Betrayed by an Alpha (in finnish)✅

Luku 23

Maanantai aamu. Avasin silmäni ja löin herätyskellon pois päältä. Että minä vihasin aikaisia herätyksiä. Otin puhelimeni ja aloin selata somejani. Ei mitään ihmeellistä, vain pari seraamispyyntöä, tykkäystä ja muutama snäppi. Minua nolotti yhä eilinen. Se kuinka olin päästänyt itseni romahtamaan kokonaan hänen edessään. Mitähän hän nyt minusta ajatteli? Varmaankin ajatteli minun olevan jokin heikko ja itkupilli. Tai pahempaa, säälisi minua. Vihaan ihmisiä -ja ihmissusia- jotka säälivät minua. 

Nousin sängystä ja suuntasin kylpyhuoneeseen. Heitin paidan jota käytin yöpaitana pyykkikoriin. Säädin veden lämpimälle ja astuin virtaavan veden alle. Pesin itseni "nopeasti" sillä olihan aamu, enkä voisi kuluttaa kaikkea aikaani kylpemässä lämpimässä vedessä. Suljin hanan ja astuin pois suihkun alta. Kiedoin pyyhkeen ympärilleni ja suuntasin takaisin huoneeseeni. Kuivasin hiukseni hiustenkuivaajalla ja jätin ne aukinaisina valumaan olkapäilleni. Otin vaatekaapista itselleni valkoiset farkut, harmaan väljän paidan ja melkein saman sävyisen kaulahuivin. Pakkasin laukkuuni uskonnon. äidinkielen, englannin ja historian kirjat. Tein nopeasti loput aamutoimet ja menin vetämään kenkiä jalkaani. Tarkastin nopeasti kaikkien tavaroideni olevan mukana. Puhelimeni ei ollut joten kävin juosten hakemassa sen huoneestani.

Kävelin reippain askelin kohti bussipysäkkiä mihin bussi oli jo kurvaamassa. Juoksin lopunmatkaa, mutta en kerinnyt ajoissa pysäkille. Katsoin kuinka bussin takavalot hiljalleen himmenivät ja lopulta katosivat näkyvistä bussin kääntyessä mutkassa. Suustani pääsi muutama kirosana ilmaan. Miten minä nyt pääsisin kouluun? En minä voisi myöhästyä! En ole koskaan mennyt myöhässä kouluun ja minun on ollut tarkoitus pitää se myös sillä tavalla. En tiedä kerkeäisinkö edes kävellen kouluun, ehkä jos juoksisin... 

Lysähdin toivottomana pysäkin penkille istumaan. Minun ei olisi pitänyt olla niin kauaa suihkussa, ajattelin sarkastisesti. Minulla ei edes ole ketään kelle soittaa ja kysyä kyytiä. Vanhempani ovat molemmat *yllätys yllätys* töissä joten ei heistäkään ole mitään apua. Sallalla tai Eemelillä ei ole autoa. Myöskään uutta bussia ei tulisi tarpeeksi aikaisin. Toisin sanoen tulen myöhästymään koulusta. Sitten olisi vielä Mikael. Hänellä olisi auto mutta hänen kyytinsä ei juuri nyt huvittaisi paljoa. Myöskään myöhästyminen ei ole kiva asia. Äh en tiedä mitä minun pitäisi tehdä. Enään en kerkeisi edes juosten kouluun. Suljin silmäni ja nojasin päälläni pysäkin takaseinään. Ehkä voisin esittää kipeää ja mennä takaisin kotiin nukkumaan. Tämä maanantai päivä ei tosiaankaan ole minun puolellani millään tavalla. 

Moottorin ääni herätti minut ajatuksistani. Lopulta se hiljeni ja loppui kokonaan. "Onko kaikki hyvin?" Kuulin miesäänen kysyvän. Raotin hieman toista silmääni ja näin jonkun seisovan edessäni mopon kanssa. "Joo kaikki on aivan mahtavasti." Sanoin samalla sarkastisesti että närkästyneesti. En tiennyt kuka tuo poika oli tai mitä hän halusi. "Ei siltä hirveästi vaikuta. Tarvitsetko kyydin johonkin?" Näkyikö se niin selvästi? "Bussi meni enkä kerinnyt sen kyytiin joten nyt sitten istun tässä ja myöhästyn koulusta. Eikä minulla ole ketään kuka voisi viedä minut sinne enkä ole koskaan ennen myöhästynyt koulusta." Sanat ryöppysitä huuliltani enkä edes tiennyt miksi ihmeessä avauduin tälle pojalle jonka ääntä en tunnistanut tai kenen kasvoja en nähnyt kypärän alta. "No mikä sattuma. Minä olen juuri matkalla kouluun joten voin helposti ottaa sinut kyytiini." Hänen äänensä kuului vähän vaimeana kypärän alta. Minulle on aina hoettu ettei tuntemattomien kyytiin saisi mennä. Sehän olisi aivan typerää, vai mitä? Tuo mies voisi olla kuka tahansa kirvesmurhaaja tai jokin sadisti. "En minä mikään murhaaja ole." Hän sanoi nauraen kuin vastaten ajatuksiini. En ole koskaan mennyt tuntemattoman kyytii mutta nyt olen epätoivoinen. "No kai sinä voit minut sinne kyydittää mutta vain koska minulla ei ole ketään muutakaan." Sanoin edelleen hieman epäröiden. "No hyppää kyytiin."