Betrayed by an Alpha (in finnish)✅

Luku 39

Mikaelin nk

Adelia puhuu puhelimessa Jaxonin kanssa. Adelia oikeasti vastasi hänen puheluunsa. Hyvä tapa pilata hetki joka meillä oli meneillään. Tuhahdan vihaisesti ja menen istumaan sängylleni. Hän lopettaa puhelun kuitenkin nopeasti mikä parantaa oloani edes hieman. Aion tänään kertoa hänelle lisää ihmissusista. Kuten sielunkumppanuudesta välillämme ja varmaan vähän muustakin. Mielestäni hän ansaitsee tietää kaiken. 

"Mitä se Jaxon nyt halusi?" Sanon tahallaan hänen nimensä erillaisella äänensävyllä minkä takia Adelia heittää suuntaani katseen josta näkee ettei hän arvosta kauheasti vihaani sitä kurakasaa kohtaan. 

"Älä nyt ole mustis. Ei sinulla ole mitään syytä olla." Hän on sanonut tuonkin jo monta kertaa, olen kuitenkin nähnyt ne katseet jotka se paskaperse suuntaa minun Adeliaani. En vain siedä häntä mutta nähtävästi minun nyt vain täytyy. "Mutta hän kysyi minua heille kylään." Adelia jatkaa pian. Äsköinen vihani nousee taas taivaisiin. "No mitä sinä sitten vastasit? Aijotko sinä mennä?" Sanon hampaideni välistä. 

Adelia heristää sormeaan naamani edssä samalla nauraen. "Me olemme olleet virallisesti yhdessä alle puoli tuntia ja silti käyttäydyt aivan hemmetin mustasukkausesti. Haluaisin hieman luottamusta suunnastasi. Ei tämä muuten toimi jos aina kyselet menemisistäni. Täytyy minullakin olla yksityisyyteni." Hän sanoo tuon kaiken yhteen hengenvetoon edelleen hieman nauraen, tiedän kuitenkin hänen olevan tosissaan. "Mutta ei, en mene. Haluan olla kanssasi. Huomenna kuitenkin on koulua."

Kävelen hitaasti hänen luokseen ja kiedon käteni hänen pienen kehonsa ympärille vetäen häntä lähemmäs. "Anteeksi kulta, olet oikeassa. Tiedän sinun tarvitsevan oman tilasi ja kunnioitan sitä. Kyllä minä luotan sinuun, en vain huota häneen. Muuten haluatko sinä pitää tämän kaiken vielä meidän välisenä?" 

Hän näyttää harkitsevan asiaa hetken. Minulla ei ole mitään sitä vastaan että muut tietäisivät meistä. Päinvastoin. Haluan kuitenkin kuulla ensin hänen mielipiteensä. "No eihän se hirveän salattua ole kun ihmiset ovat nähneet meidät käytävillä sekä sen kuvan." Nyökyttelen päätäni vastaukseksi. 

"Häiritseekö se sinua?" En ole tullutkaan ajatelleeksi sitä aijemmin. "Mikä? Ai se kun Milla julkaisi sen kuvan? No aluksi kyllä mutta ei enään oikeastaan yhtään. Sitäpaitsi mielestäni meidän ei tarvitse piilotella mitään jos et itse halua." 

"Muuten minulla on vielä yksi asia." Aloitan varovasti. Mistä minä tiedän miten hän tulee reagoimaan kuullessaan että hän on sielunkumppanini. Tai siihen kun kuulee että minä tulen tulevaisuudessa olemaan laumani Alfa. Myös koska tulen olemaan alfa kaikki olettavat minun saavan joskus jälkeläisen. 

"Tai oikeastaan kaksi..." Hän tuijottaa minua kysyvästi. Vedän nopeasti ilmaa keuhkoihini ja alan latelemaan sanoja toistensa perään. "Puhuin sinulle joskus kaikesta ihmissusiin liittyen. No mainitsin sinulle Alfoista ja kuinka he johtavat laumaa ja niin edelleen. Minä olen laumani tuleva Alfa koska isäni on tämän hetkinen." Hän tuijottaa minua ihmeissään joten jatkan nopeasti. "Ei se oikeastaan muuta mitään halusin vain ilmoittaa koska nyt sinullakin on iso asema laumassamme."

Hän on pienen hetken hiljaa. "Miten se minuun liittyy?" Hän kysyy varovasti. 

"No se sitten on se toinen asia josta halusin puhua. Adelia sinä..." Lauseeni keskeytyy kun hänen puhelimensa rupeaa soimaan toistamiseen. Murahdan turhautuneena ja vilkaisen kelloa, joudun katsomaan sitä kahteen kertaan. Missä välissä muka on kulunut kaksi tuntia? Luulin että edellisestä soitosta on ehkä puoli tuntia. 

Hän vetää puhelimensa taskustaan ja vastaa nopeasti. Melkein heti hän vetää terävästi henkeä. Vaikka minulla onkin hyvä kuulo, en saanut selvää kuin sanasta 'Jaxon.' Miten helvetissä se pikku piru pilaa jokaisen hetken joka minulla on meneillään Adelian kanssa. Jonain päivänä minä vielä näytän hänelle närhen munat.

"Sinä mitä!?" Adelia hengähtää yllättyneenä. Linjan toiselta puolelta kuuluu vain nyyhkytystä. "Minä tulen sinne. Oletko kotonasi?" Lopulta hän lopettaa puhelun ja kääntyy katsomaan minua. "Sallalla on pieni kriisi meneillään joten minun on pakko mennä katsomaan mitä hän tekee. Haluan kuitenkin vielä kuulla mitä sanottavaa sinulla on joten pidä kiinni ajatuksestasi ja kerro se minulle myöhemmin tänään." Muuta sanomatta hän suutelee minua pikaisesti ja lähtee kirjaimellisesti hiukset hulmuten pois luotani. 

Tuijotan nyt sulki mennyttä ovea ja mietin mihin hänellä mahtoi olla kiire. Menen tänään myöhemmin hänen luokseen. Toivon hänen oikeasti menevän Sallalle eikä Jaxonin luo. Yritän tehdä kuten hän halusi ja luottaa häneen. Hän on Sallan luona. 

Toivottavasti hän ei ole kauaa siellä sillä minä lähden juuri nyt Adelian luokseen odottamaan hänen paluutaan. Tiedän vaikuttavani pakkomielteiseltä mutta haluan asian vain pois päiväjärjestyksestä. 

Vedän takin niskaani vaikka ei minulla kylmä tulisi ja lähden kävelemään hänen talolleen. Matkan aikana potkin pikkukiviä edestäni ojaan ja tuijotan maata. Onneksi hän ei asu kaukana kotoani. Saavuttuani hänen kotinsa pihaan olen kahden vaiheilla. Menenkö vain koputtamaan oveen jotta hänen vanhempansa voivat päästää minut sisälle vai yritänkö mennä ikkunan kautta.

Tiedän päätökseni olevan tyhmä tuijottaessani Adelian huoneen ikkunaa. Huone on vielä toisessa kerroksessa. Tyhmää? Kyllä. Myöskään hänen ikkunansa alla ei ole portaita. Onneksi sentään lähellä ikkunaa on puu. Myöskin olen kerrerä joten kyllä minä tähän pystyn. 

(en ala selittää miten se pääsi sinne ikkunalle) Avaan ikkunan ja liu'un hänen huoneeseensa. Tuo oli itse asiassa vaikempaa kuin luulin. Katselen ympärilleni hänen jo tutuksi tulleessa huoneessaan. Ei minulla täällä mitään tekemistä ole joten kävelen hänen kirjahyllynsä luokse. Otan kirjan josta en edes ole ennen kuullut ja menen hänen sängylleen lukemaan sitä. En minä normaalisti lue mutta ei täällä muutakaan tekemistä ole.

Odotan ties kuinka kauan ennen kuin hänen huoneensa ovi avautuu. Luulen aluksi tulijan olevan jompi kumpi Adelian vanhemmista mutta onneksi se onkin vain Adelia itse. Hän henkäisee nähdessään minut. 

"Mitä sinä täällä teet?" Hän tivaa "Aion saattaa keskustelumme loppuun."  Vastaan nousten istumaan hänen sängyllään. Hän yrittää vastata mutta ei keksi mitä sanoa. "No mitä aijoit sanoa?"

Taputan paikkaa vieressäni ja hän istuutuu siihen. "Muistatko kun puhuin sinulle sielunkumppaneista?" Haluan varmistaa että hän tietää mistä puhun. Hän nyökkää vastaukseksi jolloin jatkan lausettani. "No sinä olet minun sielunkumppanini." 

Odotan hänen reaktiota jännittyneenä joka lopulta on täysin erillainen kuin kuvitelin. Hän purskahtaa nauruun. Hän nauraa niin että vedet valuvat hänen silmistään. Itse tuijotan vain ihmeissäni. Sanoinko jotain hauskaa? Hän vilkaisee minua nauraessaan ja rauhoittuu nopeasti. "Ai oikeastikko?" Luuliko hän että pelleilen jostain tälläisestä? Toistan ajatukseni ääneen. Hän näyttää hieman nololta. "Anteeksi, se vain kuulostaa niin absurdilta." En vain ymmärrä häntä.

"Tarkoitatko että rakastat minua vain koska olen sielunkumppanisi?" En totisesti olisi varmaan koskaan puhunutkaan hänelle jos en olisi saanut outoa kutsumusta hänen luokseen. Alussa en ollut vielä varma tarkoittiko tuo kaikki sitä että hän on sielunkumppanini. "Ei, minä rakastan sinua koska sinä olet sinä." 

Hän otti asian yllättävän hyvin. Jos sitä naurukohtausta ei lasketa. Lisään mielessäni. "Senkö takia olen tärkeä laumallesi että olen heidän tulevan Alfan sielunkumppani?" Hän kysyy hitaasti. "No jotakuinkin. Sinun myös oletetaan joskus saavan minun lapseni." Katson kuinka hänen kasvonsa muuttuvat kauhistuneiksi joten lisään nopeasti. "Mutta ei vielä, joskus. Älä panikoi."

Hänen ilmeensä palaa hitaasti normaaliksi ja huokaisen helpottuneena. En tiedä mitä minun olisi pitänyt tehdä jos hän olisi pyörtynyt. 

Juuri nyt haluan vain elää päivä kerrallaan Adelia vierelläni ja katsoa mitä elämä tuo tullessaan.

A/N Seuraava luku on viimeinen ja julkasen sen todennäkösesti huomenna. Words 1109

SEURAAVAN TARINAN NIMI? MIKÄ SEURAAVISTA VAIHTOEHDOISTA? 

Auringon laskettua

After sundown

After sunset

Pliiiiis vastatkaa!