From a kiss to the lips... // BC Oneshots ( Olli x Aleksi )

In the Army now 2/8

OMFG

Aleksi

"Voiko ihanammin päivän enää alkaa, onko ihanampaa aamua kuin tääää.." - kajahti aamuherätysbiisi keskusradiosta tasan klo 6, jonka jälkeen ovi pamahti auki kovan "Komppaniassa herääätyyyys!!" - huudon ja räminän saattelemana. Tyypit hakkasi varmaan jotakin kattilankansia tai vastaavia yhteen ja niistä lähtevä ääni oli tajunnan räjäyttävä. Eikä niin hyvässä merkityksessä. Mä olisin pian varmaan jo kuuro tätä menoa.

Mä olin mun varusmiespalveluksen alkumetreillä ja ollut intissä nyt kuukauden päivät. Rutiinit oli tulleet kuitenkin jo aikalailla tutuiksi tässä ajassa. Aamulla ylös, parin minuutin aamupesulle, viidessä minuutissa muut aamutoimet, kamat niskaan ja aamulenkille. Sen jälkeen aamupalalle sotkuun, jonka jälkeen punkka kuosiin ja päiväohjelman pariin.

Ohjelma vaihteli aina vähän päivästä riippuen, mutta päivät oli järjestäen yhtä rutiinien ylläpitoa ja rytmin hakua, järjestäytymistä, sekä toistoa toiston perään. Jonossa pesulle. Kuteet päälle. Punkat kuntoon. Riviin järjesty. Mars ruokalaan. Mars kasarmille. Koulutusta, oppitunteja, harjoituksia. Mars sinne ja tänne ja taas takaisin. Mihin ikinä käskettiin, sinne mentiin. Mitä ikinä käskettiin tekemään, se tehtiin. Eikä valitettu. Ainakaan niin, että joku ylempi olisi sen kuullut. Asento, lepo, turpaanveto.. vai miten se ikivanha sanaparsi menikään? Ei täällä sentään turpaan saanut, mutta ei rutinoita hyvälläkään kyllä katsottu.

Illat oli kuitenkin aika vapaita yleensä ellei ollut jotain metsäleirejä tai muita. Tai sen jälkeen kun varsinainen päiväohjelma loppui ja oltiin siivottu kasarmia kuntoon. Silloin sai käyttää vapaa-aikansa miten halusi. Pelailla korttia tai biljardia, ulkoilla, käydä lenkillä, lukea, roikkua luurilla tai mitä kukakin nyt tekikin. Jossain kohtaa pääsisi iltavapaille pois varuskunnan alueeltakin. Niitä lupia ei kuitenkaan meille alokkaille vielä tässä kohtaa myönnetty ja me katsottiin kateellisina, kun jotkut pääsivät ulos porteista elämään normaalia elämää. Edes vähäksi aikaa tuulettumaan. Käymään kaupungilla. Tai vaikka kaljalla.

Tietysti illallakaan ei saanut aina olla rauhassa. Jos yhtään perseili mitään tai jos jostakin syystä nakki napsahti, niin ei ollut enää vapaa-ajan ongelmia. Silloin pääsi tekemään jotakin tosi kivaa eli päivystämään, siivoamaan tai tekemään jotakin muuta, minkä mieluiten olisi jättänyt tekemättä. Ja joka tapauksessa klo 22 pistettiin pää kiltisti tyynyyn hiljaisuuden alkaessa.

Välillä mua silti myös vitutti, vaikken mä tänne lomailemaan ollut tullutkaan. Ei silti ollut herkkua jäätyä ja kontata jossain hangessa, tai purkaa jotain kivääriä sormet umpijäässä. Pakkasta ja lunta oppi ainakin vihaamaan. Vaikka oli millaiset varusteet tahansa, niin aina oli joko liian kylmä tai sitten kauhea hiki raahatessa painavia kamppeita mukana. Eikä aina kaikessa touhussa tuntunut muutenkaan olevan mitään järkeä. Mutta se ei kai ollutkaan se pointti, vaan se, että tehtiin niinkun käskettiin ja opittiin kuria, järjestystä ja yhteistyötaitoja.

Mutta joka tapauksessa mä olin siis päätynyt samaan tupaan sen mun bussissa tapaaman tytön kanssa ja se oli osoittautunut hyväksi tyypiksi. Mä saatoin sanoa meitä jo kavereiksi. Meidän lisäksi samassa tuvassa oli viisi muutakin jätkää ja yksi toinenkin tyttö. Niiden kanssa mä tulin ihan hyvin kai juttuun, paitsi ehkä yhden niistä jätkistä. Se oli katsonut mua vähän kieroon sen jälkeen, kun sille oli jonkun yhteisen tutun kautta selvinnyt mun suuntautuminen. Sen mielestä tää oli oikeiden miesten mesta, eikä homojen ja akkojen. Ei täällä sellaiset kuulemma pärjäisi. Mä olin kuullut sen sanovan niin.

Muutenkin se oli välillä vähän törkeä suustaan. Hinttipojat ja tupapillut oli niitä yleisempiä nimityksiä mitä sen suusta lenteli, kun puhuttiin muista ihmisistä. Mä en oikein käsittänyt sitä yhtälöä, kun jatkuvasti kerran valitettiin, että naistenkin pitäisi käydä intti, kun miestenkin kerran täytyi, niin sitten kun ne teki niin, niin niitä kuitenkin haukuttiin ja pilkattiin. Jossain päässä vissiin oli jotain pahasti pielessä.