Betrayed by an Alpha (in finnish)✅

Luku 29

Juoksen kohti metsää. En pysähdy vaikka minusta tuntuukin että voimani loppuvat tuota pikaa. "Adelia! Tule takaisin niin selvitetään tämä." Kuulen Mikaelin huutavan jossain kaukana. Olen juossut jo pitkän matkan sillä hänen äänensä ei kuulunut kuiskausta kovempaa. Pysähdyn lopulta ja istahdan pienen kallion juurelle. Vetäydyn niin pieneksi keräksi kuin pystyn. Vedän polveni kiinni rintaani ja kierrän käteni jalkojeni ympärille. 

Kyyneleen virtaavat poskillani valtoimenaan. En saa niitä loppumaan, en vaikka kuinka yritän. Hengitä syvään ja rauhoitu. Jankkaan itselleni pääni sisällä. On omituista kuinka paljon sanat voivat satuttaa. Varsinkin jos kuulee ne ihmisen suusta johon luottaa. Minä luotin Mikaeliin ja hän satutti minua pahasti niillä muutamalla sanalla jotka hän päästi suustaan. En voi uskoa että hän sanoi minulle niin. 

"Et sinäkään mikään puhdas pulmunen ole. Jos olisit vahtinut tarkemmin siskoasi hän ei olisi tänä päivänä makaamassa kuolleena mullan alla."

Ehkä hän on oikeassa. Minä olisin voinut pelastaa Sofian jos olisin ollut paikalla ja huolehtinut hänestä. Jos olisin vaikka ollut hänen kanssaan koko ajan hän ei olisi kuollut. On minun syytäni että hän on "tänä päivänä makaamassa kuolleena mullan alla." Kuten Mikael sen ilmaisi. Jos olisin ollut parempi sisko, voisin tälläkin hetkellä olla leikkimässä Sofian kanssa. Enkä itkemässä yksin metsässä.

En vain voi uskoa sitä. Sofia on minun heikoin kohtani. Minä kerroin hänelle Sofiasta koska luulin hänen olevan puolellani ja tukevan minua. Kuitenkin heti ensimmäisessä riidassa hän ottaa asian esille ja syyttää minua. Jos olisin tiennyt hänen sanovan noin, en olisi koskaan luottanut Mikaeliin ja kertonut hänelle mitään Sofiasta. 

Tuo oli varmaankin pahin asia mitä minulle on koskaan sanottu. Siksi en tiedä voinko enään luottaa Mikaeliin ja olla varma ettei hän loukkaa minua enään noin pahasti. Tai saatika sitten antaa hänelle anteeksi. 

Olen umpikujassa enkä tiedä mitä tehdä. Annanko anteeksi vai katkaisenko kaikki yhteyteni häneen? Jos annan anteeksi, se ei tule tapahtumaan nopeasti. Minun täytyy olla varma että en tule katumaan sitä jos kuitenkin annan hänelle toisen tilaisuuden. Jos kuitenkin päätän etten halua tavata häntä, tulen todennäköisesti katumaan sitä myöhemmin. Päätän tehdä mitä tahansa, myöhemmin ajatellessa varmasti päättäisin toisin.

Siitä olen varma että juuri nyt en halua olla lähelläkään Mikaelia. En kestä nähdä hänen komeita kasvojaan virnistelemässä. Hän olettaa että annan anteeksi tuosta vain. Nytkin hän varmaan istuskelee mökillä ja on unohtanut koko olemassa oloni. Ehkä ei kuitenkaan mutta tiedän ettei hän minua tule ainakaan etsimään. Hyvä vain sillä haluan olla yksin.

Aikaa kuluu. Istun yksin keskellä metsää eikä Mikael ole tullut perääni kuten jo arvasinkin. Kyyneleet eivät enään vieri poskillani sillä sain rauhoitettua itseni jo jokin aika sitten. En kuitenkan tunne vieläkään oloani hyväksi. Tuijotan vain eteeni mitäänsanomaton ilme kasvoillani. En tunne oloani enään niinkään surulliseksi, tietenkin vähän mutta en enään niin ylitsevuotavasti. Tunnetilaani kuvaa parhaiten yksi sana. Se on yksinkertaisesti paras sana kuvaaman mitä tunnen tällä hetkellä. Tyhjyys. En tunne mitään. En iloa enkä niinkään suruakaan. 

Ajatuset marssivat pitkin päätäni mikä mihinkin suuntaan. En saa niitä lakkaamaan. Kuulen Mikaelin äänen toistamassa lausetta kuin mikäkin rikkinänen levy. Vartaloni on tunnoton. Olen itsekkin uupunut tästä kaikesta.

Hiljalleen alkaa tulla aina vain pimeämpää. Aurinko hiipuu hiljallen horisontin taakse. Tuuli ujeltaa ympärilläni ravistellen hiljalleen kuivuneita lehtiä puista alas. Kylmä tuulenvire saa ihoni menemään kananlihalle. Puut heiluvat tahdissa edes takaisin minun katsellessa niitä. Päätän lähteä takaisin mökille. en voi jäädä tänne vaikka se kuinka paljon minua houkuttaakin. En halua edelleenkään törmätä Mikaeliin mutta minulla ei ole vaihtoehtoja. Jäätyisin jos jäisin tänne yöksi. Vaikka vihainen ja pettynyt olenkin en sentään ole menettänyt järkeäni.

Lähden astelemaan hitain askelin suuntaan jossa uskon mökin olevan. Olen menettänyt suuntavaistoni enkä ole varma mistä suunnasta tulin. Juoksin pois niin kovaa kyyneleet silmssäni etten edes kiinnittänyt huomiota ympäristöön. En muista oliko tuo valtava kuusi matkan varrella kun juoksin tänne. Nyt kuitenkin katselen ymärilleni yrittäen miettiä onko lähistöllä mitään minkä muistaisin aikaisemmalta. Olen aika varma että saatoin vilaukselta nähdä tuon puun ja viereisen ison kiven. 

Luotan vaistoihini kun astelen suuntaan josta luulen tulleeni. En voi olla täysin varma olenko menossa oikeaan suuntaan ennen kuin näen mökin ja tien. Oksat raksahtelevt painoni alla astuessani niiden päälle. Kiedon käteni ympärilleni turvaksi kylmältä. Todennäköisesti jo reilun kuukauden päästä ensilumi väritää maata. En tiedä olenko innoissani vai kauhuissani siitä. Toisaalta onhan silloin valoisempaa lumen takia mutta on myös pakkasta. Kuka muka tykkää kylmästä?

Nostan katseeni maasta ylös ja huokaisen helpotuksesta. Näen kauemapana ikkunan josta loistaa valoa. Tunnistan sen oitis Mikaelin perheen mökiksi. Valoista päätellen Mikael on edelleen hereillä vaikka kello onkin jo paljon. Pakotan itseni liikkeelle. Ikkunoista kajastava valo lähenee jokaisella askeleella. Mökki vaikuttaa kuin joltain majakalta joka valaisee pimeää ympäristöä. Valo tuo turvan tunnetta mutta en siltikään haluaisi mennä sinne. Tiedän joutuvani tapaamaan Mikaelin heti sisälle astuttuani enkä taida olla valmis siihen. Tiedän tämän välttelyn olevan lapsellista mutta hän satutti minua. Ja pahasti. Hänen sanansa viilsivät kuin terävä puukko sisuskalujani. Hänen sanansa puistattivat minua ja saivat aikaansa pahoinvoinnin tunteen.

Miksi hän sanoin niin? Meidän 'riitamme' alkoi aivan typerästä asiasta. Niin mitättömästä ja paisui lumipallo efektin lailla hurjaa vauhtia. Hän käytti minua vastaan pahinta heikkouttani. Nimittäin Sofiaa. Mikael sanoi suoraan hänen kuolemansa olleen minun syytäni. En tiedä onko hän oikeassa vai ei. Sinä asiassa hän kuitenkin on että jos olisin pitänyt Sofiaa enemmän silmällä hän ei ehkä olisi koskaan kuollut. 

Kävelen mökin ohitse. Jatkan matkaani laiturille ja istahdan sen reunalle. Jos olisi lämpimämpää kastaisin jalkani veteen. Nyt kuitenkin haluan vain katsoa auringonlaskua. Katsoa kuinka viimeiset auringonsäteet hiljalleen painuvat pois näkyvistä jättäen jäljelleen vain tumman taivaan jota täplittävät kuu ja tähdet. 

Tuijotan lumoutuneena kaukaisuuteen. Lumoukseni kuitenkin katkaisee avautuvan oven ääni. Kuulen kuinka mökin ovi avataan ja suljetaan jota seuraavat askeleet. "Adelia?" Kuulen hiljaisen äänen kauenpana takaani. Ääni kuuluu Mikaelille. Hänen tokkuraisen kuuloisesta äänestä päätellen hän on heräänyt hetki sitten. Hän ei selvästikkään välitä vittuakaan mistään. Pitäisikö minun edes yllättyä? Kyllä varmaan. Ainakin luulin hänen välittävän.

Askeleet lähestyvät lähestymistään ja kohta kuulenkin ne jo aivan takaani. Tunnen hänen istuvan varovaisesti viereeni laiturin reunalle. Vastustan halua kääntyä häneen päin ja pysyn paikoillani. Tunnen hänen katseensa ihollani aina aika ajoin. 

Istumme pitkään vain hiljaa vierekkäin. "Anteeksi Adelia. En ihan oikeasti tarkoittanut sitä mitä sanoin. Annathan anteeksi?" Hänen äänensä on täynnä tuskaa mikä saa minut kääntämään katseeni hänen silmiinsä. Mikaelin silmät kuvastavat saman tunteen kuin hänen äänensä. Hänen silmänsä ovat myös aivan punaiset ja kiiltävät uhkaavasti. Hän näyttää siltä että on itkenyt viimeiset neljä tuntia.

Ai Mikaelko itkenyt? Ehkä vain kuvittelen. Niinhän se on, vai mitä? Eihän hänellä ole aihetta itkemiseen. "Ole kiltti." Mikael anelee rikkonaisella äänellä. Myös järkytyksekeni hänen silmäkulmastaan tipahtaa kyynel. Hän painaa kämmenensä kiinni naamaansa ja alkaa nyyhkyttämään. Hän ihan oikeasti nyyhkyttää edessäni. Mikaelin keho tärisee tämän itkiessä. Minulla ei ole mitään hajua mitä minun pitäisi tehdä. Tai miten minun pitäisi reagoida. Haluaisin vetää hänet kiinni itseeni ja lohduttaa häntä. En kuitekaan tee niin vaan käännän katseeni pois hänestä edessämme kimaltelevaan veteen johon heijastuu kuva puolikuusta.

A/N Viime vk ei tullu lukuu ku halusin nauttii lomasta joten sori siitä. Täs kuitenkin uus luku teille. Kiitos 9000 lukukerrasta <3. Mutta kommentoikaa ihan mitä vaan ja painakaa votee jos tykkäsitte. Sori k-virheet. Words 1146