For the Moon

9.

"Changbin?"

Hunajahiuksinen nosti katseensa läksyistään. Hänen kasvonsa kirkastuivat, kun hän huomasi, kuka hänelle puhui, mutta nopeasti ilme muuttui neutraaliksi, ehkä jopa hieman surulliseksi.

Felix oli hämmentynyt, ei hän ollut odottanut toiselta tällaista reaktiota. Varsinkaan kun tämä oli ensimmäinen kerta, kun Felix oli mennyt puhumaan Changbinille eikä toisinpäin.

"Kuule..." Felix aloitti hitaasti. Hän ei ollut aivan varma, mitä sanoa. Hän ei halunnut herättää toisessa turhia toiveita, mutta toisaalta jostain käsittämättömästä syystä hänellä oli jopa ikävä Changbinin pirteitä kysymyksiä ja leveää hymyä.

"Niin?" Changbin kysyi hiljaa. Felix ei osannut tulkita pojan ilmettä tai äänensävyä.

"Niin", Felix huokaisi. "Miten sulla menee?"

"Ihan hyvin", Changbin sanoi ääni paljastavasti värähtäen. Felix nielaisi ja katsoi hunajahiuksisen kasvoja. Hänen ihonsa ei ollut puhdas kuten Felixillä, ei. Se oli epätasainen ja vasemmalla leukalinjalla kulki jotain ihottuman kaltaista, oikealla ohimolla oli punertava syntymämerkki. Mutta Felix piti siitä.

"Changbin..." pähkinähiuksinen sanoi hiljaa. Hän epäröi hetken mutta istui sitten lyhyemmän viereen, jättäen pienen raon heidän välilleen. Felix puristeli hermostuneena sormiaan, hän ei tiennyt, olisiko soveliasta tehdä jotain.

"Felix?" Changbin kysyi huolestuneena. "Onko kaikki hyvin?"

"On! Mutta..."

Felix katsoi hämmentyneisiin, haaleanruskeisiin silmiin. Ja niiden ilme vain vahvistui, kun pisamanaamainen tarttui lyhyemmän karheaan käteen.

"Mä... Mä oon pahoillani. Mä en tiedä – tai siis." Felix voihkaisi turhautuneena. "Mä tiiän, et sä tykkäät musta, ja mä oon otettu siitä, mutta mä en tiedä – tai siis – mä en osaa tulkita mun tunteita niin hyvin, että mä osaisin sanoo siitä mitään. Ja mä oon pahoillani siitä. Ja mä en haluu mitenkään nyt nostaa sun odotuksia tai mitään, mutta mulla on rehellisesti sanottuna ollu ikävä sua."

Hetken lyhyemmän kasvoilla oli hämmentynyt ilme, joka hitaasti vaihtui leveään hymyyn. "M-mitä?"

Felix päästi irti toisen kämmenestä ja levitti sitten käsivartensa halauksen merkiksi. Hetken Changbin katsoi pisamanaamaista ihmeissään mutta tajusi sitten ja kietoi kätensä toisen ympärille. He halasivat kömpelösti, sillä tavalla varoen kuten isoäitiä halattiin.

"Niin Changbin", Felix sanoi irrottautuen halista, "mä oon sitä mieltä – tai musta ois kivaa, jos sä olisit meiän muitten kanssa tästä lähtien."

Changbinin hymy vain leveni entisestään, ja hän nyökytti päätään hyvillään. "Se ois enemmän ku kivaa."

Pisamakasvoisen täytyi myöntää. Hän piti siitä, kuinka Changbinin silmät tuikkivat, kun tämä katsoi Felixiin.

¤

Jeongin jakoi saman epäuskoisen ilmeen mustahiuksisen huonekaverinsa kanssa, kun he näkivät Felixin kävelevän käytävää pitkin heidän luokseen. Ei siinä siis mitään outoa, mutta hänen rinnallaan kulki iloisesti hymyilevä Changbin. Pisamanaamainen kikatti hermostuneena lyhyemmän lasumille sanoille ja änkytti jotain vastaukseksi.

Ei ollut mahdollisuuttakaan, että Changbin olisi ollut Felixille vain yksi uusi ystävä. Hän ei käyttäytynyt tuolla tavalla – koskaan.

"Hei Seungmin, hei Jeongin", hunajahiuksinen tervehti saapuessaan Felixin kanssa kahden muun luokse. Felix käänsi katseensa yllättyneenä huonetovereihinsa. Hän näytti syylliseltä.