Kolmen Kuun Valtakunta

37. Petturi

Mitä olinkaan ajatellut aamulla, että tänään tapahtuisi varmaan jotain hyvää. No olin väärässä. Todella väärässä. Tänään ei todellakaan tapahtuisi mitään hyvää vaan tänään tapahtuisi jotain kamalaa. Kuningas myisi minut orjaksi jollekin pienelle partasuulle, joka halusi vain minut leikkikalukseen. En aikonut suostua sellaiseen. En missään nimessä.

Kuningas ehkä pystyi pakottamaan minut nukkumaan vieressään, mutta se oli täysin eri asia kuin se, että hän myi minut louhoksien vuoksi.

Kävelin edes takaisin pitkin huonettani ja odotin Emmaa jonka olin kutsunut luokseni jo aikoja sitten. En tiennyt missä hän viipyi, mutta hän oli ainoa joka voisi tietää vastauksia kysymyksiini jotka myllersivät pääni sisällä.

Kun vihdoin ja viimein oveni aukeni tiesin sen olevan Emma sillä hän enää harvemmin koputti tullessaan sisälle.

– Mikä on hätänä? hän kysyi huomattuaan epätoivoisen ilmeeni.

– Keitä ne partasuut ovat? kysyin hädissäni ja huomasin käsieni tärisevän.

– Ketkä? Emma kysyi kummissaan.

– No ne miehet kuninkaan seurassa?! kiljuin ja lysähdin sängylleni istumaan.

Emman kasvoille nousi rauhoittava hymy ja hän sanoi:

– Maahisia.

– Mitä? kysyin hämilläni ja rapsin niskaani hermostuneena.

– He ovat maahisia, Emma selitti.

– Mutta olen aina luullut, että ne ovat ihan minimaalisia, selitin hämilläni.

– Niinhän ne ennen olivatkin, mutta nyt ne ovat risteytyneet ihmisten ja muiden olioiden kanssa. Sen vuoksi heidän perimänsä on muuttunut ja he ovat isompikokoisia, Emma selitti naurahtaen ja sai minut säpsähtämään.

Maahiset olivat risteytyneet ihmisten kanssa! Eli tuo typerä maahinen odotti, että synnyttäisin hänelle jälkeläisen! Voi hyvä luoja! En todellakaan, en missään nimessä aikoisi antaa sen kamalan maahisen koskea itseeni pitkällä tikullakaan!

– Kuningas aikoo myydä minut heille...tai sille yhdelle...joka on ilmiselvästi joku pervo, mutisin hiljaa ja pudistelin päätäni raivokkaasti.

– Tarkoitat varmaan heidän johtajaansa Anselia, Emma valisti ja sai minut kurtistamaan kulmiani.

– Mikä nimi se on? En todellakaan halua mennä jalkavaimoksi jollekin sellaiselle jonka nimi on Ansel, tuhahdin.

Emma istahti minun viereeni ja hän yllättäen halasi minua.

– Älä nyt, ei kuningas varmastikaan aio myydä sinua, hän lohdutti minua.

– Mutta se maahinen sanoi, että kuningas saisi jotkut louhokset sadaksi vuodeksi vuokralle ja ensimmäisistä kahdestakymmenestä vuodesta ei tarvitsisi maksaa, selitin ja toivoin, että Emma sanoisi ettei kuningas koskaan suostuisi sellaiseen.

Mutta Emman kasvoille nousi mietteliäs ilme ja hänen huuliltaan lipsahti:

– Oho.

– Mitä oho? kysyin kimeällä äänellä.

Emma laski katseensa maahan ja näin hänen ilmeestään, että hän mietti tarkoin mitä sanoisi, ettei hän saisi minua sekoamaan.

– Maahiset eivät ole koskaan suostuneet vuokraamaan louhoksiaan, Emma sanoi hiljaa.

Suuni loksahti auki ja pomppasin sängyltä ylös. Tämä ei voinut olla totta! Kuningas myisi minut varmasti. Hän saisi louhokset itselleen sadaksi vuodeksi ja ne olivat täynnä timantteja ehkä jopa kultaa. Gabriel rikastuisi silmänräpäyksessä ja hän voittaisi enemmän kuin häviäisi. Hän vain antaisi minut Anselille ja hän saisi louhokset itselleen. Minun ei tarvinnut miettiä kahdesti suostuisiko kuningas maahisen ehdotukseen.