From a kiss to the lips... // BC Oneshots ( Olli x Aleksi )

Birthday Boys 3/4

SVEITSIN VALTAAJAT

Olli

Me istuttiin Aleksin kanssa lentokentällä odottelemassa pääsyä koneeseen. Tähän aikaan päivästä kentällä oli suhteellisen hiljaista, eikä se haitannut ollenkaan. Välillä kuitenkin joku isompi porukka kulki meidän ohitse ja me koitettiin pysyä melko huomaamattomina. "Pää alas" - mä kuiskasin Aleksille kun nuoria tyttöjä näkyi parveilevan vähän matkan päässä ja ainakin parilla niistä oli meidän merchiä päällään.

"Hei mä oon kuullu ton ennenki" - Aleksi vinoili mulle, mutta painoi päänsä kuitenkin alas. Niinpä me sitten istuttiin päät alhaalla tutkien muka tiiviisti puhelimiamme ettei meitä tunnistettaisi niin helposti ja mä laitoin vielä kättäni kasvojeni suojaksi. Ei fanien tapaamisessa siis mitään pahaa sinänsä olisi ollut, mutta kun me oltiin lähdössä nyt reissuun vain kahdestaan, niin siitä olisi voinut syntyä kaikenlaista spekulaatiota jos olisi kuvattu videoita ja ne olisivat päätyneet nettiin ja niinhän siinä väistämättä aina kävi.

Lento Suomesta Sveitsiin kesti vain vajaat kolme tuntia, joten kovin kauaa meidän ei tarvisi koneessa aikaa viettää kun oltaisiin jo perillä. Aleksi istui mun vieressä koneessa ja piti mua kädestä. Se oli tuttua puuhaa, olla vierekkäin ja lähekkäin, mutta kuitenkin vähän suojattuna muiden katseilta. Monesti mä heitinkin jonkun vaatekappaleen peitoksi meidän toisistaan kiinni pitäville käsille tai mun käden päälle, joka lepäsi Aleksin reidellä. 

Lentokoneen laskeutuessa Sveitsiin mä katselin sen ikkunasta kaupunkia. Mä olin käynyt maassa aiemmin kahdesti, molemmat kerrat olivat olleet keikkareissuja. Ensimmäinen kerta oli ajalta ennen Aleksia ja toinen tältä vuodelta. Etenkin jälkimmäinen niistä oli ollut vain pieni pyrähdys, yksi keikka ja äkkiä taas seuraavaan maahan seuraavalle keikalle. Ei siinä paljoa ehtinyt maahan tutustua, mutta siitä huolimatta mä olin valinnut Sveitsin lempimaakseni Euroopassa ja siksi me tänne nytkin oltiin päädytty.

Me ei jäätäisi kuitenkaan kaupunkiin, vaan meidän hotelli sijaitsi syrjemmässä pienessä vuoristokylässä. Sijainti oli tarkoituksella syrjäinen, jotta meillä olisi omaa rauhaa ja toistemme lisäksi myös upeita maisemia ihailtavana. Hotellille pääsi kuitenkin kulkemaan vain autolla ja meille vuokrattu auto oli valmiina kentällä odottamassa.

"Meidän ei varmaan tarvii keskustella siitä kumpi ajaa?" - Aleksi virnisti mulle kun me löydettiin oikea auto. "Joo, ei tartte" - mä vahvistin. Mä en olisi lähtenyt vaarantamaan meidän turvallisuutta lähtemällä itse ajamaan kapeita vuoristoteitä. Aleksi oli paljon mua parempi kuski, oikeastaan mä en paljoa edes koskaan ajanut, vaan kulutin mieluummin vänkärin paikkaa, eikä mua todellakaan kiinnostanut ajella mutkaisilla ja kapeilla vuoristoteillä. 

Me oltiin päätetty jo valmiiksi ajella rauhalliseen tahtiin perille. Vuoristotiet olivat enimmäkseen hyväkuntoisia, mutta jyrkkiä ja kapeita, eikä siellä todellakaan ollut puomeja ja kaiteita niinkuin Suomen teillä. Lisäksi Sveitsin kaltaisessa maassa matkanteosta ja maisemista nauttiminen oli lähes yhtä tärkeää kun itse perille pääseminen.

Matkalla me saatiin väistellä pyöräilijöitä, joita vuoristoreiteillä riitti. Sveitsissä pyöräily oli suosittua, mikä ei ollut ollenkaan ihme, olihan se helkkarin mahtavaa fillaroida näissä maisemissa ja mäkin halusin sen kokea. "Älä unta nää" - Aleksi totesi mulle arvatessaan mun mietteet. "Mä en fillaroi vaikka kuinka nätisti pyytäsit" - se sanoi mun yrittäessä näyttää söpöltä pieneltä koiranpennulta. Mä tiesin kyllä hyvin etten mä saisi Aleksia mun mukaan, mutta kiusasin sitä silti. "Etkö?" - mä kysyin ja lähdin hivuttelemaan kättäni sen reittä pitkin kohti sen.. "Jos haluut meidän pysyvän tiellä jonkun rotkon sijaan nii suosittelen rauhottuun" - se keskeytti mun suostutteluyritykset ja mä vedin käteni pois sen reideltä. "No mennään ees patikkaretkelle?" - mä yritin kompromissina saada sen lähtemään johonkin mun kanssa. "No okei sit, mut ihan lyhyelle vaan" - se vastasi ja mä olin tyytyväinen, koska juuri siihen mä olin pyrkinytkin.

"Mahtavaa" - Aleksi totesi katsellessaan näkymiä hotellihuoneen suurista ikkunoista. Niistä näkyvät maisemat vetivät vertoja postikorttikuville, ikkunan takaa loisti  laaksossa kimmeltävä järvi, jonka takana näkyi lumihuippuisia vuoria. Mä menin ihailemaan niitä Aleksin taakse kiertäen käteni sen ympärille ja painellen sen poskelle ja kaulalle suukkoja samalla. 

--

Me oltiin oltu valtaamassa Sveitsiä jo pari päivää ja nyt me maattiin hotellihuoneen sohvalla sylikkäin ja maistateltiin toisillemme sveitsiläistä suklaata. "Maista tästä" - mä kehotin Aleksia ja puristin huulieni väliin suklaapallon, jonka se näppärästi nappasi suuhunsa. "Melkein yhtä makeelta maistuu kun sä" - se hymyili. Mä taas sitten maistelin sitä suklaata vaihteeksi sen huulilta ja muutenkin me pussailtiin ja söpöiltiin kuin vastarakastunut ällöttävän söpö teinipari ja se tuntui ihanalta.

Muutenkin me oltiin tehty kaikkea kivaa, tutustuttu vuoristokylään, käyty maistelemassa paikallisia viinejä ja juustoja, sekä tietysti sitä suklaata. Sitä oli tarjolla joka paikassa. Kaikista ehkä mahtavinta oli kuitenkin kulkea yhdessä, mä en ole koskaan varmaan pitänyt Aleksia niin paljon kädestä kiinni kun täällä ja se tuntui hyvältä. Jopa niin hyvältä, että mä olin ollut ihan taivaissa kun yhtäkkiä kadulla Aleksi oli vain pysäyttänyt mut. "Tiiätkö, että mä rakastan sua?" - se vain sanoi, nosti mut istumaan viereisen kivimuurin päälle ja suuteli mua siinä ihan julkisesti. Eikä se edes ollut mikään nopea pikkupusu, vaan pitkä suudelma Aleksin seisoessa mun edessä käsi mun reidellä mun käden pitäessä sen kädestä kiinni. Se oli tuntunut ihan käsittämättömän romanttiselta ja mikä parasta, ketään ei näyttänyt kiinnostavan, ainakaan millään huonolla tavalla.

Nyt oli jo myöhäinen iltapäivä ja mä olin nyt vihdoinkin saanut Aleksin mukaani sille mun kieroilemalle patikkaretkelle. Se ei tosiaan ollut mikään himopatikoija, mutta kyllä sekin halusi nähdä luontoa ja ihailla maisemia. Sitä paitsi Sveitsissä käydessä patikointi vähän niinkuin kuului asiaan. "Mikä tuolla on kato, kato Olli, se on murmeli!" - se innostui nähdessään ruskean suunnilleen Rillan kokoisen otuksen viipottamassa vuoristopolun ylitse. Niitä oli kai aika paljonkin täällä, mutta harvemmin näkösällä luonnossa ja varsinkaan tähän vuoden aikaan, kun semmoisen olisi pitänyt jo olla talviunilla. Mä olisin mielelläni ollut joskus kun tommoinen murmeli, joka nukkui vuodesta yli puolet. Mutta en kylläkään juuri nyt kun mä olin jo vähän hermostunut ja mun taskunpohjaakin poltteli. 

Me kivuttiin polkua ylemmäs ja pysähdyttiin vuoren rinteen näköalapaikalle katselemaan upeita näkymiä alas laaksoon. Aleksi henkäisi ihastuksesta kun ilta-auringon säteet osuivat järveen ja se kimalteli lumihuippuisten alppivuorten edessä. Silloin mä päätin vihdoinkin toteuttaa aikomukseni. 

"Aleksi?" - mä kysyin. "Joo?" - se vastasi ja kääntyi katsomaan mua. Sillä hetkellä kun se näki mut, mä katsoin sen kasvojen jokaista pientäkin elettä ja ilmettä ehkä tarkemmin kun koskaan ennen, tunsin ihan käsittämätöntä rakkautta sitä kohtaan ja toivoin enemmän kun koskaan mun toiveen toteutuvan.

__

Sanoja: 974

Hieman ketutti ku tekstit hävis ja joutu kirjottaan kaikki uusiks ja varmaa puolet unohtu, mut ei jaksanu enää.. Kerran oon käyny valtaamassa Sveitsiä, mut ei siel ollu sillo näin hyvät näkymät ku Olliki oli unohtunu matkasta :P