Kolmen Kuun Valtakunta

46. Halu tappaa

Katsoin huonettani hieman epäuskoisena, olin saanut sen hyvin sotkuiseksi viikon aikana. Kaikki tavarat lojuivat pitkin poikin lattialla ja minulla oli vaikeuksia kävellä toiselle puolelle huonetta ilman, että kompastuin mattoihin tai television johtoon.

Purin huultani, minun pitäisi siivota ennen kuin kukaan näkisi kuinka sotkuinen ihminen oikeastaan olin joten aloitin heti. Siirsin kaikki tavarat ensin yhteen nurkkaan ja levitin matot kauniisti lattialle vanhojen tilalle. Sitten asettelin nojatuolin yhteen nurkkaan ja television lipaston päälle. Siirtelin pienempiä tavaroita ja huokaisin syvään, kun huone oli jälleen kerran siirsi. 

Istahdin sängyn reunalle ja hymyilin. Näytti aivan siltä kuin olisin ollut omassa maailmassani. Jos se vain olisi ollut mahdollista niin olisin heti palannut takaisin, mutta en osannut laskea mitään kaavoja milloin portit avautuisivat. Olisin tarvinnut siihen Alexia, mutta hän oli kuollut.

Pudistin päätäni ja mietin kuinka erilaisia Alex ja Gabriel olivatkaan. He olivat kuin yö ja päivä. Vaikka Alex olikin valehdellut minulle niin pystyin antamaan hänelle anteeksi sillä tiesin hänen yrittäneen vain suojella minua. Jos olisin tiennyt heti alussa hänen olevan karkotettu prinssi niin olisin varmasti riippunut jo hirsipuussa. Mutta Gabriel ei ansainnut anteeksiantoani. Hän oli kurja, itserakas pomottaja, jota minä inhosin. Aivan niin, minä inhosin häntä.

Säikähdin koputusta, joka kaikui pitkin huonettani. Kävelin oven eteen ja avasin sen varovasti.

Amelia seisoi kärsimätön ilme kasvoillaan käytävällä ja hän kohotti kulmaansa. Päästin hänet nopeasti huoneeni sisälle ja hän katsoi minua hämillään.

– Mitä täällä on tapahtunut? Amelia kysyi ja käveli lähemmäksi nojatuolia.

– Olen siivonnut, sanoin sarkastisesti.

Amelia kierteli huoneessani ja hän pysähtyi television eteen.

– Mitä nämä tavarat ovat? hän kysyi ällistyneenä.

– Ihmisten maailmasta, totesin.

– Ei ihme, ne näyttävät hyvin omituisilta. Etenkin tämä, se on omituinen...mikä se on? Amelia kysyi ja kosketti varovasti television ruutua.

– Televisio, sanoin.

– Aah, televisio, Amelia toisti ja kurtisti kulmiaan.

Sitten hän käänsi katseensa minuun aivan kuin tajuten, että hän käyttäytyi täysin typerästi kummastellessaan ihmisten tavaroita.

– Oletko valmis? hän kysyi ja katsoi minua odottavasti.

– Valmis mihin? kysyin hämilläni.

En muistanut, että minulla olisi ollut mitään erikoista täksi päiväksi.

– Harjoituksiin, Amelia sanoi pyöräyttäen samalla silmiään.

Aivoni löivät täysin tyhjää, kun yritin miettiä mitä ihmettä Amelia tarkoitti. Ei minulla ollut mitään harjoituksia.

– Mihin harjoituksiin? kysyin ja sain Amelian ärtyneen katseen itseeni.

– Miekkailuharjoituksiin, Amelia ärähti, – kuningas oli ilmiselvästi oikeassa, että ette muistaisi aikataulua, vaikka teillä tuskin on mitään muuta muistettavaa, Amelia jatkoi.

Minä katsoin hämmentyneenä Ameliaa. Oliko Gabriel tosissaan? Halusiko hän oikeasti harjoitella minua vastaan sen jälkeen, kun olin haukkunut hänet illallisilla ja lyönyt hänen tyttöystäväänsä?

– Ei kai hän oleta, että tulen paikalle?! kiljaisin hätääntyneenä.

Vaikka kuningas olikin oma-aloitteisesti pyytänyt anteeksi niin tiesin, että hän oli hyvin arvaamaton. Ehkä hän oli vain yrittänyt hämätä minua ja tappaisi minut säälimättömästi harjoituksissa.