From a kiss to the lips... // BC Oneshots ( Olli x Aleksi )

Perjantai 13. 1/3

MURHEENKRYYNI

Aleksi

"Vittu! Voi vittujen vittujen saatanan vittu! Fuck fuck fuck!!" - Joel huusi kovaan ääneen ja pomppi tasajalkaa nyt tien poskessa seisovan auton vieressä. "Mitä sä oikein mesoot, mä nukuin vielä?" - uninen Joonas kysyi haukotellen takapenkiltä ja yritti nousta istumaan. "Mun peffa nukahti" - Joonas valitti vielä ja hieroi puutunutta persettään ennenkun lopulta pääsi ylös penkiltä. "Tiiän, mä kuulin sen kuorsaavan" - Niko totesi lakonisesti sen vierestä ja leuhutteli kättään ilmassa.

"No tää helvetin ruosteläjä lahosi kesken matkan ja tietty just tänne keskelle ei mitään!" - Joel jatkoi sen kiljumista. "Ny me ei päästä täältä korvesta mihkään, vaan jäädään tänne nalkkiin ikuisiksi ajoiksi, eikä kukaan kohta enää muista, että koko Blind Channelia oli ees olemassa!" - se jatkoi yhä mesoamistaan ja alkoi muuttua jo hieman hysteeriseksi. Ikäänkun nyt siinä niin voisi edes käydä.. vai voisiko?

"Hei, ei hätää, Tommi tutkii mikä tässä koslassa on vialla" - Olli koitti jo rauhoitella Joelia ja koko porukan silmät kiinnittyi sen jälkeen taas Tommiin, joka kuikuili auton konepellin alle. Kauhean lupaavalta tilanne ei tosin näyttänyt sieltä tupruavan höyrynkään perusteella. "Joo, ei me tällä kyllä ny eteenpäin päästä enää tänään, moottori ylikuumeni, varmaan joku jäähdytin paskana" - Tommin tuomio kuitenkin kuului. "Ei saatana! Mähän sanoin! Kohta tulee jo pimeetäkin! Saatanan helvetin vitun ruostekasa, paskaläjä, romu, yks murheenkryyni koko vitun kaara!" - Joel alkoi taas panikoida ja potki auton renkaita pahimpaan vitutukseensa.

"Voi jumalauta! Miten voi olla, että ollaan vittu vuodessa 2023, eikä täällä korvessa oo ees vitun kenttiä!" - Joel rähisi sohien luuriaan ilmassa epätoivoisesti kenttiä etsien. Sen parempi tuuri ei ollut kyllä muillakaan, tolppia ei ilmestynyt kenenkään luuriin, vaikka miten yritti.

"Niin, että mitäköhän vittua me ny tehään?" - Joel kyseli ja katsoi vuorotellen muita jotain vastausta epätoivoisesti etsien. Kaikki me seistiin nyt tien laidassa höyryävän auton vieressä pimenevässä illassa, jossain saatanan korvessa katvealueella, eikä ympärillä näkynyt kuin loputtomiin lunta ja metsää.

"Tässä lähellä on joku bed & breakfast - tyylinen majatalo, mä näin sen kyltin kun me ajettiin vähän matkaa sit sen tienhaaran ohi" - Olli avasi ensimmäisenä suunsa. Mä en ollut huomannut sitä, mutta mä olinkin ollut tyytyväisenä painautuneena Ollin kainaloon ja katsellut enemmänkin joko sitä, Ollia siis, tai sitten jotain kivoja päiväunia siihen saakka kunnes auton moottorin häiriövalot olivat tuoneet vähän liikaakin valoa hämärään. "Sinne on tästä noin kilsa suunnilleen matkaa" - Olli arvioi ja sai muilta hyväksyviä nyökkäilyjä.

"Sinne siis! Mä en jää tänne karhujen syötäväks sekunnikskaan enää" - Joel märmätti yhä ja tuijotteli jo vähän epäluuloisesti pimenevää metsää kohti. "Kattokaa tuollaki on jotain!" - se parkaisi ja hyppäsi turvaan Tommin viereen, ihan sen kylkeen kiinni, nähtyään jotakin liikkuvaa metsän reunassa. "Toi onki kyl aika peto, kandee tosiaan pitää varansa" - mä totesin rusakon pomppiessa metsästä tien laitaan. "Kai sä tiiät, että karhut nukkuu talviunta tähän aikaan vuodesta?" - Tommi totesi Joelille sen näköisenä, että olisi itsekin varmasti mieluusti ollut tekemässä sitä samaa kyseisten lajitovereidensa kanssa.

"No jotain petoja siel kuitenki on" - Joel tokaisi, keräsi kamansa kasaan ja lähti talsimaan kohdetta kohti. "Tuutteks te?" - se kuitenkin kääntyi kysymään ja palasi äkkiä takaisin nähtyään pari kiiltelevää silmää taas jossain metsän reunassa tuijottelemassa sitä uhkaavasti. Niinpä me lähdettiin tarpomaan kohti majataloa lumisessa ja kylmässä, sekä kohta jo pimeässä talvisessa maisemassa meidän kamppeitten kanssa, auton jäädessä pakkoparkkiin tienlaitaan meidän takana.

"Mikä se oli?" - Joel taas kysyi taas säpsähtäen kun jotain raakuntaa alkoi kuulua jostakin läheltä. Kaikkihan nyt tiesi, ettei se suuremmin välittänyt linnuistakaan, noin niinkuin lievästi sanottuna. "Joku korppi vaan pitää ääntä" - Niko vastasi ja osoitti meidän yläpuolelle, jossa kyseinen musta lintu lenteli ja raakkui lupaavasti. "Varmaa vittu oottaa, että me delataan tänne mettään ja repii sit meijät kappaleiks ja nokkii silmät meiltä päästä" - Joel epäili totisen näköisenä ja kiristi vähän vielä vauhtiaan. Korppi seurasi meitä raakkuen aina majatalon tienhaaraan saakka, jolloin se vihdoin luovutti ja kääntyi pois. "Die bitch!" - Joel vielä huikkasi sen perään ja näytti sille keskaria voitonriemuisena.

"Kato kissa!" - Niko tökkäsi sen vieressä tarpovaa Joonasta ja osoitti mustaa kissaa, joka juoksi pihatien yli meidän edestä, meidän vihdoinkin saapuessa majatalon pihapiiriin. "Apuaaa!" - Joonas karjui kun sen jalka lähti liukumaan sen alta ja se kaatui tien penkkaan lumivalliin vetäen Nikon mukanaan, johon se oli yrittänyt tarttua viime hetkellä kiinni pysyäkseen pystyssä. Lopputuloksena ne molemmat nyt sitten makasivat hangessa selällään, Niko puoliksi Joonaksen päällä, ja räpiköivät raajat levällään yrittäen päästä epätoivoisesti sieltä ylös. "Tänään menee tosiaan kyllä kaikki putkeen" - mä huokaisin. Mäkin olin melkein jo pari kertaa liukastunut, mutta Olli oli ajoissa ottanut musta aina kopin.

"No perjantai 13.päivä niin kuinka muutenkaan, ois pitäny vaan pysyy kotona" - Joel totesi siihen. "Et kai sä oo taikauskonen?" - mä kysyin siltä hymähtäen. "No kato ny mitä heti mulleki kävi ku musta kissa juos tien yli" - Joonas valitti kun Tommi auttoi Ollin kanssa sitä ja Nikoa ylös hangesta. "Juokseeko niitä kissoja usein lavanki eessä?" - Tommi heti pääsi taas vittuilemaan Joonakselle. Edellisen keikan kaatumisenkin se oli heti ensimmäisenä rynnännyt jakamaan instaan muidenkin iloksi ja nauranut räkäisesti perään. Meillä muilla ei ehkä ollutkaan niin paljoa varaa kuittailla Joonakselle siitä, eipä sitä itse kukaan aina keikoilla pystyssä pysynyt.. No Niko nyt ei ehkä kaatuillut niin lavalla, mutta välillä kompuroi sitten vähän hurmoksessa joskus muuten vaan.

"Sille on muuten olemassa ihan nimikin, se on paraskavedekatriafobia eli perjantai 13.päivän pelko" - Olli kertoi niille. "Öö niinku mikä?" - Joel kysyi yrittäen ymmärtää kuulemaansa. "No mulla on ainaki kohta paraskaverifobia, ei kukaan täysjärkinen tiiä tommosia sanoja" - Joonaskin totesi yrittäessään lausua kyseistä sanahirviötä siinä onnistumatta, puistellen samalla lunta vaatteistaan.

Kun me oltiin vihdoinkin perillä, me tuijotettiin majatalon edessä Bed & Breakfast - kylttiä, jossa komeili mustan kissan sivuprofiili. "Lupaavaa" - Joel huokaisi kyllästyneenä. "Mä muutan joskus vielä johonki Lappiin hoitamaan poroja ja alan kanssa pitämään majataloa, niin sen nimeksi tulee sit Bed & Breakdowns for Breakfast ja sielläki on kissoja" - Niko kertoi meille sen tulevaisuuden suunnitelmia. Olisipahan meillä ainakin sitten jokin tukikohta Lapissakin mihin poiketa.. "Huomasitteko, että tän mestan osoite.. tai niinkun talonnumero on 13?" - Tommi kysyi muilta virnistäen. "Ylläri" - Joel totesi kuivasti. Se selvästi oli taikauskoisena pessimistinä päättänyt, että kaikki oli sitä vastaan ja tänään tosiaan oli epäonnen päivä.

"Tikapuitten alta ei saa kävellä, se aiheuttaa epäonnea" - Joonas varoitti Nikoa ja ne lähtivät varmuudeksi kiertämään tikkaita kauempaa ja tulivat siksi jonkun matkaa meidän perässä. "Vittu" - ne molemmat kuitenkin totesivat yhteen ääneen hetken päästä ja kun me käännyttiin katsomaan niitä, ne seisoivat yltä päältä taas lumisina paikoillaan katolta alas pudonneen lumen peittäminä.

"Mä oon frozen, mentäskö vaikka sisälleki jo pikkuhiljaa?" - Joel hoputti meitä muita ja kahta lumiukkoa, jotka joskus oli myös Nikona ja Joonaksena tunnettu ja joilla taatusti oli vielä hieman enemmän jäätyneempi olotila kun meillä muilla.

Niinpä me astuttiin sisälle majataloon. Kunhan siellä olisi huoneita vapaana, niin kaikki olisi jo ihan hyvin, eihän tässä nyt enää kai voisi mitään kummempaa sattua?

--

Sanoja: 1120

Joku tarina, jossa näköjään elukoita vilisee, muitaki ku Joonas. Sori, Joonas on ihana. Mut en tie tuleeko tästä mitään, jää nähtäväks. Mulla on ongelmia kirjottaa kivaa tarinaa, mut pakko ehkä koittaa välillä.