Kolmen Kuun Valtakunta

9. Illallinen

En ollut koskaan ennen nähnyt niin kaunista linnaa, toisin sanoen en ollut koskaan ennen nähnyt linnaa ja siksi tämä olikin niin kaunis silmissäni. Minä lumouduin isoista pylväistä, ikkunoista, joita oli joka puolella ja kaunis sisäpiha kruunasi koko komeuden.

Iso muuri ympäröi koko linnaa saaden sen hieman vaikuttamaan vankilalta, mutta linna oli aivan liian kaunis ollakseen vankila. Ehkä se olikin kultainen häkki.

Emma talutti minut linnan sisälle, jossa oli maailman suurin eteishalli, joka hohti puhtauttaan. Sen seinillä oli isoja tauluja, joita emme ehtineet katsoa, sillä Emma veti minut perässään yläkertaan. Samalla hän yritti esitellä minulle mitä missäkin oli, mutta en mitenkään voinut muistaa kaikkea hänen kertomaansa. Kun kipusimme kolmanteen kerrokseen, Emma pysähtyi.

– Täällä on sinun huoneesi, hän selitti ja veti minut mukanaan ison tumman oven luo, joka seisoi jykevänä paikoillaan.

Hän avasi oven avaimella ja päästi minut sisälle.

– Vau, huokaisin syvään.

Huone oli kaunis kaikessa yksinkertaisuudessaan. Ikkunat olivat isot, ikkunaverhot olivat punaista samettia ja lattia tummaa puuta. Huoneen toisella seinällä oli iso sänky, jonka molemmin puolin oli pienet yöpöydät.

– Täällä on sinun vaatehuoneesi ja toisella puolella peseytymistilat. Ilmoita aina minulle kun haluat kylpeä niin hoidan tänne lämpimän veden, Emma selosti.

Kävelin vaistomaisesti vaatehuoneeseen, joka oli täynnä mekkoja ja muita vaatteita. Katsoin niitä epäuskoisena.

– Tämä on aivan liikaa, kuiskasin hiljaa.

– Kuningas haluaa pitää teidät tyytyväisenä.

– Miksi hän haluaa tehdä niin? kysyin hämilläni.

– Koska olette ihminen, Emma selitti.

– En haluaisi eri vapauksia vain sen vuoksi, että olen ihminen.

– Olkaa tyytyväinen, että teitä hemmotellaan. Olisi sääli, jos joutuisitte takaisin selliinne, Emma sanoi aivan, kuin varoittaen minua.

Minä vilkaisin tyttöä, mutta hän käänsi nopeasti minulle selkänsä ja lähti huoneesta.

En ehtinyt olla kauankaan yksin, kun tuntematon nainen ryntäsi Emma perässään huoneeseeni.

Nainen oli hyvin isoluinen. Hän oli hyvin pitkä, roteva ja naisellinen. Hänen mekkonsa oli hyvin tiukka ja puristi liikaa hänen kurvejaan, mutta hän ilmeisesti ei välittänyt, vaikka hänen rintansa yrittivätkin koko ajan raittiiseen ilmaan.

– Te olette ilmeisesti neiti Nordlund, nainen sanoi hyvin vahvalla äänellä, joka sai minut säpsähtämään.

– Kyllä olen.

– Minä olen Amelia Giorges. Kuningas lähetti minut opettamaan teille hiukan tapoja illallista varten.

– Illallista? toistin hämilläni.

Emma hypähti melkein ilmaan ja katsoi minua kauhusta kankeana.

– Voi anteeksi neiti, unohdin mainita, että kuningas haluaa, että syötte illallista hänen seurueensa parissa.

– En halua syödä missään seurueessa, sanoin nopeasti.

– Ensimmäinen opetus, kuninkaan kutsusta ei koskaan kieltäydytä, Amelia tokaisi ja näpäytti minua sormellaan otsaan.

– Au! Parahdin ja hieroin otsaani.

– Toinen opetus, kuninkaan lahjoista ei kieltäydytä. Kolmas opetus, yritätte olla näkymätön, nauratte kun kaikki muut nauravat ja olette hiljaa, kun muut ovat hiljaa. Ette sano mielipiteitänne julki, ja olette aina samaa mieltä kuninkaan kanssa. Syötte mukisematta ruokanne ja istutte somasti omalla paikallanne. Ja yrittäkää käyttäytyä enemmän niin kuin me, ei niin kuin ihmiset.