Kolmen Kuun Valtakunta

11. Luurankoja kaapissa

Aivoni löivät tyhjää. En osannut ajatella mitään muuta, kuin sitä, että kuningas halasi minua. Hän rutisti minua itseään vasten saaden minun poskeni helottamaan kirkkaan punaisina, eikä tilannetta helpottanut yhtään se, että pidin siitä. Minä oikeasti pidin siitä, että hänen vahvat käsivartensa olivat kietoutuneet ympärilleni, että hänen leukansa nojasi hartiaani vasten, että hänen ihana tuoksunsa valtasi sieraimeni ja sai minun sydämeni rytmin kiihtymään.

– T–teidän m–majesteettinne, änkytin hiljaa, mutta tarpeeksi kovaa, että hän kuuli sanani.

Tunsin hänen säpsähtävän ääntäni, hänen kättensä ote hölleni ja hän päästi minusta irti, hän otti askeleen taemmas ja tuijotti minua hetken aikaa silmiin laskelmoivan kylmästi.

– T–te halusitte p–puhua tutkimuksesta, totesin hiljaa ja yritin olla näyttämättä hermostuneisuuttani, jonka kuninkaan omituinen käytös sai aikaan minussa.

– Aivan, kuningas totesi hiljaa ja antoi katseensa viipyillä ihollani, - minä puhuin jo aikaisemmin teille tehtävästä jota suunnittelin varallenne. Haluan, että teette laajan tutkimuksen ihmisistä.

– Mitä? suustani lipsahti, – anteeksi, siis mitä tarkoitatte?

Kuninkaan huulille nousi pieni hymy, joka kaikkoni yhtä nopeaa, kuin se oli tullutkin. 

– Te olette ihminen, te olette ainoa hovissani, joka tietää miten ihmiset käyttäytyvät, syövät, mitä he syövät, miten he elävät. Minä tietysti maksan teille hyvän palkan ja saatte ottaa kirjurin, joka auttaa teitä, kuningas selitti, hän nojautui hieman minua kohti ja kysyi sitten kuiskaten, - pystyisittekö täyttämään toiveeni?

– T-tietysti, k-kyllä. L-luulen niin, änkytin ja yritin pysyä rauhallisena, mutta se oli hyvin vaikeaa kuninkaan seisoessa edessäni, - s-saanko kysyä m-miksi haluatte tietää kaiken ihmisistä?

Kuninkaan katse muuttui melkein haaveilevaksi, aivan kuin hän olisi kuvitellut mielessään kaikkea mitä hän tulisi tulevaisuudessa tekemään.

– Joku päivä haluan käydä teidän maailmassanne ja en halua erottua joukosta. Siksi haluan tietää kaiken ihmisten maailmasta.

En halunnut murskata kuninkaan hassua unelmaa. Hän varmasti erottuisi ihmisten joukosta, ellei hän laittaisi pussia päähänsä, muuten kaikki naiset juoksisivat kuolaten hänen perässään.

– Minä lupaan yrittää tehdä hyvin laajan ja kattavan tutkimuksen, josta on teille hyötyä, sanoin automaattisesti ja iloitsin, että ääneni pysyi vakaana.

Samalla moitin itseäni pääni sisällä. Olinko sekoamassa!? Kouluaikoina olin jättänyt melkein kaikki esseet kesken ja nyt minun piti tehdä tutkimus ihmisistä. Tutkimus, joka kuulosti ainakin tuhat sivuiselta kirjalta, joka olisi kirjoitettu hyvin pienellä tekstillä ja käsittelisi ihmisyyttä. Tuskin tiesin itsekään mitä ihmisyys tarkoitti. Ja minä suostuin tekemään tutkimuksen, vapaaehtoisesti!

– Kiitos. Kiitos todella paljon, pikku ihminen, kuningas kiitteli hymyillen.

En todellakaan voinut sietää sitä, että hän kutsui minua pikku ihmiseksi. Aivan, kuin olisin ollut hänen lemmikki tai orja. Se kuulosti niin omituiselta, en minäkään sanonut häntä pikku kuninkaaksi. Olisin varmasti joutunut siitä hirteen.

– Tuota voinko pyytää teiltä jotain? kysyin hieman arastellen.

– Mitä vain, kuningas mumisi.

Tässä oli jotain mätää. Kuningas käyttäytyi liian kiltisti ollakseen se sama mies, joka huusi täyttä kurkkua minulle, kun en kertonut korun alkuperää.