Kolmen Kuun Valtakunta

30. Painajaisia

Unta, tämän täytyi olla unta. Tai itse asiassa tämä hetki muistutti enemmänkin painajaista juuri sellaista painajaista josta olisin halunnut herätä. Mutta tiesin ettei tämä ollut unta vaan täyttä totta. Se hetki oli niin kammottava, että olisin mieluummin istunut hammaslääkärin tuolissa ja antanut porata hammastani ilman puudutusta kuin seisonut siinä pelkkä pyyhe ylläni kuninkaan edessä.

Gabriel oli noin neljän metrin päässä minusta, hänellä oli kasvoillaan kaikki tietäväinen virne ja hän tuijotti minua vihreillä silmillään. Hän oli hyvin ylvään näköinen valkoisessa paidassa jossa oli isot hihat ja nyörit kaulan kohdalla jotka repsottivat auki paljastaen hänen ihoaan.

Minä punastuin ja rutistin pehmeää pyyhettä sormillani joka peitti alleen juuri ja juuri kriittiset kohdat kehostani. Tämä oli varmasti hyvin säädytön tilanne joka oli täysin etiketin vastaista. Mutta en pystynyt liikkumaan en pystynyt sanomaan sanaakaan. Olisin voinut rynnätä takaisin pesutilaan, mutta yksikään lihas ei totellut minua.

Gabrielin katse sen sijaan laskeutui ylös ja alas pitkin kehoani. Hänen katseensa sai oloni epämukavaksi. Mitähän Amelia oli sanonut tästä tilanteesta? Hän oli varmasti kuollut häpeästä puolestani.

– T–Teidän majesteettinne, kuiskasin hiljaa ja niiasin.

Aivoni sentään toimivat edes jotenkuten muuten olin kuin puujumala pakkasessa.

– Neiti Nordlund minulle ilmoitettiin, että teidät on nähty lähtevän linnasta hyvin aikaisin tänä aamuna, onko se totta? Gabriel kysyi hyvin kylmällä äänellä.

Tervetuloa takaisin persoonallisuus numero yksi.

Huomautin sarkastisesti päässäni sillä kuninkaan koko olemus oli jälleen kerran hyvin kylmäkiskoinen. Hän oli muuttunut täysin puutarhassa tapaamisemme jälkeen.

– On, vastasin hieman hämilläni.

Olin varmasti rikkonut jotain ihme pykälää lähtemällä liian aikaisin linnasta, mutta kuvernööri ei ollut sanonut mitään. Itse asiassa hän ei koskaan sanonut sanaakaan, hän vain ojensi lupalapun minulle hymyillen ja minä kiitin häntä.

– Mihin teillä oli menoa niin varhain? Gabriel kysyi ja risti kätensä rinnalleen.

– M–Miten niin? änkytin, – o-onko se kiellettyä? Ei kukaan ole sanonut minulle, että se on s–sillä olen yrittänyt noudattaa kaikkia sääntöjä ja käyttäytyä niin kuin tämän maan kansalaiset käyttäytyy, m-mutta en tiennyt, ettei aamuisin saa lähteä. Ei kuvernöörikään sanonut mitään, kun sain häneltä lupalapun. En tietenkään olisi lähtenyt, jos olisin tiennyt ettei täältä saa poistua ja...

– Neiti Nordlund! kuningas huudahti keskeyttäen nopean puheeni, – se ei ole kiellettyä, ette ole tehnyt mitään väärää, mutta haluaisin tietää kenen kanssa teillä oli tapaaminen aamulla? Gabriel sanoi pehmeästi, mutta samalla käskevästi.

Miten se oli edes mahdollista, että hän pystyi olemaan niin ankaran näköinen samaan aikaan, kun hän puhui niin lempeällä äänellä.

– Miksi te haluatte tietää sen? kysyin hölmistyneenä.

– Olen kuningas, minulla on oikeus kysyä mitä haluan. Joten vastatkaa kysymykseeni, Gabriel ärähti ärtyneenä.

Huokaisin mielessäni, minun piti valehdella. En voisi kertoa kuninkaalle, että otin miekkailutunteja, koska halusin päihittää hänet. Gabriel tappaisi minut paljain käsin jos hän saisi tietää, että yritin nolata hänet kaikkien edessä.

– E–Ei minulla ollut tapaamista, en saanut nukuttua joten päätin mennä katselemaan kaupunkia sillä tutkimus vie hyvin paljon aikaani, enkä..., selitin hermostuneena, mutta kuningas keskeytti minut niin kuin hänellä oli tapana tehdä.