For the Moon

32.

Jeongin oli ollut kipeänä jo pari päivää.

Tosin tällä hetkellä hän oli oikeastaan jo koulukunnossa, mutta sekä Felix että Jackson olivat vaatineet häntä jäämään vielä viimeiseksi koulupäiväksi ennen hiihtolomaa sängyn pohjalle, mikä oli Jeonginin mielestä aivan naurettavaa. Hän oli jo ihan tarpeeksi terve tunneille.

Mutta ei.

Opiskelun sijaan hän joutui kuluttamaan aikansa hyödyttömänä "leväten". Se jos mikä oli turhauttavaa.

Jeongin huokaisi ja nousi istumaan sängyssään. Felix oli lähtenyt vähän aikaa sitten ja Seungminilla oli ollut tunti jo aikaisemmin aamulla. Jacksonillakin oli kuulemma jokin sijaistaminen, joten Jeongin ei voinut edes mennä roikkumaan tuon ovelle.

Yksin oli aivan jäätävän tylsää.

Punapää oli juuri nousemassa sängystään ja ehkä kiertämässä huoneensa pari kertaa, kun outo ilmapiiri täytti huoneen. Se tuntui tulevan käytävältä, kiemurtelevan oven alta, asettuvan asumaan.

Jeongin oli hämmentynyt. Mitä oikein tapahtui?

Kauaa hän ei kuitenkaan kerennyt ihmetellä, kun huoneen ovi aukesi ja paljasti takaansa hyvin patsasmaisen Hyunjinin. Jeongin olisi valehdellut, jos ei olisi myöntänyt leukansa loksahtaneen auki yllätyksestä.

Hän toipui hämmennyksestään kuitenkin nopeasti. "Ei kannata seistä ku patsas, jos et halua herättää hirveesti huomiota. Toi ei oo kauheen ihmismäistä."

Hyunjin hätkähti ja astui sisälle huoneeseen. Hänen kasvoillaan oli lähes tulkitsematon ilme, mutta sentään se ei ollut sama sulkeutunut kuin viimeksi, kun he olivat tavanneet. Oikeastaan jos katsoi tarkemmin, saattoi vanhemmasta aistia tietynlaisen auran.

Tuo oli tullut kertomaan jotakin.

"Niin?" Jeongin sanoi neutraalilla äänellä, tietämättä oikein, miten reagoida. Hyunjin liikahti jotenkin jännittyneesti ja haki tukea viereisestä seinästä.

"Tiesitkö, että mulla oli ennen samanväriset silmät ku sulla?"

Jeongin räpsäytti silmiään kaksi kertaa ja jatkoi vanhemman tuijottamista. Että mitä?

"Äh, mä tarkotan, että mä en oo aina ollu tällänen..." Hyunjin sanoi ja siirtyi varovasti istumaan Felixin sängylle. Jeongin kääntyi kohti vanhempaa ja katsoi tähän kysyvästi.

Hyunjin huokaisi ja hieraisi niskaansa selvästikin miettien, miten seuraavat sanansa asettelisi.

"Mun silmät... mun silmät oli ennen ihan samanväriset ku sun. Ne ei oo aina ollu tällaset jäänsiniset ja kylmät, ei ees sillon ku olin jo yli 13 ja alkanu muuttuu joka kuukausi."

Jeongin kuuli kivun vanhemman äänestä. Tämä yritti piilottaa sen parhaansa mukaan, mutta tunteet puskivat väkisin läpi. Hyunjin oli yleensä hyvä hallitsemaan tunteitaan, minkä takia Jeonginia lievästi sanottuna kauhistutti, mitä tulisi seuraavaksi kuulemaan.

"Niin... Mä kävin ennen tätä koulua. Kävin melkein koko ykkösen, mutta..." Hyunjin huokaisi.

Jeongin katsoi vanhempaa, joka jäi epävarmasti pyörittelemään peukaloitaan ja tuijottamaan lattiaan. Tämä oli levoton, eikä selvästikään halunnut jatkaa.

"Kerro vaan", Jeongin sanoi pehmeästi, vaikka oikeasti häntäkin hermostutti. Ties mitä Hyunjin tunnustaisi.

"Mulla oli täällä poikaystävä, ykkösellä. Korain ties musta ja aluksi meillä menikin tosi hyvin. Tiiät varmaan, ensirakkauden huuma ja kaikki. Oltiin yleensä yhessä myös täydenkuun aikaan, eikä siinäkään ollu mitään ongelmaa. Korain oli vähän liian tarkka siitä, kenen kanssa mä hengasin, minkä takia me tapeltiin yhtenä päivänä..."