Love it when you hate me

1.5K 43 12
                                    



Aleksi

Mä heräsin siihen kun Olli halaili ja silitteli mua aamuvarhaisella. Kello oli vasta kymmenen, no okei ehkä siis ei ollut enää niin kovin varhaista ja haliminenkin oli tietenkin ihanaa, mutta vielä olisi kuitenkin saanut nukkua ja mä olisin mielelläni nyt nukkunut ennen illan tv -kuvauksia kun illalla menisi sitten kuitenkin taas myöhään. Sitä paitsi sen silittelyn ohella mä tunsin kyllä Ollin seisokin peitonkin läpi mun selkää vasten ja sen huulet mun niskalla kerjäsi toimintaa heti aamusta.

"Alluuu.." - Olli mankui ja toi itseään vielä enemmän mua liki ja sen kova kalu painui mun selkään vasten. "Mua väsyttää" - mä sanoin haukotellen samalla. Mua ihan oikeasti väsytti vielä, mä olin herännyt aivan kesken unieni ja halusin vielä vaan nukkua, vaikka tiesinkin olevani tylsä. "Mut mun tekee mieli" - Olli kertoi, ikäänkuin mä en olisi jo siitä selvillä. "Ei voi mitään" - mä totesin ja aloin jo tuskastua sen kerjäämiseen. "Pliis? Mulla seisoo jo.." - se vielä yritti, vaikka se tosiaan oli käynyt mulle jo harvinaisen selväksi.

Mä vedin tylysti peiton korvilleni, suljin silmäni ja olin juuri melkein nukahtamassa uudelleen kun sänky alkoi hytkyä hiljalleen. "Olli mitä sä teet?" - mä tuskailin huokaisten. "Runkkaan" - se totesi yhtään kaunistelematta. "Voi jumalauta! Meetkö siitä vaikka sohvalle tai jonnekin, vittu vaikka vessaan, mä yritän nukkua!" - mä tokaisin äreästi ja käännyin katsomaan sitä jo aika hemmetin ärsyyntyneenä. "Mut tääl sängyssä peiton alla on lämmin, sä oot siinä ja sun perseki pilkistää nii söpösti peiton alta" - se selitti vakavalla naamalla yhä anova ilme kasvoillaan ja koitti näyttää tosi herttaiselta.

Mä vedin peiton paremmin päälleni Ollin tuhahtaessa mulle ja jatkaessa sitten touhujaan. Mä yritin vieläkin nukahtaa, mutta eihän siitä enää mitään tullut. Sänky hytkyi yhä hiljalleen ja mun päähän tulvi kuvia Ollista mun selän takana hoitelemassa itseään. Olli todella ärsytti nyt mua, enkä mä olisi halunnut millään antaa sille periksi, mutta mitä enemmän mä sitä ajattelin, sen enemmän mulla alkoi tehdä sitä mieli. Mä tunsin kuinka mun kroppakin luovutti vastustelun ja mä aloin kovettumaan. 

Niinpä mä päätin lähteä leikkiin mukaan ja antaa miehelle mitä se halusi, tai ainakin melkein, mutta pakkohan mun olisi vähän kiusata sitä, koska kaikesta huolimatta se nyt ärsytti mua. Mä käännyin ihan vähän niin, että peitto vetäytyi mun päältä ja koko mun takapuoli loisti paljaana. Mä kuulin kuinka Olli jatkoi touhujaan sen hengityksen nopeutuessa hiljaiseksi huohotukseksi.
Mä leikin edelleen nukkuvaa kääntyen selälleni ja potkien peittoa muka unissani pois mun päältä. Mä pidin silmäni kiinni, mutta tunsin kuinka mulla seisoi jo täydessä mitassaan. Ollin äänet koveni ja sänky liikkui nyt jo enemmän. Mä kurkkasin vähän silmieni raosta ja näin kuinka se oli noussut puoli-istuvaan asentoon mun vieressä ja katseli mun peiton alta esiin tulleita näkymiä kalu kädessään, sen liikkuen rytmikkään käden liikkeen mukana. Sen nähtyäni mäkään en voinut enää sulkea silmiäni.

Sitten Olli käänsi päätään, katsoi muhun ja huomasi mun tuijotuksen. "Jumalauta sä olet siinä hereillä ja salakatselet muna pystyssä kun mä runkkaan!" - se valitti mulle. "No mitähän herra itse hommailee?" - mä kysyin siltä. "Luulit vielä mun nukkuvan, että kukahan tässä se pervompi on?" - mä kyselin kulmiani kohottaen. "No joo.. ehkä" - se joutui myöntämään.

"Ei tässä nyt enää nukuttuakaan saa sun takias, niin kärsi sitten seuraukset" - mä totesin ja nousin polvilleni sängyllä. "Perse pystyyn herraseni!" - mä komensin Ollia ja pyöräytin sille kättäni samaan tyyliin kun ohjaisin keikalla porukkaa circle pittiin, jotta se tajuaisi kääntyä. "Sä aiot panna mua" - se totesi jo aika selvän tosiasian. "Joo" - mä kerroin. "Alluu.." - Olli vielä yritti mankua armoa, mutta mä pudistin päätäni ja se luovutti, alkaen alistuneena kääntyä vatsalleen sängylle. 

Olli oli yleensä aina top, meidän suhteen alussa se oli ollut siinä ihan ehdoton, mutta pikkuhiljaa sitten hitaasti kokeilemalla tajunnut tykkäävänsä muustakin, vaikka ei se sitä ollut ääneen myöntänytkään. Mä olin bottom, se oli vaan luontevasti mennyt niin, mutta kykenin mä muuhunkin ja varsinkin näin vähän ärsytettynä sytyin kyllä kympillä. 

Kauhean usein me ei sitä tosiaan oltu tehty näinpäin, joten siksikin mun täytyi lämmitellä miestäni vähän enemmän ennenkun me päästäisiin itse asiaan. Mä hieroin liukkaria sen perseelle ja hyväilin sitä, kunnes liukastin kaksi sormeani ja aloin työnnellä niitä sitten hitaasti sisään Ollin ähkiessä mun alla. Samalla mä hivelin toisella kädelläni sen etumusta. Se oli päässyt omakätisesti jo varsin hyvään vauhtiin, mä huomioin senkin hiplatessani sen kivikovaa kalua.

Olli makasi mun alla vatsallaan ja nosti päätään ylös kääntäen sitä hieman sivulle, jolloin mä yletyin suutelemaan sitä. Mä pidin sitä tiukassa halausotteessa ja toisella kädelläni pidin kiinni sen kädestä. "Ooks sä valmis?" -mä kysyin vielä varmistaen. Se nyökkäsi, mutta mä tunsin kuinka sen sormet puristi mun kättä lujempaa. 

Mä työnnyin hitaasti sen sisään koittaen olla mahdollisimman hellä ja varovainen. Samalla mä jatkoin sen suutelua. Sen jalat hieman tärisi mun alla, se edelleen jännitti tätä aina ja sitä täytyi lämmittää ja rentouttaa kunnolla ennenkuin se pääsi vauhtiin. Mä rauhoittelin sitä suutelemalla, painelin suukkoja sen niskaan ja selälle, hivelin sen kylkiä, hieroin sen takamusta ja hipelöin sen kalua hellästi samalla kunnes aloitin hitaan liikkeen. 

Siitä se sitten lähtikin, hetken päästä se rentoutui, voihki ja huohotti mun alla kun mä liikuin. Nyt, kun se oli jo täysillä mukana, mä päätin mielessäni myös vähän pienistä kostotoimenpiteistä saadakseni itselleni pikkuisen lisätyydytystä. 

Mä vetäydyin ulos meidän vaihtaessa asentoa, Olli kääntyi selälleen ja levitti mulle jalkojaan. Mä en kuitenkaan tehnyt mitään, olin vaan paikoillani polvillani sen jalkojen välissä. Mä näin kuinka se kärsi ja halusi jo toimintaa. Se katsoi mua kysyvästi ja nosti lantiotaan ylemmäs tarjotakseen itseään mulle. "Alluuh?" -se aneli jo ja katsoi mua silmät melkein vetistäen. 

"Myönnä, että sä tykkäät olla välillä bottom. Mä haluun kuulla sen" - mä vaadin siltä sen katsoessa mua kärsivänä. Mä vein itseäni taas vähän lähemmäs ja se painoi itseään vielä lähemmäs mua, mutta mä vetäydyinkin taas pienen kosketuksen jälkeen kauemmas. "Myönnä" - mä kehotin sitä taas ja hipaisin sen kalua, joka värähti kosketuksesta. Olli ei sanonut edelleenkään mitään. Mä otin sen kalusta kiinni, tein pari kiusallisen hidasta vetoa ja vedin käteni sitten taas pois. "Myönnä!" - mä komensin sen voihkaisun jälkeen. "No okei, tykkään olla, tykkään kun sä panet mua, vittu nussi mua jo!" - se melkein huusi epätoivoisena. "Tulihan se sieltä!" - mä virnistin sille. "Mä vihaan sua" - se huokaisi sen näyttäessä mulle hapanta naamaa. "Mäki sua" - mä vastasin, levitin sen jalkoja, asetuin kunnolla niiden väliin ja työnnyin uudelleen sisään. 

Mä liikuin nyt nopeasti ja se myötäili mun liikkeitä ja kietoi jalkansa mun ympärille. "Sä tunnut niin helvetin hyvältä" - mä kehuin sitä huokaillen ja jatkoin käteni liikettä sen kalulla. Se voihki ja ynisi mun alla, kunnes tuli sitten huutaen mun nimeä ja sen kropan supistelut ja kouristelut kiihdytti mutkin huippuuni heti sen perään. 

"Sä olit mahtava" - mä kuiskasin Ollin korvaan kun se huohotti mun alla. "Mä rakastan sua" - se huokaisi. "Eks sä vihaakaan?" - mä hymähdin. "Aina välillä, mut enemmän rakastan" - se vastasi. "Mäki sua" - mä kerroin taas, kierähdin sen viereen ja suutelin sitä. Enkä mä jostain syystä ollut enää edes yhtään katkera mun keskeytyneistä unista. 

--

Sanoja: 1144

Semmonen. Sanoja paljon, asiaa ei yhtään? Mut siinä perjantaipor..siis  joku rakkaustarina possee ootellessa. 

From a kiss to the lips... // BC Oneshots ( Olli x Aleksi )Where stories live. Discover now