One-shotteja ja lyhyitä tarinoita.
Pelkkää Oleksia, mun aivot ei pysty muuhun. Oleksi = ♡
Muistakaa painaa tähteä jos tykkäätte!
Kirja ei sisällä mitään ihan kamalan ahdistavaa vaan sen on tarkoitus olla aika kepeä. PAITSI jos ahdistut tai loukkaan...
You know it's real when you are together and nothing else matters.
Mä olin kuullut näin sanottavan ja sellainen tunne mut valtasi Aleksin kanssa. Mä en nähnyt, kuullut, enkä ymmärtänyt mitään muuta. En sillä hetkellä, kun mä upposin sen taivaansinisiin silmiin. Millään muulla ei ollut silloin mitään merkitystä.
Välillä Aleksin silmät olivat siniset kuin taivas, toisinaan ne näyttivät samalta, kun vedenpinta, silloin kun se oli tyyni tai joskus ne olivat kuin jäänsiniset, etenkin sen mustien hiusten, vaatteiden, vaalean ihon tai tumman silmämeikin korostaen sitä vaikutelmaa. Mutta silti se ei tehnyt sen katsetta kovaksi, ei sen kasvoille. Se oli liian suloinen näyttääkseen kovalta ja kylmältä, tai ainakaan jäiseltä. Joskus se taas käytti oransseja vaatteita ja silloin sen katse muuttui jotenkin taas hieman lämpöisemmäksi, sen vastavärin vaikutuksesta.
Mä olisin voinut hukkua Aleksin katseeseen ja silloinkin mä olisin ollut vain onnellinen siitä, että viimeiseksi teokseni mä olisin saanut katsoa sitä silmiin. En mä tietenkään oikeasti kuollut, mutta en mä osannut kuvata sitä tunnetta muutenkaan. Joskus multa katosi vain kaikki ajantaju ja jossain vaiheessa mä havahduin vain siihen, että mä olin tuijottanut sitä ties miten pitkään.
Jokaista sen elettä ja liikettä. Kaikkia yksityiskohtia siinä. Sitä, kun sen toinen suupieli kaartui hymyyn ennen toista tai kuinka sen muita taaempana oleva alahammas tuli hauskasti näkyviin silloin, kun se nauroi tai hymyili leveästi. Tai sitten sitä, miten se nyrpisti nenäänsä ja hieraisi sitä söpösti ranteellaan tai miten se nosteli kulmiaan, kun sitä huvitti jokin. Musta oli myös hassua, kun se yhä vanhasta tottumuksesta heilautti välillä sen päätä, kuin se olisi heilautellut sen hiuksia pois sen kasvoilta ja ikäänkuin puhalsi ja haroi niitä pois sen silmiltä, vaikka ne olivat olleet lyhyet jo pitkään. Sellaista pientä kaikkea, mitä huomasi, jos katseli sitä yhtä paljon kuin mä. Mä en ikinä saisi tarpeekseni sen katsomisesta. Jotkin muutkin pienet persoonalliset epäkohdat siinä teki siitä vain astetta täydellisemmän. Se oli upea.
Mä tiesin itsekin olevani hyvännäköinen, mutta Aleksin kauneus oli erilaista. Se kumpusi sen sisältä, suoraan sen sydämestä. Toki se ulkoisestikin oli kivaa katseltavaa, mutta se oli kaunis niinkuin kaikin tavoin, siinä oli jotain sellaista, mitä ei kyennyt sanoin selittämään. Sillä oli hyvä sydän ja se levitti valoa sen ympärille. Se varmaankin oli se, mikä teki sen niin kauniiksi ja sai pitämään siitä automaattisesti. Siitä ei vain voinut olla tykkäämättä. Se oli kiltti, siinä ei ollut pisaraakaan ilkeyttä, eikä se koskaan pilkannut muita, ollut kateellinen toisille tai ajatellut pahaa kenestäkään. Päinvastoin. Se yritti aina auttaa ja ymmärtää muita, sekä helpottaa toisten oloa. Se halusi, että kaikilla sen ympärillä oli hyvä olla.
Se oli myös hauska ja viihdytti usein muita, sen huumori oli välillä kieroa ja oivaltavaa ja toisinaan osui kohteeseensa välillä vähän julmastikin, mutta ilkeää se ei silti ollut. Ihmiset sen ympärillä eivät ikinä viihtyneet kauaa naama väärinpäin, vaan sen positiivisuus nosti aina muidenkin mielialaa.
Mulla oli ollut mun omassa elämässä ajanjakso, jolloin mä en ollut nähnyt pitkään aikaan taivasta. Mä en ollut tiennyt enää, oliko sitä edes olemassa. Mun mielessä oli ollut niin sumeaa, synkkää ja pimeää, että taivas oli ollut täynnä pelkkiä pilviä, enkä mä ollut tiennyt enää sitäkään miltä sininen väri edes näytti. En mä ollut muistanut. Mä olin nähnyt vain harmaata.
Silloin Aleksi oli astellut mun elämään. Mä olin katsonut sen silmiin ja muistanut taas, miltä taivas näytti pilvien alkaessa väistyä sen tieltä. Se oli kirkkaan vaaleansininen, kuten tyyni vedenpintakin, joka kimmelsi ja loisti, kun auringonsäteet osuivat siihen. Ihan niinkuin Aleksin silmät ja sen kasvot silloin, kun se hymyili mulle.
Mun käsi lepäsi mun sylissä nukkuvan Aleksin poskella. Mä silitin sitä hellästi. Se alkoi hymyillä unissaan ja halasi mua vain tiukemmin. Mun sydän täyttyi onnen tunteesta niin lujaa, että mun rintaa puristi ja mun silmäkulmasta tipahti pieni kyynel, joka vieri mun poskelle ja siitä vieläkin alemmas, pudoten nukkuvan Aleksin kasvoille.
Mä kumarruin suukottamaan sen siitä pois ja mun huulet viipyi Aleksin poskella vielä pienen hetken ajan enemmän, kuin olisi ehkä ollut tarpeenkaan. Se inahti hiljaa ja hymyili uudelleen unissaan. Mä olisin voinut vain katsella sitä siinä koko yön. Tai ikuisesti. Mä rakastin sitä.
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
--
Sanoja: 650
Mä oon joskus yrittäny näköjään kirjottaa jotain ihan nättiäkin :o Löysin drafteista tän vanhan Alen palvonta shotin. Pistänki sen sit tähän väliin, nii saan ehkä armoa kaikille törkyilyille, menneille ja pian tuleville. Does it work? +
Yritin valkkaa jotain hyvää kuvaa Alen silmistä, mut laitoinki ton vanhan Ollin kommentin takia just ton kuvan, ku se hymyilytti edelleen :D +
100K LUKUKERTAA WTF!!!??? Kerronpa sitten, vaikka ketään ei kiinnostakaan, mut kerron siis silti (mulla on semmonen kiva tapa muutenki :P) että wattpad sanoo, että tän kirjan lukijoista tällä hetkellä on 52% täysikäisiä, 34% alle ja loput ei kerro tai muista ikäänsä. Naisia on 74%, miehiä 6% ja loput ei kerro tai on muuta. Tätä on luettu 17 eri maassa, kauimpana Tansaniassa ja Argentiinassa.
Että niinku isosti kiitosta taas vaan kaikille lukijoille! Kyllähän se kannustaa kirjottaan :) Enkä vielä ihan kauheen pahoja haukkujakaan oo saanu. Tai ainakaan tiedä niistä :D
