huoneeseen paluu järkevää. Ehkä hänen pitäisi vain unohtaa koko juttu? Sehän oli tyhmää, idioottimaista, outoa ja ennen kaikkea luvatonta. Ja mistä sitä tiesi, ehkä vaarallistakin.

Mistä hän tiesi, minkä takia tuo (pelottavan näköinen) poika edes oli siellä. Ehkä hän oli murhannut jonkun. Mutta miksi hän siinä tapauksessa olisi lukkojen takana koulussa, eikä vankilassa? Joka tapauksessa hänen ei pitäisi mennä sinne. Hänen pitäisi jättää koko paikkaa rauhaan, unohtaa se.

Mutta ei hän voinut. Ei enää nyt, kun hän tiesi, että siellä oli jokin – joku. Ei enää nyt, kun hän tiesi kuinka palata. Ei kun hänellä oli tilaisuus tyydyttää pakonomainen uteliaisuutensa.

"Jeongin!" Felix lähimain kiljahti. Jeongin hätkähti todellisuuteen ja välttyi hyvin todennäköisesti murskautumiselta pisamanaaman alle.

"Niin?"

"Onko sulla kuulossa vikaa vai mitä?" Felix kysyi närkästyneenä tökäten huonetoveriaan kipeästi poskeen.

"Auts", Jeongin inahti ja hieroi poskeaan. Tuima ilme lyhyemmän naamalla suli, ja tuo taputti hellästi loukkaantunutta päälaelle.

"Söpö."

"Ite oot", punapää tuhahti.

"Pyhän Yrjön tähden, koittakaa nyt vähän rajottaa", Seungmin sanoi puolitosissaan. Felix virnisti mustahiuksiselle ja palasi sitten takaisin Chanin viereen pehmeälle sohvalle.

"Nii oliko sulla jotain asiaa?" Jeongin kysyi hetken kuluttua vilkaisten kahta pariskuntaa, jotka olivat tunkeneet samalle sohvalle – ja mahtuivatkin sille yllättävän hyvin.

"En mä nyt enää muista", Felix naurahti sellaisella äänellä, joka sai useammankin kuin vain yhden mahanpohjan pyörähtämään. "Eiku ai niin, tuutsä mun kaa kysyy keittiöltä jäätelöä?"

"Minä? Miksi minä? Ja mihin sä jäätelöä tarviit?" Jeongin kysyi vältellen. Hänellä oli ollut suunnitelmissa mennä tänään katsomaan sitä paikkaa.

"Koska Seungmin ei suostu ja Chanilla oli jotain muuta tekemistä", Felix sanoi huuliaan mutristaen.

"Luvattiin mennä Sanin ja Woon kanssa Jacksonin luo", Bangchan sanoi pahoitellen. "Muutenkin noi kakarat työllistää mua hirvittävästi. En tiiä miten ne pärjää sit ku ne lähtee täältä."

"He-"

"Mä voin tulla", Jisung sanoi keskeyttäen Wooyoungin kärkkään protestoinnin. Monet silmäparit kääntyivät yllättyneinä hunajablondiin, joka kohotti kulmiaan kysyvästi. "Mitä? Musta ois ihan kiva hankkia lisää kavereita. Vai onko jollakin jotain sitä vastaan?"

Kaakaonruskeat silmät tuijottivat lujasti niiden omistajan poikaystävään, joka käänsi katseensa hiljaa pois. Jisungin uhmakas katse pehmeni – heti kun hän oli varma, että oli voittanut – ja kääntyi sitten takaisin Felixiin.

"Mennäänkö nyt heti?" Jisung kysyi pehmeällä äänellä ja hymyili ystävällisesti.

Felix nyökkäsi. "Mennään vaan."

Jisung ja Felix nousivat omilta paikoiltaan ja heittivät reppunsa olilleen. Hunajablondi kumartui vielä poikaystävänsä puoleen ja tarttui tuota leuasta kääntäen tummahiuksisen mutrusuiset kasvot itseensä päin. Hän painoi hellän suudelman sovittelevasti Minhon huulille, jolloin tuon kasvot sulivat lämpimään hymyyn.

Jeongin ei ollut mitenkään syvemmin tutustunut kaksikon suhteeseen, mutta hänestä oli mukava analysoida muita ihmisiä (omassa päässään). Hän oli saanut Minhosta hyvin mustasukkaisen kuvan, mutta näytti siltä, että Jisung tiesi omat oikeutensa, ja kyllä Minhokin nopeasti leppyi.