Kolmen Kuun Valtakunta

19. Yön sävelet

Verta. Punaista tahmeaa verta, joka tippui vaaleiden lautojen välistä maahan. Siihen näkyyn heräsin. Hengitin raskaasti, peitto oli kietoutunut ympärilleni ja hiuskiehkurat olivat hikisinä otsallani. Kurkkuani kuivi ja tunsin sydämeni pomppivan villiin tahtiin rinnassani.

Se oli vain painajainen.

Huomautin mielessäni itselleni ja yritin saada hengitykseni tasaantumaan mikä ei ollut helppo tehtävä. Kehoni oli pelko tilassa mikä piti sykkeeni korkealla ja hengitykseni nopeatempoisena.

Se oli jo neljäs painajainen samana yönä. Näin uudestaan ja uudestaan unta siitä kuinka se naisraukka oli mestattu edessäni. Kuinka hänen päänsä oli tipahtanut verivanan saattelemana lavalle.

Nielaisin äänekkäästi, kun muistin sen kamalan veren tuoksun joka oli pakostakin tunkeutunut sieraimiini. Olisin voinut oksentaa, mutta sain hillittyä itseni. Mietin kaikkea muuta kuin sitä irvokasta mielikuvaa joka oli syöpynyt aivoihini. Halusin vain unohtaa sen, mutta se oli vaikeampaa kuin olin luullut. Aina kun luulin työntäneeni sen muistikuvan kauaksi mieleni kätköihin näin sen uudestaan. Se tunki ajatuksiini aivan kuin muistutuksena siitä, että olin huono ihminen, kun en yrittänyt tehdä mitään, kun en yrittänyt estää pyöveliä.

Huokaisin syvään ja riuhdoin peiton ympäriltäni pois. Nousin sängystä ja kävelin ikkunan luo. Raotin samettisia verhoja, jotka peittivät taakseen kauniin maiseman. Kolme isoa kuuta olivat taivaalla tähtien seassa. Se oli uskomaton näky. Se oli niin kaunis, että olisin voinut katsoa sitä koko yön. Minä vain tuijotin taivasta ja mietin saisinko koskaan onnea. Saisinko tässä maailmassa sen kaiken mitä en ollut omassa maailmassani saanut? Löytäisinkö koskaan ketään joka tekisi minut onnelliseksi?

Olin luullut, että Alex olisi minulle jonkinlainen ystävä, että kun tulimme tänne olisimme voineet tutustua toisiimme paremmin. Olin ollut ihastunut häneen mutta nyt tiesin, että Alex ei välittänyt minusta yhtään. Hän oli kuninkaan karkotettu veli joka janosi vain kostoa. Minä olin pelinappula jota hän käytti. En ollut mitään muuta. Se tuntui julmalta, mutta se oli totta.

Ja kuningas...hän oli pahempi, kuin Alex. Hän oli hirviö, vaikken meinannutkaan uskoa sitä, en mitenkään. Kuningas oli kamala murhaaja. Olin tiennyt sen koko ajan, mutta mestauksen näkeminen oli saanut minut tajuamaan asian kunnolla. Että hän riisti toisilta elämän. Hän tuomitsi toisia kuolemaan ilman oikeudenkäyntiä, mutta Emman sanojen mukaan hän soi joskus oikeudenkäynnin. Mutta ne olivat pikemminkin farsseja, joissa syyllinen saatiin näyttämään naurettavalle, häntä vastaan kerättiin paljon valheellisia todisteita ja joskus jopa jotkut pakosta todistivat syytettyä vastaan.

Kuningas oli sydämetön, kun hän salli tuollaisen käytännön. Hän ei ollut mitään muuta kuin kaunis kuori, jonka sisällä ei ollut mitään muuta kuin synkkyyttä joka sai kaikki ympärillä olijat vajoamaan yhtä alas.

Nostin sormeni vaistomaisesti huulilleni. Minä olin suudellut häntä. Olin suudellut hirviötä, syleillyt häntä ja nauttinut siitä. Se oli pahin osa. Olin halunnut vain lisää ja lisää. Aivan kuin hänen kosketuksensa olisi herättänyt minut ikiunesta. Olisin voinut antautua hänelle noin vain ellei neiti Rostov olisi keskeyttänyt hetkeämme aitiossa. Tällä hetkellä olin hyvin kiitollinen hänelle, olisin voinut kiittää häntä henkilökohtaisesti siitä, että hän pelasti minut ikuisesta kurjuudesta.

Mutta en siltikään voinut käsittää miten niin kaunis olento pystyi olemaan niin julma? Miten kuningas pystyi kovettamaan sydämensä niin, että hän ei tuntenut myötätuntoa, ei sääliä? Ajatteliko hän koskaan miltä tuomituista tuntui tai miettikö hän miten heidän perheilleen kävi? Hän ei varmastikaan suonut yhtään ajatusta mestattujen läheisille. Hän oli ollut valmis tappamaan kalastajan eikä hän ollut välittänyt, että kalastajalla oli poika. Pieni viaton lapsi joka olisi jäänyt ilman isää. Mutta onneksi olin saanut pelastettua hänet. Ainakin olin pystynyt vaikuttamaan kalastajan kohtaloon, vaikka en ollutkaan tehnyt mitään sen naisparan auttamiseksi. Mutta tiesin etten olisi voinut pelastaa häntä ilman, että olisin kuollut itse.