Kolmen Kuun Valtakunta

41. Alexander

Seisoin keskellä arkistoa ja annoin katseeni harhailla puisia hyllyjä pitkin. Olin lopen uupunut, kyllästynyt, turhautunut tähän kaikkeen. En halunnut enää olla tässä maailmassa, en halunnut enää nähdä kuningasta en sen jälkeen, kun hän ei tullutkaan tapaamiseen.

Tunsin itseni naurettavaksi idiootiksi joka oli nolannut itsensä. Kuningas oli varmasti aavistanut mistä halusin jutella hänen kanssaan ja hän oli halunnut säästää minut häpeältä. Siksi hän ei ollut tullut paikalle. Mutta olisi hän silti voinut kuunnella mitä sanottavaa minulla oli. Oli typerää ensin luvata ja sitten olla ilmestymättä paikalle.

Huokaisin syvään. Siitä oli kulunut jo viikko. Hyvin pitkä ja raskas viikko jonka olin viettänyt tutkimushuoneessa ja omassa makuuhuoneessani. En ollut saanut kutsuja illallisille ja se oli suorastaan helpotus. Olisi ollut hyvin epämukavaa esittää kaiken olevan hyvin, vaikka kaikki oli päin honkia.

Annoin katseeni kiertää kirjahyllyissä. Uudempi arkisto oli hyvin iso ja laaja paikka. Paksut puuhyllyt kohosivat korkealle kattoon ja ne olivat täynnä kansioita ja papereita, jotka näyttivät olevan hyvässä järjestyksessä. Olin selaillut niitä huvikseni jo jonkin aikaa, sillä en jaksanut istua tutkimushuoneessa koko päivää.

– Orjakaupat, mumisin ääneen ja etsin Esteriä katseellani, – Esteri! huudahdin ja kuulin vaimean vastauksen jostain kaukaa.

– Niin.

– Miksi täällä on hyllyjä joissa lukee orjakaupat? kysyin ääneni kumahdellessa pitkin huonetta.

Esteri käveli viereeni, hän oli aivan pölyn peitossa ja aivasteli hetken aikaa.

– Ne ovat kirjanpitoa orjista ja heidän myyntihinnoistaan, Esteri selitti.

– Onko kuninkaalla jotain osuutta orjakauppaan? kysyin hölmistyneenä.

– Tietysti, niistä kuningaskunta saa eniten tuloja, Ester totesi.

Minä katsoin häntä inhon vallassa, mutta en ollut kovinkaan yllättynyt. Tietysti kuninkaalla oli kytköksiä orjakauppoihin. Sehän oli juuri hänen tapaistaan kidnapata viattomia sieluja ja myydä heidät sitten hyvällä hinnalla orjiksi. Olisin oikeastaan ollut hämmentynyt, jos Gabrielilla ei olisi ollut osaa eikä arpaa orjakauppoihin. Sehän olisi tehnyt hänestä melkein inhimillisen.

– Älä ole niin tyrmistynyt, jokaisessa maailmassa orjat ovat hyvä elinkeino, Esteri huomautti nasevasti.

– Ei minun maailmassani, mumisin.

– Eikö siellä ole muka orjia? Esteri kysyi hölmistyneenä.

– On jossain maissa, mutta se on laitonta ja sellaiset ihmiset jotka harrastavat orjakauppaa tuomitaan vankeuteen, selitin.

Esteri kohautti vain harteitaan ja oli jo lähdössä, kun nykäisin häntä hihasta.

– Onko näissä kirjoissa myös tietoa minne orjat on myyty? kysyin nopeasti uuden idean kytiessä ajatuksissani.

– Tietysti, niistä löytyy kaikki tieto mitä orjista tiedetään, Esteri selitti ja otti yhden painavan kirjan käsiinsä, – jokainen orja merkitään numeroin. Näin pysytään selvillä siitä paljonko orjia on myyty.

Esteri avasi kirjan jonka sivuille oli kirjoitettu selvällä ja hyvällä käsialalla orjien nimiä.

– Sinhota Berkins numero 10029096 myyty kahdella sadalla kultakolikolla kreivi Hendiksionille, mutisin ääneen, – tarkoittaako tuo numero orjien lukumäärää? kysyin hämmentyneenä.

Esteri nyökkäsi ja painoi kirjan kiinni saaden aikaan kumahduksen, joka kaikui pitkin käytäviä.

– Mutta tämä on jo ainakin kymmenen vuotta vanhaa kirjanpitoa, joten luku on varmasti jo suurempi, Esteri sanoi aivan kuin hän olisi puhunut jostain täysin normaalista asiasta.