Betrayed by an Alpha (in finnish)✅

Luku 37

Lukekaa edellinen luku ennen tätä (se mikä tuli eilen)

Jaxonin nk:

Vanhempani ovat taas työmatkoillaan joten koko talo on vain minun käytössäni. Aluksi se oli ihan kivaa kun sain olla usein yksin. Kuitenkin loppujen lopuksi täällä on aika yksinäistä kun olen aivan yksin. Meillä ei ole edes lemmikkiä. Olen yrittänyt saada vanhempiani suostumaan ostamaan meille jonkin lemmikin mutta he eivät ainakaan vielä ole suostuneet. He kuulemma ovat liikaa poissa. No sehän se syy on miksi haluaisin esimerkiksi koiran. Kukaan ei kuulemma huolehtisi lemmikistä kun he ovat poissa. No mitä minä sitten tekisin? Ihan kuin en osaisi ottaa vastuuta ja huolehtia koirasta.

Välillä minua ärsyttää että he kohtelevat minua kuin pientä lasta. Olen lukiossa enkä mikään neljä vuotias pikku kakara. Mielestäni he voisivat edes harkita että minäkin pystyisin huolehtimaan lemmikistä enkä tappaisi sitä ensimmäisen viikon aikana. Onhan minulla muutama kasvikin huoneessani jotka ovat jo monta vuotta vanhoja ja erittäin eläviltä ne ainakin vielä vaikuttavat. Ei sillä että minulla olisi aikeita tappaa kyseiset kasvit. Tiedän myös ettei elävää lemmikkiä kuten koiraa voi verrata kasviin jota tarvitsee kastella pari kertaa kuukaudessa. 

Minulla ei myöskään ole sisaruksia (A/N ainakaa muistaakseni). Vanhempani taisivat todeta minun riittävän heille. Eihän he minua enään edes useinkaan näe. He saattavat joskus pahimmillaan olla jopa yli kuukauden pois yhdellä kerralla. Lauseen jonka kuulen lähes aina heidän suustaan kun he palaavat työmatkoilaan on 'voi Jaxon oletpas sinä kasvanut'. Vastaukseksi aina vain hymyilen tai mumisen jotain. Kuitenkin mitä haluaisin sanoa on 'no ehkä ikäiseni teini kasvaa yli kuukauden aikana vähän pituutta'. 

Perheemme muuttaa muutenkin aina usein vanhempieni töiden perässä. Ei se siltikään estä heitä matkustamasta eri maihin. En yleensä kerkiä hankkimaan montaa kaveria ennen kuin seuraava muutto on jo tiedossa. Kuitenkin täällä olen saanut jo paljon kavereita. Salla, Adelia ja Eemeli sekä monia muita. Olemme itseasiassa aika läheisiä. Olen varmaankin Adelian kanssa kaikista läheisin. En kuitenkaan tule toimeen yhden Adelian toisen kaverin kanssa. Hän tuojottaa minua aina hirveän vihaisesti. Luulen että hänen nimensä on Mikael. En tiedä hänestä oikeastaan mitään mutta luulen että hänen ja Adelian välillä on jotain. En tiedä mitä mieltä olen asiasta. Luulin aluksi että minun ja Adelian välillä voisi olla joskus jotain, kuitenkin olen alkanut menettää toivoni sen asian suhteen. Jos hänellä on jotain meneillään sen Mikaelin kanssa niin en tahdo mennä heidän väliinsä.

Hetken mielijohteesta vedän puhelimeni taskusta ja valitsen Adelian numeron. En kerkeä harkita asiaa toista kertaa ennen kuin sormeni on jo näpäyttänyt soitto painiketta. Tuon puhelimen korvalleni ja odotan hänen vastaavan puhelimeen. Puhelimen tuuttaus kuuluu korvaani monia kertoja ja olen juuri lopettamassa puhelua kun hän vastaa. "Jaxon?" Nimeäni seuraa taustalta kuuluva matala murahdus. Adelian ääni kuulostaa hengästyneeltä mikä saa mikä saa minut miettimään mitä mahdoin juuri keskeytää. "Hei." Vastaan empivästi. "Oletko kunnossa? Kuulostat hengästyneeltä." Jatkan lausetta ääneni yhä kuulostaen kysyvältä. Langan päässä kuuluu yskäys joka kuulostaa hieman naurun peittelyltä. Seuraavaksi kuuluu supinaa kuin hän puhuisi jonkun kanssa. "Adelia?" Kysyn uudestaan. 

"Niin? Kyllä olen ihan täysin kunnossa oliko sinulla jotain asiaakin?" Mietin hetken mitä vastata. Niin, onko minulla jotain asiaa? En ole aivan varma miksi edes soitin hänelle. Ehkä vain haluan kuulla hänen äänensä tai haluan vain jonkun juttukaverin. En tiedä. "Ööm joo. Mietein vain että haluaisitko tulla kylään meille kun vanhempani eivät ole nyt kotona?" Tajuan lauseen kuulostavan väärältä ja siltä että ehdotteleisin jotain aivan muuta kuin minun oli tarkoitus. "Niin siis voitaisiin vaikka tehdä sitä meidän projektiamme." Jatkan nopeasti. Minun tekisi mieli kaivautua maan alle. Erittäin hyvä korjaus Jaxon. Itsehän juuri sanoin hänelle ettei meidän vielä tarvitse sitä tehdä kun emme ole edes vielä lukeneet toisillemme suosittelemiamme kirjoja.