For the Moon

Prologi

Felix oli innoissaan.

Ainut syy, miksi hän oli yläkoulussa panostanut koulunkäyntiin, oli tämä. Ja siinä se nyt oli, suoraan hänen silmiensä edessä. Koko juttu tuntui niin uskomattomalta, että ruskeahiuksinen pelkäsi jatkuvasti hätkähtävänsä hereille ja tajuavansa vain uneksineensa.

Pöydällä lepäsi hopeareunainen kirje, joka sai Felixin kädet tärisemään ja hengityksen katkeilemaan jännityksestä, innostuksesta ja odotuksesta, se tuntui suorastaan utooppiselta. Varovaisin, epävakain käsin Felix tarttui kirjeeseen ja avasi sen mahdollisimman siististi.

Hän aikoi kehystää sen seinälleen.

Taiteltuaan paperiarkin varovasti auki hän vain tuijotti kirjeen tekstiä haltioituneena. Siinä kerrottiin, siinä todella kerrottiin, että hänet oli hyväksytty Adelaide Grechin toisen asteen sisäoppilaitokseen.

Pisamanaamainen poika oli todella seota lukiessaan sanoja varmaankin jo seitsemännettä kertaa. Hän oli todella tehnyt sen. Hän oli todella päässyt sisään. Kaikki se raataminen oli todellakin ollut tämän arvoista.

Innoissaan Felix tarttui puhelimeensa ja kirjoitti parhaalle ystävälleen ilouutiset. Lähes saman tien hän sai vastauksen: Onnea. Mä tiedän, kuinka tärkeetä se on sulle. Hei muuten, mäkin pääsin :)

Felix huokaisi. Tietenkin Seungmin oli päässyt. Ja päässyt vieläpä aivan heittämällä.

¤

Jeongin hymähti hiljaa katsoessaan äitinsä hymyileviä kasvoja.

"Etkö sä ole ollenkaan iloinen?" jo hieman vanhempi naisihminen kysyi suupielet alaspäin kääntyen.

Jeongin pudisti nopeasti päätään niin että tuon ruusukullan väriset hiukset heiluivat kevyesti ilmassa. "Tietenkin mä olen iloinen, äiti."

Nuorempi nousi hymyillen seisomaan ja halasi äitiään lujasti.

Hän ei halunnut tuottaa rakkaalle äidilleen pettymystä. Äiti oli saanut kärsiä jo aivan tarpeeksi Jeonginin takia. Hän ei nimittäin ollut pelkästään vahinko, vaan myöskin syy isän poismenoon ja melkein äidinkin.

Siitä lähtien, kun hän oli saanut tietää totuuden tästä kaikesta, hän oli tehnyt kaikkensa, jotta hänen äitinsä olisi tyytyväinen häneen. Hän oli värjännyt hiuksensa ruusukullan väriseksi, kun hänen äitinsä oli ohimennen maininnut, että väri olisi varmasti kivan näköinen hänen hiuksissaan. Hän oli lopettanut kaiken sellaisen tekemisen, mikä oli hänen äitinsä mielestä väärin tai huonoa. Hän oli jopa hakenut tähän outoon kouluun kaukana kotoa, vaikka hänen kaikki ystävänsä olivat hakeneet yhdessä jonnekin toisaalle. Ja vain koska äiti oli sanonut, että se oli ollut hänen unelmansa pienempänä.

Hän vain halusi äitinsä olevan onnellinen.

¤

Valkealle paperille piirtyi lyijykynänharmaa ympyrä siron käden johtamana. Pari surullisia silmiä katseli aikaansaannosta hiljaisina. Ei kuulunut äännähdystäkään.

Piirtäjä nousi tuoliltaan ja asteli hämärään nurkkaan täydellisessä hiljaisuudessa. Hän valui seinää pitkin lattialle ja hymyili surullisena. Yksinäiset silmät tuijottivat pientä kirkasta neliötä lattiassa. Se näytti kylmältä ja orvolta, kuin se olisi ollut täysin väärässä paikassa. Oli kylmä. Lattia oli kylmä paljaiden jalkojen alla, seinä tuntui kylmältä ohuen paidan läpi.

Piirtäjä värähti.

Hän ei halunnut olla täällä.

Sanoja: 389

Aaaaaa no nii nyt se sitten tämäki alko