From a kiss to the lips... // BC Oneshots ( Olli x Aleksi )

Puuttuva Palanen

Olli

Mä istuin illalla sohvalla viinilasi kädessäni ja kelasin päässäni menneitä tapahtumia. Mun ajatukset harhaili siihen, kun Aleksi oli liittynyt meidän bändiin.

Mä mietin välillä sitä, millaisena muut näkivät Aleksin. Monet tuntuivat pitävän sitä söpönä pikkupoikana, huolimatta siitä, että ihan tässä aikuisia miehiä kai jo oltiin pikkuhiljaa. Tokihan Aleksi on söpö ja kiltti aina kaikille, semmoinen the most sweetest guy ever, mutta se on paljon muutakin.

Joskus siitä kierteli epämääräisiä huhuja, että se saisi paniikkikohtauksia milloin missäkin, itkisi julkisesti, ahdistuisi henkisesti jos keikalla vahingossa vähän paita nousi tai jos se oli joskus vähän väsyneen näköinen niin siitä oltiin kamalan huolissaan mikä sitä mahtoi vaivata tai oliko jotain kauheaa sattunut.

Kyllä mä tajusin, että ihmiset välitti siitä ja siksi huolehti. Täytyisihän nyt jo olla aika outo tyyppi jollei tykkäisi Aleksista. Mutta ketä tahansa varmaan voisi hiukan ahdistaa joskus jos tultaisiin ilman lupaa iholle, joskus ketä vaan väsytti tai joskus sitä saattoi kuka vaan liikuttua herkässä tilanteessa. Tai kiskoa paitaansa paremmin alas jos se nyt sattui hyppiessä nousemaan. Ihan ilman mitään sen kummempaa draamaa.

Toki Aleksi oli myös meidän baby of the band, kun se oli nuorin meistä. Silloin kun se ei vielä kuulunut bändiin, mä olin se bändin nuorimmainen, mutten kyllä varmaan kertaakaan kuullut olevani bändin vauva. Mutta mä en ollutkaan sillä tavalla söpö ja kiva kun Aleksi. Että kyllä mä tosiaan tajusin sen söpöyshomman. En mäkään ihan äkkiä keksinyt mitään söpömpää kun toi Little Man.

Mutta fakta oli kuitenkin se että tää pikkumies oli ollut enemmän ja vähemmän musabisneksessä mukana jo melkein polvenkorkusesta, hakannut rumpuja, rämpyttänyt erilaisia soittimia, tavannut julkkiksia, käynyt keikoilla ja reissannut ulkomailla perheensä kanssa musajutuissa jo sillon kun me poikien kanssa vasta tungettiin suuhumme hiekkaa hiekkalaatikolla mitään mistään tajuamatta, musajutuista nyt puhumattakaan. Aleksi oli kasvanut musabisneksen sivussa ja oli ihmisten edessä esiintyessä kun kotonaan.

Silloinkin kun me sitten pistettiin meidän bänditouhuja pystyyn, Aleksi opiskeli ulkomailla musiikkia ja asui siellä yksin. Siis alaikäisenä ulkomailla melkein miljoonan ihmisen kaupungissa meitä kaikkia nuorempana, kun me taas rämpytettiin vehkeitä ja karjuttiin autotallissa tuppukylässä nimeltä Oulu ja haaveiltiin joskus olevamme isoja rokkistaroja.

Kun meidän bändihommat alkoivat pyöriä ja ottaa pikkuisen tulta alleen, samaan aikaan Aleksi loi jo omaa uraansa musamaailmassa, veti keikkoja, tuotti biisejä muille, esiintyi isojenkin nimien seurassa, antoi haastatteluita joka puolelle ja se teki sen yksin. Meillä taas oli bändijätkien kanssa toisemme, enkä mä ainakaan olisi pystynyt yhtään mihinkään yksinäni ilman muiden bändiläisten tukea.

Meidän bändi olikin ollut onnekas saadessaan Aleksin siihen mukaan. Me oltiin oltu hyviä ilman sitäkin, mutta se oli täydentänyt koko homman. Niinkun Niko sanoi kerran jossain haastattelussa, Aleksi oli se puuttuva palanen, jonka olisi aina pitänyt olla mukana bändissä. Mä olen aivan varma, että jokainen bändin jätkä ajatteli samoin.

Meidän bändin vahvuus olikin siinä, että jokainen sen jäsen täydensi sen yhdeksi kokonaisuudeksi, jossa oli kaikki kohdallaan. Kukaan ei ollut täydellinen yksin, mutta yhdessä me oltiin jo aika lähellä ja mentiin kokoajan kohti jotain vielä parempaa. Nyt vielä kovempaa kun meillä oli Aleksi.

Aleksi oli myös mulle se puuttuva palanen, minkä puuttumista mä en ollut edes tajunnut, ennen kun se löytyi ja teki mun sydämestä kokonaisen.

Parasta siinä oli myös se, että se itse ei ajatellut itseään mitenkään ihmeellisenä, eikä varmaan edes tiennyt olevansa meille niin tärkeä kun se oli. Tottakai sillä oli nälkä päästä pidemmälle, menestyä ja saada aikaan asioita, mutta ei koskaan muiden kustannuksella. Se otti aina toiset huomioon joka asiassa, välitti muiden mielipiteistä ja iloitsi muiden kanssa yhdessä onnistumisista. Kuin myös oli sitten myös tukena tarvittaessa. 

Mä laskin viinilasin kädestäni pöydälle ja kirjoitin näitä mun ajatuksia paperille kun mä katsoin Aleksia. Se oli nukahtanut sohvalle vähän aikaa sitten kesken leffan ja leffa pyöri itsekseen taustalla vaikkei kukaan sitä enää katsonut. Mä mietin, että ehkä mä jonain päivänä jossain sopivassa tilanteessa kertoisin näitä mun ajatuksia Aleksillekin.

"Olli?" - mä kuulin Aleksin unesta havahtuneen väsyneen äänen kysyvän. "Nii?" - mä vastasin ja katsoin sitä taas. "Tuu mun viereen" - se pyysi ja mä menin ihan siihen kiinni ja kiersin käteni sen ympärille.

"Mä rakastan sua" - mä mumisin sen korvaan ja suukotin sen päätä. Se hymyili mulle silmät kiinni ja vaipui uudelleen uneen.

__

Sanoja: 666

Välillä muutakin, tällä kertaa tämmönen Aleksin palvontashotti.