Betrayed by an Alpha (in finnish)✅

Luku 32

En tiedä hetkeen mitä sanoa. Onko äitini oikeasti raskaana? Saanko minä oikeasti pikkusiskon tai pikkuveljen? Se olisi ihanaa! Sofian kuoleman jälkeen perheestämme on puuttunut palanen jonka Sofia vei mennessään taivaaseen. Ainakin minä uskon hänen päässeen taivaaseen, se helpottaa oloani edes vähän. 

Vanhempani vilkaisevat toisiaan hermostunut hymy kasvoillaan. Heitä varmaankin jännittää miten reagoin uutiseen. En itse edes keksi muuta tapaa reagoida kuin olla innoissaan. "Tuohan on mahtavaa!" Lähes huudan ja syöksyn heidan luokseen halatakseni vanhempiani. Molemmat heistä huokaisevat helpotuksesta ja vetävät minut tiukkaan halaukseen. Tuntuu kuin asiat saattaisivat vihdoin alkaa järjestyä. Ehkä tämä uusi tulokas voisi korjata perheemme ja kasata kaikki rikki menneet palaset takaisin yhdeksi. 

"Kuinka kauan olette tienneet tästä?" Kysyn vetäydyttyäni haluksesta. "Noin kuukauden verran." Kuukauden? "Niin kauan ettekä ole minulle maininnut mitään." Totean ihmeissäni. "Nooh... Aina alussa on kaikkia vaaroja varsinkin kun äitisi on jo hieman iäkkäämpi." Isäni sanoo raapien niskaansa. Äitini tönäisee isääni kädellään protestoiden kohtaa jossa hän sanoi äitiäni 'iäkkääksi'. Tiedän äitini vain pelleilevän sillä hänen suunsa on virneessä. Isäni naurahtaa hieroen kohtaa johon äitini käsi osui. Minusta on ihanaa nähdä heidät näin leikkisinä. 

Isäni kuiskaa jotain äitini korvaan mikä saa hänet kikattamaan. Tulkitsen tuon minun merkkinäni lähteä pois tilanteesta ja painua huoneeseeni. Lasken tavarani huoneeni lattialle ja istun sängylleni. En tiedä mitä voisin tehdä. Voisin ehkä lukea.

Mieleeni tulee päiväkirjani. Vedän pienen kirjan täynnä tekstiä yöpöytäni laatikosta. Lähipäivinä ja viikkoina on tapahtunut liikaa kaikkea. Ennen kuin Mikael puhui minulle ensimmäistä kertaa elämäni oli niin normaalia ja tylsää kuin se vain voi olla. Kuitenkin nykyään ei niin tylsää elämääni värittävät riidat, perheasiat ja viimeisenä mutta ei tosiaan vähäisimpänä, ihmissudet. En vieläkään osaa sanoa mitä ajattelen siitä että ihastukseni kohde on ihmissusi. En tule varmaankaan koskaan ymmärtämään sitä täysin elämäni aikana. Mutta ehkä vielä jonain päivänä osaan hyväksyä hänet sellaisena kuin hän oikeasti on. Se nyt kuitenkaan ei ole päällimmäisenä to do listallani. 

Avaan päiväkirjani kannen ja etsin seuraavan tyhjän sivun. Otan kynän esiin ja alan kirjoittamaan. Sanat muodostuvat sujuvasti paperille. Päiväkirjani on ainoa mihin voin purkaa kaiken. Lupasin Mikaelille etten sanoisi kenellekkään yhtään mitään ihmissusista. Aijon myös tehdä niin vaikka hän loukkasikin tunteitani pahasti. En aijo kertoa kenellekkään ihmissusista. Haluaisin puhua Sallalle kaikesta mutta en vain voi. 

Kulutan monta tuntia ja sivua purkaessani kaiken mielestäni viimeisen kuukauden ajalta pieneen päiväkirjaani. Ennen kirjoitin joka päivä päiväkirjaani mutta nyt en ole koskenut siihen yli kuukauteen. Lopulta kun olen mielestäni kirjoittanut kaiken, suljen kirjan ja laitan sen takaisin yöpöytäni laatikkoon. 

Nousen sängyltä ja vedän kaapistani tutut juoksuhousuni ja paidan. Eilinen metsässä juokseskelu sai taas intoni juoksuun nostamaan päätään. Vedän vaatteet päälleni ja laitan hiukseni ponihännälle. Hölkkään alakertaan enkä näe vanhempiani missään. Olisin voinut kertoa heille meneväni lenkille. Ei se varmaan haittaa etten mainitse siitä, eihän minulla edes kauaa kestä. Vedän kengät jalkaani ja lähden juoksuun. 

Olin oikeassa. Lenkkini ei kestänyt kauaa ja nopeasti olinkin jo takaisin kotona. Vanhempani eivät varmaan edes olleet huomanneet minun poissaoloani. Ainakaan he eivät sanoneet mitään. 

Kävelen huoneeseeni samalla pyyhkien hikeä otsaltani. Haluan suihkuun. Avaan oveni ja melkein hypähdän ilmaan huomatessani Sallan istumassa sängylläni. "Saamari miten pelästytit minut. Meinasin saada sydänkohtauksen!" Salla vain nauraa minulle. Hyvä ystävä hänkin. Pokkani pettää ja rupean itsekkin nauramaan mikä enemmänkin kuulostaa variksen raakunnalta. "En tiedä miksi tulit enkä edes halua tietää ennen kuin olen käynyt suihkussa. Ole kuin kotonasi." Sanoen vetäen pyyhkeen mukaani mennessäni kylpyhuoneeseen. En edes antanut hänelle aikaa vastata. Silti kuulen oven suljettuani huudon "ainahan minä." Eihän minun edes tarvitse sanoa hänelle että hän voi tehdä kotonani mitä haluaa. Hän tekee niin joka tapauksessa ilman miettimistä. Tämä on hänelle kuin toinen koti.

Käyn pikasuihkussa koska en halua hänen joutuvan odottaa ikuisuutta. Kävelen pyyhe päällä huoneeseeni jossa Salla edelleen on. Nyt vain erona että hän nähtävästi on tehnyt itselleen leivän jota nyt mussuttaa sängylläni. "Auta armias jos löydän yhdenkin murusen lakanaltani." Varoitan sormi ojossa. Hän vain pyörittää silmiään vastaukseksi. 

Vaatteet päälle saatuani istun hänen viereensä sängylleni. "Eli mitä sinä teet täällä?" "Mitä enkö muka saisi tulla tänne?" Hän kysyy leikkisästi. Pudistan päätäni ja katson häntä 'olen tosissani' ilmeellä. "Tulin tuomaan läksyt ja arvelin sinun haluavan seuraa." Itse asiassa juuri nyt haluan olla yksin mutten aijo sanoa sitä hänelle. "Selvä." Salla luettelee läksyjä samalla  kun itse listaan niitä ylös jotta varmasti muistan tehdä ne kaikki. 

"Hei. Mikä on?" Salla kysyy kun on saanut läksyt kerrottua. Miten hän osaa lukea minua niin hyvin? Hän vain jotenkin aina tietää ettei minulla juuri nyt ole loistava fiilis. Mieltäni painaa riita Mikaelin kanssa enkä tiedä haluanko kertoa siitä hänelle. Riitaan ei kuitenkaan liittyneet ihmissuden millään tavalla. Ehkä voin kertoa hänelle siitä. 

"Meillä oli Mikaelin kanssa paha riita." Sanon painottaen sanaa 'paha'. "Mitä tapahtui?" Salla kysyy huolissaan. "Lupaa ensin ettet mene hakkaamaan häntä tai mitään muutakaan." Salla puolustaa aina läheisiään siksi hän voisi hyvinkin mennä tekemään jotain Mikaelille. "Tottakai miksi edes menisin?" En edes jaksa vastata tuohon.

Alan selittämään tapahtumia siitä asti kun Mikael otti minut auton kyytiinsä koululta tähän hetkeen asti. Jätän tietenkin pois kaikki asiat mitkä viittaavat millään tavalla ihmissusiin. Hän kuuntelee rauhassa naama peruslukemilla kaiken mitä minulla on sanottavana. On helpottavaa puhua jollekkin kaikesta. 

Kun viimein olen saanut tarinan päätökseen Salla ampaisee pystyyn sängyltä. "Se helvetin kusipää tulee katumaan sitä mitä sanoi. Minä lyön häneltä aivot pihalle ja ripustan hänet helvetti vieköön roikkumaan kuuseen palleistaan." 

En voi sille mitään. Rupean nauramaan enkä saa sille lainkaan loppua. "Mitä sinä naurat? Olen täysin tosissani. Kukaan. Toistan, kukaan ei saa sanoa mitään tuon tapaistakaan minun parhaalle kaverilleni tai saa katua sitä." 

"Muista mitä lupasit." Sanon naurun ja hengenvetojen välissä. Huoneessa kuuluu vain minun nauruni ja Sallan vihainen tuhina tämän ravatessa edes takaisin sänkyni vieressä. "Voinko vain tämän kerran rikkoa lupaukseni ja kostaa hänelle. Hänen pitää saada tietää että sinulle ei ryttyillä." Ennemminkin Salla olisi jauhelihaa Mikaelia vastaan tapeltuaan. Hänen yliluonnolliset voimansa takaavat voiton. Tappelu olisi kuin norsu vastaan leppäkerttu. Yhdellä askelmalla Mikael liiskaisi Sallan. Ja sitä minä en halua nähdä. "Ei. Sinä et mene hakkaamaan häntä. Onko selvä?" Hän näyttää edelleen vihaiselta suostuessaan pitämään näppinsä erossa Mikaelista. 

Salla on hieman erikoinen. Jos hän ei olisi luvannut minulle pysyvänsä erossa Mikaelista, hän todennäköisesti oikeasti huomenna koulussa löisi Mikaelia nyrkillä naamaan. Sitä ei varmaankaan olettaisi hänestä mutta ulkokuori saattaa pettää. Rakastan häntä juuri siksi. Salla on yksi tärkeimmistä henkilöistä elämässäni. Hän on aina tukenani varsinkin kun sitä eniten tarvitsen.

Pian keskustelun jälkeen hän lähtee kotiinsa ja minä rupean tekemään huomisen läksyjäni. Loppuillan vietän leffailtaa vanhempieni kanssa kun he taas kerrankin ovat kotona. Olen edelleen täpinöissäni uudesta tulevasta perheenjäsenestä. Samoin ovat vanhempani. Katsomme elokuvia toistensa jälkeen ja lopulta nukahdan sohvalle yhden elokuvan edelleen pyöriessä taustalla. 

A/N Kerkesinpäs vielä tällä viikolla julkasta uuden luvun. Mutta MITÄ 10K lukukertoja!??!? (update 11k!!!???) ja tuhat votee! Niinku mä sekoon mä ajattelin sillon ku julkasin ekan luvun et olis sika siistii jos saisin ees yhen lukian mut sit boom teit tuliki paljon enemmän <3 Kommentoikaa että haluutteko te jotain spessuks!!! Words 1131