One-shotteja ja lyhyitä tarinoita.
Pelkkää Oleksia, mun aivot ei pysty muuhun. Oleksi = ♡
Muistakaa painaa tähteä jos tykkäätte!
Kirja ei sisällä mitään ihan kamalan ahdistavaa vaan sen on tarkoitus olla aika kepeä. PAITSI jos ahdistut tai loukkaan...
"Helvetin helvetin vittu saatana, fuck, fuck, fuck!!!" - Joelin pelkkää iloa ja onnea puhkuva ääni pauhasi pysähdyksissä olevan keikkabussin sisätiloissa aamulla, kun osa meistä yritti vielä nukkua. Tai olisi ehkä yrittänyt. Nyt kaikki viimeistään olivat ainakin jo tehokkaasti heränneet.
"Mitä sä oikeen rageet siellä?" - Joonas tiedusteli ärsyyntyneen kuuloisena vetäessään sänkynsä verhon auki. Se oli vieläkin vähän äreä, kun se oli julmasti jätetty vaan ulkopuolelle, kun bad boysit Joel ja Olli olivat tehneet yhdessä videoita, eikä sitä oltu pyydetty edes mukaan niiden model walking sceneen.
"No vittu kun jokainen hyppykuppa ja saatanan flunssanpaska kiertää tänne ja pilaa meijän keikat ja suunnitelmat, ihan vitunmoinen duuni yrittää setviä kaikkea" - Joel selosti. "Joo, mut turvat nyt kiinni, Olli koittaa vielä nukkua!" - mä komensin niitä. Tai lähinnä nyt Joelia.
Olli oli sairastunut. Ja sitten mäkin. Vähän niinkuin silloin vuosi sitten keväällä jenkkirundillakin, kun me jouduttiin jättämään keikkojakin välistä. Silloin mä olin ollut tosin se kipeämpi. Nyt se oli Olli. Mulla oli vain vähän jotain flunssanoireita ja nekin jo helpottamaan päin. Ei mitään vakavaa. Mutta Ollin olo ei ollut helpottunut, vaikka se oli sairastunut jo ennen mua.
Kaikki muut oli silloin jenkkirundillakin säästyneet pahemmalta taudilta, vaikka samassa keikkabussissa ahtaissa tiloissa oltiinkin oltu. Niin nytkin. Ainakin toistaiseksi. Mutta ei kai se kovin ihme ollut, että juuri me molemmat oltiin kipeitä. Tottakai ne flunssatkin lähikontaktissa helpoiten tarttui. Olo oli ollut pari päivää kuin rekan alle jääneellä ja Ollilla oli vieläkin.
"Mul on jano" - Olli köhisi pedissään sen ääni väristen. Samaa mäkin olin huudellut ja pari päivää ja litkinyt kaikkea nestepitoista litratolkulla. Paitsi alkoholia. Ellei muutamaa tujua flunssankarkotuspaukkua laskettu.
Nyt mä juotin Ollia. Sillä oli kylmä. Ja sitten taas ei ollut. Tuli kuuma. Ja uudestaan kylmä. Kuume sahasi edestakaisin ja mä koitin helpottaa sen oloa minkä pystyin. Mua huoletti se, että se oli niin sairas. Onneksi seuraava yö nukuttaisiin taas hotellissa, siellä olisi mukavampaa kuin täällä ahtaassa bussissa.
"Pystyyhän Olli tulemaan illan keikalle?" - Joel kyseli huolestuneena. Mua vähän vitutti. Kyllä mä tietenkin ymmärsin, että se keikka oli tärkeä, mutta silti mua ärsytti. Olli oli kipeä. Kaikkihan sen näki.
"Ei pysty, sen täytyy levätä" - mä vastasin. "Pystyy, mä lepään sen jälkeen" - Olli kuitenkin mongersi pedistään. "Siis mitä?" - Joel yritti vielä saada selkeää vastausta. Sen pitäisi setviä homma, jos keikka peruuntuisi, eikä se todellakaan ollut sen lempipuuhaa. Se vihasi ylikaiken suunnitelmien muuttumista. Sen oli vaikea hyväksyä niitä. "Kyllä, kyllä" - Olli mumisi. "Okei, hyvä" - Joel vastasi helpottuneena.
"Let's get one thing straight.." - mä aloitin sanomaan Ollille vielä vastaan, mutta mun alkava saarna siitä, että se saisi nyt vaan parannella itseään pedissä, päättyi Joonaksen "You're not!" välihuikkaukseen. Mua ei nyt naurattanut. Oli vitsit vähän vähissä ja hermoja kiristi niin saatanasti.
"Ettekste te näe miten sairas se on?" - mä melkein huusin niille. "Se sano, että se pystyy" - Joel tokaisi. "Ainahan se niin sanoo, teijän pitäis se tietää!" - mä muistutin. Joel vaan valitsi sen vastauksen, mikä oli sille sopivampi. Ei se halunnut jättää keikkaa välistä. Ei tietenkään.
Joskus aikoinaan, siis ajalla ennen ajanlaskun alkua eli mun bändiin liittymistä, Olli oli ollut tosi kipeä ja vetänyt siitä huolimatta keikan täysillä. Sitten se oli joutunut sairaalaan. Se oli saanut sydänlihastulehduksen. Ne ei ollut mitään pikkujuttuja ja joskus niissä kävi huonostikin. Vaikka kyseessä olisi terve nuori ihminen. Siksikin sairaana piti oikeasti levätä, eikä rasittaa itseään. Keikkakun oli vielä kuitenkin verrattavissa jonkinasteiseen urheilusuoritukseen, eikä se ollut mikään hidas pikku kävelyretki korttelin ympäri, minkä raahautui vaikka toinen jalka jo haudassa, jos pakko oli.
"Sori Aleksi, mut Olli päättää itse" - Joelkin vielä ilmoitti mulle vaan tylysti, enkä mä sitten sanonut enää mitään. Ei siitä nähtävästi ollut hyötyä. Ei, vaikka mä yrittäisin miten tehdä asiaani selväksi. Mä yritin katsoa vielä muita saadakseni tukea joltakin, mutta ne oli ilmeisesti kaikki samalla kannalla.
Olli oli sanonut, että se jaksaisi, joten ne kuunteli sitä. Ei kukaan halunnut perua keikkaa, en mäkään, mutta mä olin vähän väsynyt, pikkuisen vielä kipeäkin ja erittäin huolestunut. Ja etenkin erittäin huono kestämään sitä, jos joku mulle rakas oli sairas. Ja Ollin jääräpäisyys suututti nyt mua. Mulla oli huono tunne tästä.
"Haistakaa kaikki paska!" - mä huusin, otin kamppeeni ja häivyin ulos bussista, jättäen ne tuijottamaan mun perään. Mä en yleensä hermostunut kovin helposti, joten ne jäi katsomaan mua suut auki. Niko koitti jotain huutaakin vielä mulle, mutta en mä välittänyt. Mua vitutti. Mulla oli huono fiilis ja mua ei kuunneltu. Kyllä niiden olisi pitänyt jo tässä kohtaa tietää, että Olli vetäisi keikan vaikka vittu sairaalavuoteelta, jos kukaan ei estäisi sitä. Ja mä olin sen poikaystävä, mua olisi pitänyt kuunnella.
Ja siitä puheenollen, mä tunsin olevani nyt huono sellainen. Mua vähän sattui sieluun jättää Olli keikkabussiin kipeänä, vaikka kyllä mä tiesin, että Tommi ja Joonas hoitaisi sitä. Tommi huolehtisi, että se pärjäisi, komentelisi muita auttamaan ja Joonas pitäisi sille seuraa ja ärsyttäisi sitä niin, että se väkisinkin vaatisi saada olla rauhassa ja levätä päästäkseen siitä eroon.
Mä olin koko päivän kaupungilla, enkä mä vastannut edes puhelimeen. Kyllä mä viestit luin, jos olisi ollut jotain oikeasti tärkeää ja vastasin lyhyesti tärkeimpiin. Muuten mä kulutin vain aikaa, kävin syömässä, katselin paikkoja ja istuskelin vaan jossakin.
Mä ilmestyin illalla keikkapaikalle vasta viime hetkellä. Enkä juuri puhunut kellekään mitään. Mua vitutti ja turhautti yhä. Mä näytin varmaan sen verran epätyypilliseltä itseltäni, ettei kukaan edes yrittänyt puhua mulle, paitsi Olli. Se oli tujujen särkylääkkeiden voimalla kammennut itsensä ylös sängystä ja valmistautui nyt vetämään keikan läpi.
"Rakas, mä.." - se yritti sanoa mulle, mutta sai mut ärsyyntymään vaan enemmän. Koska mä olin vitun huolissani siitä. Se oli ihan kalpea ja hikisen nihkeä. Sen silmät kiilui kuumeisina ja sen ääni vain kähisi. Sen ongelma vaan oli se, että se näytti jopa helvetin sairaanakin paremmalta kun normaali terve keskivertoihminen, eikä sitä välttämättä joku ulkopuolinen edes huomannut, kuinka huonossa jamassa se oikeasti oli.
"Mä jaksan kyllä" - se vielä sanoi mulle, mutta mä käänsin sille vain selkäni. Mä olin eri mieltä sen jaksamisesta. Mutta ei se kuunnellut mua aiemminkaan.
Keikka oli vaisumpi mun osalta kuin yleensä ja mä pysyttelin enemmän omissa oloissani, enkä riehunut lavalla normaaliin tahtiin. Toki keikka silti vedettiin läpi niinkuin kuuluikin. Aina. Siitä ei joustettu. Jos lavalle mentiin, siellä annettiin kunnon show. Mutta mitään extraa musta ei nyt irronnut. Saman mä pistin merkille Ollinkin suhteen. Sen mahtavat dancemoovitkin jäi suurimmaksi osaksi väliin tällä kertaa. Mutta siinä se meni niinkun aina, lopulta me kumarrettiin yleisölle ja poistuttiin lavalta.
"Saatana" - mä kuulin Ollin manaavan, juuri kun me päästiin lavalta pois. Sitä hengästytti ja siitä parin sekunnin päästä se oksensi lattialle ja pyörtyi sitten siitä suoriltaan, kauhean räminän kera rapuissa, ennenkuin kukaan ehti tehdä mitään.
Mä tuijotin lamautuneena rappusten yläpäässä, kun se kieri rappuja alas taju kankaalla, sen basson vain rymistessä sen mukana, "OLLI? OLLI! OLLII!!!!" - huutojen kaikuessa käytävässä.
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
--
Sanoja: 1131
Toivottavasti kukaan ei tuu hirveen kipeeks ny näillä rundeilla, mut anyway, voi Joonasta xD
