Kolmen Kuun Valtakunta

40. Pitkä yö

Hautajaiset olivat nopeasti ohitse ja palasin takaisin linnaan. Olisin voinut maata sängyssäni koko päivän, mutta tiesin, että siinä ei ollut mitään järkeä. Minä vain itkisin ja itkisin enkä halunnut vajota itsesääliin. Vincentillä oli kaikki nyt hyvin, hän oli perheensä kanssa ja hän oli varmasti onnellinen. Oli turhaan surra enää jotain sellaista mihin en voinut enää vaikuttaa.

Minä menin tutkimushuoneeseen ja ennen kuin edes ehdin astua huoneen sisälle tunsin kädet ympärilläni.

– Olen niin pahoillani Elle, Emma mutisi ja päästi minut otteestaan.

– Ai...mistä sinä tiedät? kysyin hämmentyneenä.

– Rosetta kertoi minulle, että hän oli nähnyt sinut täysin mustissa vaatteissa aamulla ja kuulin eilen, että joku miekkailunopettaja oli tapettu. Joten kokosin palaset yhteen päässäni ja päättelin, että hän oli se joka opetti sinut miekkailemaan, Emma selitti nopeasti.

Minä vain nyökkäsin. Emma ei ollut aikaisemmin viitannut sanallakaan minun tempaukseeni taistella kuningasta vastaan, mutta olin nähnyt hänen katseestaan monta kertaa ärtymyksen. Emma ei kuitenkaan onneksi ollut pitkävihainen ja nyt hän ei ainakaan moittisi minua.

– Mutta jatketaan nyt tutkimusta, niin voin keskittyä johonkin muuhun, mutisin hiljaa ja menin pöydän luokse.

Emma otti paperit esiin ja autoin häntä kirjoittamisessa. Keskityin kaikessa rauhassa tutkimukseen ja sain ajatukseni pois kaikesta siitä surusta jota olin kohdannut elämäni aikana. Minä tein muistiinpanoja ja tutkin vanhoja tiivistelmiä. En edes huomannut ajan kulua, kunnes joku koputti oveen.

– Sisään, Emma huudahti ja ovi avautui melkein hei paljastaen Amelian.

– Neiti Nordlund teillä on nyt miekkailuharjoitukset kuninkaan kanssa.

Tuhahdin äänekkäästi ja sain Emman myötätuntoisen katseen itseeni. Ilmeisesti hän tiesi, että kuningas oli halunnut minut harjoitteluparikseen. Nousin nopeasti ylös ja kiiruhdin Amelian perään. Hän ohjasi minut tuttuun pukuhuoneeseen jossa puin miekkailuvaatteet päälleni. Tällä kertaa en laittanut maskia kasvojeni peitoksi vaan kannoin sitä ja miekkaa käsissäni, kun menin saliin. Salin molemmilla puolilla oli kaksi vartijaa jotka nyökkäsivät minulle, kun he huomasivat minut.

Gabriel seisoi salin toisessa päässä ilman maskia. Hän tarkkaili minua vihreillä silmillään ja asteli rauhallisesti lähemmäksi.

– Teidän majesteettinne, sanoin vakavana ja niiasin ennen kuin laitoin maskin kasvoilleni.

Kuningas vain nyökkäsi ja asetteli oman maskinsa kasvojensa peitoksi. Me emme sanoneet enää sanaakaan ja se sopi minulle hyvin. Halusin vain, että tämä harjoittelu olisi nopeasti ohi sillä se muistutti minua liikaa Vincentistä.

Miekkailun alettua minun täytyi heti myöntää, että olin huono, oikeastaan surkea. En pystynyt keskittymään kunnolla ja sen vuoksi tein typeriä virheitä. Olin kuin varjo entisestä taistelijasta, joka ei nyt pystynyt tekemään mitään oikein. Minun käteni tuntui niin voimattomalle, mutta jatkoin silti loppuun asti. Tiesin, että näyttäisin vielä heikommalle, jos lopettaisin harjoittelun kesken kaiken.

– Mikä teitä vaivaa? kuningas kysyi melkein ärtyneenä irrottaen samalla maskin kasvoiltaan.

– Mitä? kysyin hämmentyneenä kuullessani Gabrielin huolestuneen äänen.

– Onko jotain tapahtunut? kuningas kysyi ja katsoi minua odottavasti.

Tiesin, etten voisi kertoa hänelle totuutta. Minun piti vain esittää olevani elämäni kunnossa, että tänään vain sattui olemaan huono päivä.