Kolmen Kuun Valtakunta

76. Kuningattaren lupaus

Oli kulunut jo monta minuuttia, mutten silti irrottanut otettani Gabrielista, jota halasin melkein hengenhädässä. Halusin vain tuntea hänet lähelläni, halusin tietää tämän olevan totta eikä unta.

Niin monet asiat olivat muuttuneet koomassa oloni aikana, ja Gabriel oli ainoa tuttu henkilö, jonka olin nähnyt herättyäni. Siksi rutistin häntä lujemmin, pakottaen hänet vain pysymään paikoillaan.

– Meidän pitää puhua, kuningas kuiskasi yläpuolellani, saaden minut nyökkäämään vasten hänen rintakehäänsä.

Irrotin hitaasti käteni ja hymyilin vienosti, kun katseemme kohtasivat. Kuninkaan vihreät silmät tuikkivat kauniimmin kuin koskaan aikaisemmin, saaden hänen kasvonsa hehkumaan. Hän näytti niin iloiselta, melkeinpä onnelliselta.

Gabriel siirtyi hieman, laskematta kuitenkaan katsettaan minusta. Hän istahti viereeni ja vasta silloin huomasin, että Ariana oli lähtenyt huoneesta. Hän ei varmaan ollut halunnut häiritä meidän jälleennäkemistä, ja olin oikeastaan hyvin kiitollinen hänelle siitä, että hän oli jättänyt meidät kahden.

– Muistatko mitä tapahtui? Gabriel kysyi silmäillen minua varovasti.

Minä pudistin päätäni. En tiennyt miksi tein niin, sillä minä muistin selvästi mitä tapahtui ennen kuin vajosin koomaan. Joku idiootti ampui minua nuolella, ja olin melkein kuollut myrkkyyn.

Minua puistatti edes ajatella sitä hetkeä, kun olin tuntenut myrkyn etenevän suonissani turruttaen minut kivulla.

Pystyin vieläkin tuntemaan sen tuskan, joka sai minut kiljumaan ja kouristelemaan. Se oli kenen tahansa pahin painajainen, kuolla hitaasti myrkkyyn, joka virtasi suonia pitkin, saastuttaen koko kehon.

Gabrielin kosketus sai minut takaisin tähän hetkeen. Hän laski toisen kätensä omani päälle, rutistaen sitä hellästi saaden minut hymyilemään.

– Olimme huutokaupassa ja joku ampui sinua jousipyssyllä, Gabriel totesi vihan häilyessä hänen kasvoillaan, – sinut tuotiin nopeasti linnaan, mutta Desmond ei voinut tehdä mitään hyväksesi, sillä nuoli oli myrkytetty yksisarvisen verellä, kuningas sanoi ääni raivosta väristen.

– Sen saman yksisarvisen, jolla me ratsastimme kedolle? kysyin hämmentyneenä.

Huomasin kuinka Gabrielin silmät välähtivät hieman, kun hän kuuli ääneni ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Hän vain tuijotti minua silmät täynnä ihannointia, ennen kuin hän vastasi kysymykseeni.

– Ei, kuningas totesi, – se on mahdotonta, koska se on kahlittu yksisarvinen, jonka veri ei ole myrkyllistä.

Sitten tajusin sen, se ajatus jysähti päähäni kuin tiiliskivi. Vincentin tappaja oli varastanut yksisarvisen veren hänen talostaan, mutta en voisi kertoa sitä Gabrielille. Vincent ei ollut koskaan kertonut, mitä kahnauksia hänen ja kuninkaan välillä oli sattunut, mutten voisi mainita häntä Gabrielille ilman, että hän kysyisi liudan lisäkysymyksiä.

Mutta siitä olin varma, että se joku joka oli tappanut Vincentin, halusi tappaa myös kuninkaan.

– Mistä veri oli sitten peräisin? kysyin muka hölmistyneenä.

– Ehkä mustasta pörssistä, Gabriel selitti hivellen samalla sormillaan käsivarteni ihoa, joka paljastui mekon löysän hihan alta.

– Onko se niin kuin laitonta ka–kauppaa? kysyin ääni hieman väristen, mutten voinut heikoille hermoilleni mitään.

Kuninkaan kosketus sai minut aina vajoamaan omituiseen transsiin, jossa aivoni eivät meinanneet toimia kunnolla. Ja tällä kertaa tunsin hänen kosketuksensa voiman miljoona kertaa vahvempana.