Betrayed by an Alpha (in finnish)✅

Luku 30

Mikaelin silmät punertavat yhä ja hän tuijottaa maahan. Kumpikaan meistä ei halua katsoa toisiimme, siksi tuijotan seinää hänen takanaan. Mikael on varmaankin nolostunut kun pillahti sillä tavalla itkuun edessäni. Kaikki välillämme on nyt niin kireää. Meidän välimme on lievästi sanottuna kireät jopa ilma ympärillämme tuntuu pingoittuneelta. Emme tiedä mitä sanoa. En edes jaksa ajatella selkeästi. Kello on jo paljon. Aika kului nopeasti ollessamme ulkona. Nyt kuitenkin haluan vain nukkumaan. 

Kuin lukien ajatukseni Mikael avasi suunsa. "Tuota... Sinä voit nukkua vanhempieni huoneessa niin minä nukun jossain muualla." Nyökkään hänelle vilkaisen nopeasti hänen suuntaansa. Mikael näyttää kamalalta. Tai niin kamalalta kuin hänen kaltainen komea ilmestys nyt voikaan näyttää. Hänen naamansa on palopostiakin punaisempi ja samoin hänen silmänsä. Hän näyttää täysin murretulta. Sen takia meinaan avata suuni ja sanoa antavani anteeksi. En kuitenkaan tee sitä vaan lähden kävelemään kohti portaita jotka johtavat yläkertaan.

Kuulen askeleet takanani ja jatkan matkaa astellen porras kerrallaan kohti ylä tasannetta. Tiedän huoneen olevan täällä ylhäällä mutta ovia on liian monta edessäni päätelläkseni mikä niistä on oikea. Mökki vaikuttaa pineltä kun katsoo ulkoa. Huoneita täällä kuitenkin on monia ja sisällä on mukavan kotoisaa. Tämä hirsimökki on täysi vastakohta Mikaelin perheen asunnolle. Molemmat ovat kauniita omalla tavallaan. Täällä kaikki on vanhanaikaista ja heidän talossaan taas kaikki modernia. 

"Se on toinen ovi vasemmalla." Kuulen hiljaisen muminan takaani. Tiesin Mikaelin olevan takanani pääteltyäni sen hänen askelistaan. Kuitenkin sätkähdän paikallani kun kuulen hänen äänensä. Mumisen takaisin jotain epäselvää jonka piti olla kiitos. Jatkan matkaani muutamia metrejä päästäkseni ovelle johon hän minut ohjeisti. Matka on lyhyt mutta tuntuu pitkältä koska tiedän ettei Mikael seuraa minua. Hän nukkuu muualla, erossa minusta. Tiedän sen olevan meidän molempien syytä. Jos en olisi alkanut haastamaan riitaa pienestä ja typerästä asiasta hän ei olisi koskaan loukannut minua niin pahasti kuin hän lopulta loukkasi. En edes tiedä miksi aloin väittämään vastaan ja haastamaan riitaa. Olin vielä häkeltynyt kaikesta mitä hän oli aikaisemmin sanonut, kaikesta uudesta tiedosta jota sain. Minun ei pitäisi edes tietää niitä mutta hän luotti minuun niin että kertoi kuitenkin. Hän luotti minuun ja kertoi salaisia asioita vaikka voisin kertoa ne kenelle tahansa. Mikael kertoi minulle koska luottaa etten kerro niistä muille, mitä en tule tekemään koska  Hän oikeasti luottaa minuun, tai ainakin luotti.

Pyörähdän ympäri vetäen keuhkoni täyteen ilmaa. "Mikael." On ainoa asia joka suustani pääsee. En tiedä miksi ylipäätään sanoin hänelle mitään. En edes suunnitellut sanovani mitään. Kuitenkin hänen päänsä heilahtaa sekunnin sadasosassa pystyyn oven luota jonka edessä hän seisoo. Hänen silmissään näkyy monien tunteiden kirjo. Kuitenkin huomattavimmat ovat katumus ja toivon kipinä. Hänen silmistään välittyy toivo. Ehkä kaikki voisi olla taas ennallaan. Ehkä voisin antaa anteeksi voimme jatkaa elämiämme... Yhdessä? Niinhän se aina menee. Kaikissa saduissa ja tarinoissa anteeksi antaminen tapahtuu kuin sormia napsauttamalla. Kaikki pahat asiat unohtuvat yön aikana ja elämät jatkuvat täysin samallaisina kuin edellisenä ja sitä edellisenä päivänä. Niinhän sen pitäisi mennä, vai mitä? Tämä kuitenkin on todellisuutta. Asiat eivät aina menen niin kuin on suunniteltu. Ihmiset sanovat asioita joita eivät oikeasti edes tarkoita. Seuraavaksi päiväksi saatetaan luvata aurinkoista päivää mutta sen päivän koittaessa saattaakin sataa jolloin kaikki suunnitelmat menevät uusiksi. Kukaan ei voi koskaan ennusta  varmasti mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan. Kukaan ei voi tietää löydätkö elämäsi rakkauden huomenna vai vasta 20 vuoden päästä. Kukaan ei voi tietää elätkö vielä seuraavat 90 vuotta vai 90 päivää. Kaikki olisi helpompaa jos vain tietäisi mitä tulee tapahtumaan. Ehkä voisit tehdä jonkin asian toisin estääksesi jotain kamalaa tapahtumasta. Tai jos voisi palata menneisyyteen. Palaisin muutaman tunnin taaksepäin ja olisin hiljaa Mikaelin kysyessä mitä voisimme tehdä. Niin ei kuitenkaan ole. Ei ole aikakonetta johon voisi vain hypätä ja matkustaa tulevaisuuteen tai menneisyyteen. Uskon kaiken tapahtuvan syystä. Ehkä meidän riidallemme ja kaikelle muulle on oma syynsä. Ehkä lakkaamme puhumasta kokonaan Mikaelin kanssa. Löydän täydellisen miehen jonka kanssa menen naimisiin ja perustan perheen. Mikael löytää jonkun joka on hyvä hänelle, joku jota hän tulee rakastamaan koko sydämmensä pohjasta. Hänen sielunkumppaninsa. Tai ehkä sovimme asiat ja pääsemme yhteisymmärrykseen kaikesta. Voimme olla kavereita ja ehkä tulevaisuudessa enemmänkin. Kukaan ei voi tietää miten tässä käy. En minä, ei Mikael tai kukaan muukaan.

Katson edelleen häneen. En sano mitään mikä saa toivon hänen katseessaan hiljalleen hiipumaan. "Ei sittenkään mitään." Minua satuttaa nähdä kuinka kaikki toivo vain katoaa ja tilalle ilmestyy pelkää surua. Voisin antaa anteeksi ja unohtaa kaiken tapahtuneen. Voisin juosta hänen syliinsä ja suudella häntä. En kuitenkaan tee sitä vaan pysyn paikoillani. Hän loukkasi minua. Tiedän hänen katuvan sanomaansa. En kuitenkaan luota helposti ihmisiin -tai ihmissusiin- ja jos luottamukseni pettää on minun vaikea taas korjata se ennallen. Olen pitkävihaista tyyppiä. Enkä anna helpolla anteeksi. Pelkään Mikaelin sanovan jotain samanlaista taas suutuspäissään jolloin hän tuhoaisi minut taas uudelleen. En halua sitä. 

Käännyn takaisin oveen päin koska en enään kestä katsoa häntä. Painan kahvan alas ja astun sisään huoneeseen. Viimeinen asia jonka kuulen ennen kuin suljen oven on Mikaelin hiljainen hyvän yön toivotus joka kantautuu korviini hiljaisena kuiskauksena. Katselen ympärilleni huoneessa. Sekin on kauniisti sisustettu kuten kaikki muutkin huoneet. Keskellä huonetta on iso parisänky ja seinässä iso ikkuna. Näen toiseltä seinältä kuvajaiseni kauniin peilin kautta. En itsekkään näytä kummoiselta. Sängyn molemmin puolin on pienet yöpöydät ja sängyn vastakkaisella seinällä on muutama taulu ja vaatekkaappi sekä pienempi kaappi muita tavaroita varten. Huone on sisustettu vaaleilla väreillä.

Kävelen sängyn luokse ja istahdan sen reunalle. Sänky on pehmeä ja kankaat ovat pehmeää ja varmasti kallista materiaalia. Vedän vaatteeni uupuneena pois yltäni. Päivän tapahtumat ovat uuvuttaneet minut täysin. Juuri nyt kaipaan lämmintä suihkua mutta minussa ei ole voimaa liikkua metriäkään. Kaadun selälleni sängylle. Patja vajoaa allani vetäen minut pehmeään syleilyynsä. Patja, peitto ja tyynty ovat ihanan pehmeitä. Vedän peiton korviini asti ja tuuduttaudun levon tunteeseen joka minut valtaa. Silmäni tuntuvat raskailta ja minun alkaa olla aina vain vaikeampi pitää niitä auki. Olen juuri nukahtamassa kun puhelimeni piippaava viestiääni hätkähdyttää minut takaisin hereille. 

Nousen sängystä vaikertaen ja alan etsiä puhelintani. Hetken etsittyäni löydän sen ja avaan lukitukseni. Puhelimen valo sokaisee minut hetkeksi täysin pimeässä huoneessa. Istun sängylle ja katson viestin. Se on tullut äidiltäni. Tai itseasiassa ne ovat tulleet häneltä. Viestejä nimittäin on ainakin tusina. "Missä olet?" "Oletko kunnossa" "Mitä on käynyt?" "Alan jo huolestua." Hän on varmaan kamalan huolissaan minusta. "Anteeksi etten vastannut. En ole huomannut vistejäsi. Olen kunnossa ja tulen huomenna takaisin kotiin. Olen Mikaelin kanssa, älä huoli." Lasken puhelimen yöpöydälleni vireeni ja käperryn takaisin peiton alle. En haluaisi olla täällä yötä. Haluaisin olla omassa huoneessani nukkumassa. Ei olisi kuitenkaan ollut järkevää lähteä ajamaan yöllä pimeässä. Tiedän olevani vaikeuksissa päästessäni kotiin. Vanhempani tulevat olemaan raivoisaan koska en vastannut viesteihin koko päivänä. Minun pitää varautua kunnon keskusteluun heidän kanssaan. 

Näiden ajatusten saattelemana vaivun syvään uneen.

A/N Joo mun piti saada julkastuu tää maanantaina mut oon pari minuuttii myöhässä, sori XD. Mutta sori k-virheet, kertokaa mp kommenteissa tai ihan mitä vaan ja painakaa votee jos tykkäsitte <3. Words 1118