Betrayed by an Alpha (in finnish)✅

Luku 22

Voi ei, ei nyt. En ollut vielä valmis puhumaan Mikaelin kanssa tapahtuneesta. Se oli vain niin hullua enkä vieläkään ollut sisäistänyt koko asiaa joten en tosiaan haluaisi edes nähdä Mikaelia juuri nyt. Katselin ympärilleni huolestuneena etsien pakoreittiä. Voisin juosta mutta hän saisi minut kiinni. 

Aloin miettiä kuinka lapselliselta kuulostin kun mietein kenoja päästä eroon Mikaelista. Miten edes päädyin tähän tilanteeseen? Vähän aikaa sitten oli korviani myöten ihastunut häneen -ja myönnettäköön että olin edelleenkin- mutta nyt en voinut edes katsoa hänen suuntaansa. Lähdin kävelemään pois päin hänestä toieikkaana siitä että Mikael tajuaisi vihjeen ja jättäisi asian vielä ainakin hetkesi odottamaan.

Mutta tietenkään hän ei tehnyt niin. Sain huomata sen silloin kun tunsin lämpimän käden kiertyvän ranteeni ympärille. Yritin vetäistä ranteeni irti, mutta turhaan. Mikael kiepautti minut ympäri ja pakotti seisomaan edessään silmät lukittautuneena hänen omiinsa. Hän katsoi minua haastavasti kuin sanoen 'mitenkäs ajattelit nyt lähteä karkuun?' Päästin suustani turhautuneen henkäisyn. Ehkä voisin antaa hänelle mahdollisuuden selittää? Siten ainakin pääsisin hänestä nopeasti eroon. 

Mutta mitä sanoisin hänelle? En aikoisi selitellä hänelle välttelystäni. Hänellä se tässä oli selitettävää, ei minulla. Toisaalta en haluaisi vielä tietää yhtään enempää inhormaatiota kaikesta ihmissusiin liittyvästä mutta en voisi myöskään ikuisesti työntää tätä keskustelua pois. Joskus se olisi pakko käydä. Ja vaikka tämä ajankohta tulikin hieman puskista, ehkä voisin kuunnella mitä sanottavaa hänellä oli. "No, antaa tulla sitten. Kerro asiasi."

Mikaelin nk:

Haistoin jo tutuksi tulleen vanilijan tuoksun. Olin epäillyt yhtä asiaa. Mietein pitkään että 'voiko se olla totta?' Olin jopa kysynyt asiasta isältäni joka oli lauman alfa ja hän oli kertonut epäilysteli olleen totta. Olihan se tullut hieman puskista mutta en voisi olla onnellisempi. 

Nostin katseeni kaveriporukastani ja erotin välittömästi Adelian kävelemässä pois ruokapaikasta. Hän vilkuili ympärilleen ja huomasti minut. Hän lähti kiihdyttämään vauhtiaan ja samoin tekivät Salla ja Eemeli. Katsoin kuinka Adelia hävisi sisälle lähimpään kauppaan. Sanoin kavereilleni meneväni vessaan ja lähdin Adelian perään. 

Hetken kuluttua hän ilmestyi taas näkyviin ja lähti puikkelehtimaan ihmisjoukun lävitse kohti  ulko-ovia. Seurasin häntä sillä minun oli pakko selittää tilanne hänelle. Adelian ei olisi alkupäässäkään pitänyt saada tietää mutta nyt hän tietää eikä sille enään voi mitään. Ainoa asia mitä voin enään tehdä, on kertoa hänelle totuus ihmissusista ja toivoa että hän ei halua luovuttaa suhteeni. En tiedä mitä tekisin jos menettäisin hänet. 

Päädyimme yhdessä ulos vaikka hän vielä ollut huomannukkaan minun paikallaoloani. Hän hengähti syvään. Kiersin hiljaa hänen eteensä jolloin hän nosti katseensa. Hänen silmänsä pyöristyivät ja hän alkoi vilkuilla ympärilleen. Adelia lähti kävelemään rauhallisesti pois varmaankin luullen että jättäisin tämän tähän. Tartuin häntä ranteesta ja pyöräytin ympäri.

Pidin edelleen kiinni hänen ranteestaan. Hän oli yrittänyt alussa rimpuilla irti otteestani mutta oli lopulta lopettanut sen, onneksi. Seisoimme ostoskeskuksen ulkopuolella. Oli syksy joten taivaalla paistava aurinko ei enään lämmittänyt niin voimmakkaasti. Hetkelliset tuulenpuuskat aiheuttivat kylmiä väreitä. Olimme molemmat päätyneet sattumalta samaan aikaan samaan paikkaan josta olin hyvin iloinen. Kerrankin sattuma oli puolellani. 

"No, antaa tulla sitten. Kerro asiasi." Kuulin hänen sanovan. Katsoin häntä hetken silmät selällään miettien tarkoittiko hän tosiaan tuota. Noinko helposti hän luovuttaisi taistelunsa ja suostuisi kuuntelemaan mitä sanottavaa minulla oli? En kylläkään valittanut vaan tartuin tuumasta toimeen ja aloin selittämään asioita. Nyt kun hän suostui kuuntelemaan, en aijo haaskata aikaa.