Betrayed by an Alpha (in finnish)✅

Luku 17

"Öööm... Minä tässä mietein että... Haluaisitko sinä... Niinkuin tuota... Läheä minun kanssani treffeille?" 

Seisoin typertyneenä paikoillani. Katsoin Mikaelia joka seisoi paikoillaan ja vaihteli painoa varpailta kantapäille. Hän näytti kuin peuralta ajovaloissa. En ollut koskaan nähnyt häntä näin hermostuneena. Joka tapauksessa tämä oli minulle täysin uusi tunnetila. Hän ei näyttänyt usein tunteitaan avoimesti. Mistä päästään siihen että hän juuri pyysi minua treffeille! Vielä keskellä koulupäivää! Mitä minä vastaan? Ulkoisesti näytin varmaankin ihan normaalilta mutta sisälläni kävin kamppailua. Yksinkertaista, joko kyllä tai ei. Haluanko minä? Kyllä. Kannattaako minun? En tiedä. Hän tulee kuitenkin rikkomaan sydämmeni enkä tiedä olenko valmis siihen. "Anna olla, unohda että edes kysyin" Mikael sanoi rikkoen transsin johon olin joutunut. Hän käännähti nopeasti ympäri ja käveli pois luokasta.

 Kävelin itsekkin ovelle ja näin Mikaelin loittonevan selän. Minulla oli kaksi vaihtoehtoa joko menen hänen peräänsä tai lähden vain pois paikalta ja suuntaan seuraavalle tunnille. Mietein hetken mitä tekisin ja lopulta päädyin toiseen. Lähdin kävelemään vasemmalle. Ihmisiä pyöri ympärilläni kukin menossa mihinkin. Suurin osa oli jo kävelemässä seuraavan tunnin luokkaa kohti kun taas toiset seisoskelivat käytävillä naamat kiinni puhelimissa. Olinko tekemässä virhettä kun päätin lähteä tähän suuntaan enkä toiseen? Lopulta pääsin määränpäähän. Seisoin vessojen edessä. Olin nähnyt Mikaelin menevän miesten vessaan. Minun teki mieli rynnätä suoraan hänen peräänsä vessaan mutta se olisi ollut noloa jos olisin alkanut siellä avautumaan tai jos siellä olisikin juuri nyt muitakin poikia. Kellot alkoivat soida tuntien alkamisen merkiksi. Minulla olisi nyt kuvaamataitoa mikä oli yksi ainoista aineista mistä oikeasti pidin. Mutta koska olin itseppäinen päätin jäädä odottamaan Mikaelia. Olin aina ollut kiltti oppilas, en metelöinyt enkä tosiaan lintsannut tunneilta. No kertahan on se ensimmäinenkin. Oppilaat alkoivat jo kadota käytäviltä luokkiin kun Mikael viimein tuli vessasta. Hänen katseensa oli maassa joten hän ei heti huomannut minua. Ajatukseni oli vetää hänet hihasta läheiseen syvennykseen seinien välissä mutta yllättäen hän nosti katseensa minuun kuin olisi astinut paikallaoloni. Hän pysähtyi eteeni ja tutkaili minua katseellaan. Lopulta hän avasi suunsa sillä minun ääneni katosi taas kerran johonkin. Todennäköisesti sen takia että hän seisoi niin lähellä minua ja katsoi minua oudosti. "Mitä sinä täällä teet?" Kaikki hänessä sekoitti aistejani joten auoin vain hetken suutani saamatta sanoja aikaiseksi. Hyvä Adelia, hyvin meni taas. Hän kohotti kulmakarvaansa kuin kysymyksenä. "Jaahas" hän mutisi ja oli tekemässä lähtöä. Sain taas aivoni toimimaan ja aloin mielessäni panikoimaan. Mitä minä teen, mitä minä nyt teen? Jankkasin mielessäni itselleni. Sain tyhmän idean mutta päätin kokeilla sitä. Sitä kuitenkin elää vain kerran eikö niin? Tarrasin häntä niskasta ja toisen käteni vein hänen poskelleen. Kaikki tavarani putosivat maahan ja levisivät ympäriinsä, mutta en välittänyt.

 Vetäisin hänet rajusti suudelmaan. Huultemme koskettaessa kehoni valtasivat taas ne kipinät. Olin jo alkanut ymmärtämään niiden tulevan aina koskettaessamme. Mutta sitä en ymmärtänyt että miksi tai mistä ne tulivat. Mikael kiersi kätensä minun ympäri ja veti minut lähemmäs itseään. Sama rauhan tunne täytti taas sisimpäni. Hän oli se joka sen minulle tuotti. Mikael sai minut rikottua sirpaleiksi ja korjattua takaisin yhdeksi. Vedin huuleni hitaasti pois rikkoen suudelman. Nojasin otsani hänen otsaansa ja hetken me vain seisoimme siinä. Kehomme kiinni toisissaan ja hengittäen samaa ilmaa. Mikael näytti edelleen olevan ihmeissään mutta sen lisäksi hänen suunsa oli hymyssä. "Kyllä" kuiskasin hänelle hiljaa. "Ai mitä?" hän vuorostaan kysyi. Suuni kaartui hymyyn ja vein käteni Mikaelin ympärille. Halasin häntä samalla kun vastasin "Kyllä, haluan mennä kanssasi treffeille." Painoin kasvoni hänen rintaansa ja hengitin hänen tuoksuaan. Hetken halatuamme hän otti leuastani hellästi kiinni ja nosti katseeni suoraan hänen silmiinsä. "Oikeastikko?" hän kysyi hymyillen leveästi. Nyökytin päätäni vastaukseksi hänelle. Hän suuteli minua jonka jälkeen veti halaukseen. Mikael rutisti niin kovaa etten melkein saanut edes henkeä mutta tällä hetkellä en välittänyt. Hän painoi päänsä kaulaani vasten. Hän näytti tekevän niin usein.