Kolmen Kuun Valtakunta

EXTRA LUKU KUNINKAAN NÄKÖKULMASTA

[Kirjailijan kommentti:] Hei kaikille! Sain juuri kirjoitettua tämän extra luvun loppuun ja toivon että pidätte siitä. Se on aika sekava, mutta Gabrielin ajatukset eivät koskaan ole kovinkaan selkeitä. 

En tiedä milloin seuraava luku tulee sillä seuraava viikko on aika kiireinen, mutta enköhän jossain välissä ehdi muokkamaan luvun julkaisukuntoon :)

Kiitos kaikista kommenteista ja tykkäyksistä! Ja hyvää perjantaita kaikille!

Charlotte

------

En tiennyt mitä ajatella. Kaikki oli sekaisin, kaikki ajatukseni olivat hujan hajan pääni sisällä.

En voinut uskoa sitä. En voinut ymmärtää miten se oli mahdollista. Ihminen. Pieni melkein mitätön ihminen oli tappanut Askoldin, miehen jota minä en pystynyt tappamaan.

Se ei voinut olla totta, vaikka tiesinkin sen olevan totuus. Mutta se totuus oli jotain sellaista mitä en ymmärtänyt. Miten Elle pystyi viemään hengen mieheltä, joka ei kuollut minun miekkani iskuun. Olin typertynyt, hämilläni ja ehkä hieman peloissani.

En tiennyt enää mitä ajatella. Oliko Elle edes ihminen? Entä jos hän olikin valehdellut minulle? Mitä jos hän oli huijari?! Mutta miksi hän tekisi jotain sellaista? Miksi hän huijaisi olevansa ihminen, jos hän ei kerran ollut sitä.

Minä tiesin, että ihmisillä ei ollut minkäänlaisia voimia tässä maailmassa. Heidän perimässään ei ollut kytköksiä taikoihin tai tiettyjen olentojen tappamiseen. Ihmiset olivat täällä vain pelkkiä ihmisiä. Ja nyt tiesin, että Elle ei ollut ihminen. Hän oli jotain muuta.

Tuhahdin hermostuneena. Hän oli tullut tänne vain sen vuoksi, että hän rakasti minua. Ainakin niin luulin. Mutta oliko se totta? Rakastiko hän minua vai huijasiko hän minua niin kuin kaikki muutkin. En kestäisi sitä. En voisi koskaan antaa hänelle anteeksi, jos hän paljastuisi huijariksi. Jos joka ikinen hänen sanansa oli valetta, jos joka ikinen kosketus oli vain silmänlumetta.

Mutta Desmond oli kertonut minulle kuinka murtunut Elle oli ollut luullessaan minun olevan kuollut. Hän oli ilmeisesti vain itkenyt päiväkaudet ja kun hän oli saanut tiedon, että olin elossa niin hänen silmänsä olivat syttyneet takaisin eloon.

Mutta mistä tiesin mikä oli totta ja mikä ei? Mistä tietäisin jos joku valehtelisi minulle silmät kirkkaina? Olin luullut Danielan olevan luottamukseni arvoinen, mutta miten kävi?

Kävelin edestakaisin telttani sisällä raivon vallassa, kunnes kuulin tukahtuneita kiljahduksia ja huutoja. Kaksi sotilasta tuli teltan sisälle raahaten perässään ihmistä, joka lopetti rimpuilun huomattuaan, että se oli täysin tarpeetonta.

Osoitin kädelläni tuolia, joka oli pöytääni vastapäätä. Sotilaat työnsivät Ellen istumaan, hän tuhahti äänekkäästi ristien pienet kätensä rinnalleen.

Minä katselin häntä hetken aikaa, hän roikotti päätään kuin alistettuna ihan kuin hän olisi hävinnyt taistelun.

Hän oli leikannut hiuksensa, pitkistä kutreista oli jäljellä vain kynitty versio, joka sai hänet näyttämään nuorelta pojalta. Juuri sen vuoksi en ollutkaan tunnistanut häntä. Hänen kasvoissaan oli likaa ja hän oli piilottanut silmänsä minulta pitäen omituista lätsää päässään.

Istahdin omalle tuolilleni, hän nosti katseensa minuun varovaisesti, mutta en sanonut mitään. Tarkkailin vain hänen kasvoja, silmiä ja yritin löytää hänen iholtaan jonkin yksityiskohdan joka selventäisi tätä asiaa.