Vapaa ihostaan

Luku 23: Askelia

Kukaan niistä, jotka olivat Konain lähipiiriä, eivät katso minua kuin pahantekijää. Konai ei elä keskusteluissa minään muuna kuin poikana, jolla oli kiivas luonne ja olematon kyky harkita tekojaan kahdesti. Minä en ole heille tappaja. Minä olen heille vihdoin ryhmän jäsen. Olen ollut siitä lähtien, kun sain kolmannen lettini. Aivan kuin nämä ihmiset eivät kykenisi näkemään niitä pitemmälle.

Harjoitukseni lipuvat hetkestä toiseen. En keskity yhteenkään iskuun. Kehoni tekee, mitä sen täytyy. Se osaa toimia ilman minuakin. Minä olen vielä eilisessä, Asaelin lämmössä. En ole osannut palata sieltä. Tuskin näen, mitä muut ympärilläni tekevät.

Nämä ihmiset eivät ole suunnittelemassa mitään Ajan selän takana. Eivät ainakaan minun nähteni. Aja ei kuitenkaan ole vainoharhainen. Jotakin on tekeillä, mutta minut on jätetty sen taa kuten Ajakin. En tiedä, mitä se merkitsee osaltani. Minä osaan ajatella vain Asaelin pehmeitä huulia ja hänen otetta selästäni. Unohdan Ajan antaman tehtävän, unohdan selkään porottavan auringon, muiden iskut. Lämpö, joka minut täyttää, ei ole peräisin auringosta.

Jätän hetkeksi Ajan pyynnön sikseen ja juoksen kohti luolaa, josta uskon Asaelin löytäväni. Vesiputous huutaa tänäänkin. Vedessä ei ole ketään, saan kulkea rauhassa putouksen takaiseen luolaan. Kuljetan sormiani seinillä, ne ovat minun ystäviäni, ne ovat kuulleet huutoni silloin, kun en ole siihen itse pystynyt. Olen käynyt huutamassa itseäni ulos täällä niin monta kertaa, etten kykene enää laskemaan. Olen ollut tällä puolen maailmaa jo niin kauan.

"Kheri." Asael istuu toisessa nurkassa. Hänen hiuksensa tippuvat vettä ennestään kostealle lattialle, hänen on täytynyt käydä peseytymässä.

"Asael", minä lausun hänen nimensä lauluna, astun lähemmäs, kumarrun hänen vierelleen. Ristin jalkani, sallin Asaelin silittää polveani.

"Sinä sanoit, että voit auttaa minua", minä kuiskaan. "Mitä sinä tarkoitit?"

Asael pysäyttää kätensä. Se jää lepäämään polveleni.

"Sitä ennen sinun tt...täytyy tietää, mitä ss...sinä haluat." Asaelin ääni on kovempi kuin aiemmin. Se tarkoittaa hänen olevan tosissaan. "Se, mitä minä osaan o...pettaa, on vv...vastoin sitä, mitä Aja sinulta haluaa."

"Mitä Aja minulta haluaa? Minä en ole vieläkään ymmärrä."

"Mm...minä tarkoitin vapautumista."

Se ei ole Ajan tahdon ydin. Olen naiselle jotakin paljon suurempaa kuin toive vapautumisesta. En kuitenkaan sano siitä Asaelille. Tuijotan vuoroin omia käsiäni, vuoroin Asaelin kättä jalallani. Mitä minä oikein haluan? Suljen hetkeksi silmäni. Kuohu peittää muut äänet. Jopa sydämeni sykkeen. En kuule omaa ruumistani. Päällimmäisenä luomien takaiseen pimeyteen tulee kuva Konaista. Siitä, mitä hänelle tein. Siitä, miten painoin huuleni hänen otsalleen. Kyllä sinä sisimpäsi tunnet. Unohda kaikki muu. Unohda, mitä he ovat sinulle tehneet.

Kaikki ovat vääntäneet minua muottiinsa. Asael on ensimmäinen, joka tahtoo tehdä jotakin minulle minun itseni vuoksi. Ei hänen toiveittensa. Syöksyn päin Asaelin tarjoamaa lämpöä kuin mitä tahansa turvaa. Tartuin aikanaan Ajankin käteen pelkästään turvan toivossa. Koska se oli ainoa vaihtoehto. Nyt minulla on vaihtoehtoja. Nyt saan harkita. Ja minä olen harkinnut.

"Muistatko, kun kerroin, että tämä maailma pelottaa minua? Että minua hirvittää, kuinka en vain koskaan totu kaikkeen tähän?"

Asael nyökkää. Vaaleat letit keinahtavat.

"Se ei ole muuttunut, vaikka olen tappanut sen jälkeen."

"Olet yrittänyt ss...sopeutua joukkoon. Se ei ole väärin."