One-shotteja ja lyhyitä tarinoita.
Pelkkää Oleksia, mun aivot ei pysty muuhun. Oleksi = ♡
Muistakaa painaa tähteä jos tykkäätte!
Kirja ei sisällä mitään ihan kamalan ahdistavaa vaan sen on tarkoitus olla aika kepeä. PAITSI jos ahdistut tai loukkaan...
"Siis tän vuoks te vaaditte, et meijän piti vuokraa joku airbnb kämppä hotellin sijaan" - mä totesin Tommille ja Ollille tullessani meidän muutaman seuraavan yön majoituspaikan keittiöön, missä ne oli täydessä touhussa. Ruokaa laittamassa siis.
No ei se oikeasti ainoa syy ollut. Täällä oli myös sauna, jonka vuoksi porukka olikin ollut helppo saada suostumaan tähän. Varsinkin Joel. Ei niitä saunoja reissussa jatkuvasti vastaan tullut.
"Mut mitä Olli täällä tekee? Miks sä oot päästäny sen keittiöön?" - mä kysyin Tommilta silti vähän kauhuissani. Olli ja keittiö ei sopineet samaan lauseeseen, paitsi jos halusi, että keittiökaapit olivat siisteinä, jääkaappi järjestyksessä, kaikkien purkkien sisältö oli merkitty tarkasti ja jokainen kippo ja kuppi oli siellä missä pitikin.
"Mä teen Aleksille ruokaa" - Olli kertoi ylpeänä. Mun kävi jo valmiiksi vähän sääliksi Aleksia, sekun oli niin kiltti, että se varmaan söisi vaikka väkisin kaiken vain siksi, ettei se pahoittaisi Ollin mieltä.
Mä näin jo mielikuvankin päässäni siitä, kun Aleksi istuisi pöydän ääressä lautanen edessään ja nieleskelisi väkipakolla alas hiilen mustaksi korventunutta jotain ruokaa etäisesti muistuttavaa ja kun Olli ihan intona kysyisi siltä miltä se maistui, niin se väkinäinen hymy naamallaan nostaisi peukun ylös ja yrittäisi samalla olla oksentamatta.
Joku varmaan voisi pitää nyt mua vähän ilkeänä, mutta mä olin joskus maistanut Ollin keitoksia ja tuota.. Ollia ei oltu päästetty keittiöön enää sen jälkeen. Jos sen valmistamaa ruuan tapaista kuvailisi oikein kauniisti, niin sen voisi ilmaista yhdellä lauseella. Taste like shit. En mä ollut kyllä maistanut jälkimmäistä, mutta sekin olisi varmaan maistunut paremmalle. Sori vaan bro.
Mutta ihan noin tasapuolisuudenkin vuoksi, Olli ei suinkaan ollut ainut, jolle oli tullut keittiöön porttikielto. Joel oli kyllä vielä sitäkin astetta huonompi kokki, Ollilla oli sentään edes jotain yritystä. Jos me vielä joku päivä suostuttaisiin mukaan johonkin kokkausohjelmaan, niin niitä kahta ei ehkä huolittaisi sinne mukaan tai sitten ne ainakin pidettäisiin koristeina taka-alalla kauniisti hymyilemässä. Ne koristivat nykyään muutenkin puolia kaikista bändin postauksista kahdestaan niiden model eralla.
Mutta nyt mä en oikein tiennyt, olisiko mun pitänyt varoittaa Aleksia vai ei, koska tän kuulemma pitäisi olla sille yllätys, mutta mua vähän suretti, kun se oli nyt Joonaksen kanssa hoitamassa asioita, enkä mä ehtisi enää viettämään aikaa sen kanssa. Mä olisin kuitenkin halunnut vielä edes pienen yhteisen hetken mitä muistella sitten jälkeenpäin. Tää saattaisi kuitenkin olla hyvinkin sen viimeinen ateria.
"Älä ny, mä tiiän mitä sä mietit, mut se yrittää nii kovin, kato ny" - Tommi kuiskasi mulle ja me katsottiin, kun Olli sekoitti keskittyneenä kauhalla jotain keittoa alkuruuaksi. Se oli pukenut päälleen essunkin ja huolellisesti laittanut hiuksensa kokin lakin alle.
"No joo, ehkä se selviää jotenki kun sä autat sitä" - mä myönsin. Tommi varmasti antaisi Ollin tehdä vain juuri ja juuri sen verran, että se tuntisi tehneensä tarpeeksi ja voisi sanoa tehneensä ruuan itse. Ja samalla Tommi olisi varmistamassa, ettei se sähläisi mitään kovin pahasti. Ehkä Aleksilla olisi vielä kuitenkin edes jonkinlaiset selviytymismahdollisuudet.
"Sitä paitsi jos homma kuitenkin menee poskelleen, eikä ruuasta tuu syöntikelposta, niin varasuunnitelmana Olli voi aina heittää kaikki vaatteensa pois ja jättää ton pelkän esiliinan vaan päälleen, niin Aleksi ei huomaa enää mitään muuta" - Tommi huomautti mulle.
Se oli varmaan totta. Olli kun keikkuisi pelkissä kokkausvermeissään tarjoilemassa Aleksille sitten vaikka edes viiniä, niin kyllä se sillä sen kaiken huomion varmasti saisi ja enemmänkin. Pääsisi tarjoilemaan vielä jotain muutakin makkarin puolelle. Ehkä Ollilla olikin jotain mielessä vielä jälkkärinkin jälkkäriksi, niinkun vaikka sellaisia takaa-ajatuksia, sen tapauksessa ainakin.
"Mikä toi lakki on?" - mä nauroin Ollille. "Se on kokkihattu, kaikki kunnon cheffit käyttää tämmöstä" - Olli vastasi mulle, niin kun mä olisin ihan joku täysi urpo, joka ei ymmärtänyt yhtään mitään ruuanlaiton hienouksista.
"Kun me oltiin kaupassa, nii toi lätsä ja essu oli ne mitkä Ollin oli pakko saada, se valitsi sopivia pitkän aikaa, sillä välin kun mä etsin kaikki ruokatarpeet" - Tommi kertoi ja pyöritti silmiään.
Mä saatoin hyvin kuvitella sen. Yleensäkin kun Olli johonkin ryhtyi, niin se teki sen kunnolla. Huolellisesti ja tarkasti. Se nähtävästi koski myös valmistautumista ruuanlaittoon. Oikeat vermeet päällään virittyi niinkun sopivaan tunnelmaan jo heti alkuunsa.
Ruokaa Olli ei ehkä osannut tehdä, mutta yhdessä toisessa asiassa se oli hyvä. Se asetteli kaikki nätisti tarjolle, koristeli pöydän hienosti ja valitsi ruuan kanssa yhteen sopivia viinejäkin maisteltavaksi. Jopa kynttiläkin oli päässyt pöytään. Se todellakin panosti. Olihan se suloista. Alkoi itsekunkin omatunto vähän kolkuttamaan.
"Mennään si" - Joel hoputti jo muita kun kokkailut oli lopulta kokkailtu. Se oli sentään tajunnut pysyä mahdollisimman kaukana keittiöstä ja nyt sillä oli kiire illan viettoon, kun Joonas oli juuri viestittänyt, että ne olisivat Aleksin kanssa kohta jo täällä.
Tai olisi sillä ollut kiire muutenkin, en tiedä oliko kukaan yhtä rakastunut Saksaan kuin se. Se muisti kertoa joka välissä, kuinka upea maa Saksa oli, miten ihania ihmisiä täällä oli ja ainakun se edes mainitsi Saksan vaikka jossakin sen postauksessa, siinä oli monta liekehtivää sydäntä perässä.
Niinpä me oltiinkin eteisessä jo valmiina, kun Joonas avasi oven ja tyrkkäsi Aleksin siitä sisälle, meidän poistuessa samalla ovenavauksella. "Hello, hi and goodbye" - me toivoteltiin sille lähtiessämme, mä äkkiä halasinkin sitä vielä osaaottavasti ja tungin sille paperilapun kouraan, missä oli paikallisen myrkytystietokeskuksen numero. Ihan vain varmuudeksi.
Ennen kun mä suljin oven, niin mä näin, kuinka Aleksi katsoi eteisessä meidän perään vähän kysyvän näköisenä se lappu kädessään. Kohta sen ilme voisi jo muuttua kysyvästä vähän pelokkaaksi, kun sille selviäisi mitä sillä oli edessä. Mutta vielä pienen hetken ajan se olisi onnellisen tietämätön siitä, mitä keittiössä hääräävä hullu kokki oli sen varalle suunnitellut.
Meillekin tulisi kyllä vielä pitkä ilta pysytellä poissa niiden tieltä. Mutta toisaalta, Saksassa bisse oli halpaa, joten eiköhän me juuri ja juuri se kestettäisi.
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
--
Sanoja: 924
Mulla ei ois kyl varaa haukkua muita surkeiksi kokeiksi, siks mä en tee ruokaa vaan oon hankkinu kumppanin etten kuole nälkään + näin just Joelin uuden postauksen siinä mustassa verkkopaidassa ja meen johki tekeen kuolemaa..
